Mitä te muut 42-vuotiaat mietitte?

Olen 43v eli en voi vastata. Selvä.

Viimeisimpänä äsken mietin, että on tää, kun ykskaks moni oma tuttava on tullut isovanhemmaksi ja , että toivottavasti minäkin saan sen kokea. 

Aika synkkää.

Kun olin tuon ikäinen, yksi isovanhempanikin oli vielä hengissä ja tietysti vanhemmat. Olin fyysisesti elämäni parhaassa kunnossa, lopettelemassa jatko-opintoja ja vaihtamassa työpaikkaa parempaan. Asuntolainaakin oli enää jokunen tonni jäljellä ja pää täynnä haaveita, joita toteuttaa.

Mietin Espanjaan muuttoa, Fuengirolaan. Suomen syksy ja talvi ovat sietämättömät.

Voisin aloittaa uuden elämän Espanjan auringon alla.

Työnikin takia onnistuisi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Mietin Espanjaan muuttoa, Fuengirolaan. Suomen syksy ja talvi ovat sietämättömät.

Voisin aloittaa uuden elämän Espanjan auringon alla.

Työnikin takia onnistuisi hyvin.

Olen varaamassa Espanjan lomaa ensi kesäksi ja menen katsomaan asuntoja.

Odottavia kotitöitä. Kosta alan poistaa maalia ovesta. Lapsi on vetänyt haarukalla jäljen. Lakka pitää poistaa ja lakata ovi uudestaan. Mietin, miten onnistun tässä..

Naapurin Tiinaa

Että saisinpa nuolla nuoren hoikan ja nätin transnaisen ihanaa persettä ja panna sitä tuntikaupalla.

Mietin, kuinka mukavaa elämä on. Niin paljon hyviä asioita. Voin ottaa nokoset, koska haluan. Eli ihan kohta.

Vielä elättelen toiveita parikymppisesti fitness-pimusta jonka siementäisin.

M42

Maastamuuttoa Keski-Eurooppaan.

Minulla on iso kalu.

Kesälomaa, touko-syyskuu, ja siihen liittyviä järjestelyjä.

Sitä, että olisipa hauskaa, että olisi ukko talossa. Voisi tehdä ”miestentyöt”, joita nyt teen.

Arvaan että aloittaja on kaupungissa asuva VELA kasvissyöjä ja ateisti tai uskonnoton.

Hankkisi vaikka kissan, niin saisi elämäänsä tarkoituksen ja sisältöä.

Ps. Tieteestä ei löydy vastausta mihinkään ihmisen kannalta merkittävään ja suureen kysymykseen. 

Omia ajatuksiani jotka eivät kiinnosta ketään.

-ikisinkku

Kuulista masentuneelta.

Olen M45 ja vähän samansuuntaisia mietteitä kuin aloittajalla. Vanhempani ovat kylläkin elossa vielä ja sisaruksetkin. Lapsi on ainoa iso ilo ja merkityksen antaja, mutta siinä onkin kyllä ihan tarpeeksi. Pikkuhiljaa alkaa naiset jäädä kokonan pois mielestä, tuntuu että sekin homma on nähty eikä minusta ole pitkään parisuhteeseen. Mutta näillä mennään, touhuan omiani ja elän mukana lapsen elämässä.

Mietin, että sulaispa lumi ja maa ja voisin taas alkaa treenata juoksua.

Mietin, paljonko saisin säästettyä palkasta ja miten iso osuus siitä kannattaa sijoittaa.

Mietin, hakeako uutta opiskelupaikkaa vai riittääkö ihan tää nykyinen työ.

Vierailija kirjoitti:

Viimeisimpänä äsken mietin, että on tää, kun ykskaks moni oma tuttava on tullut isovanhemmaksi ja , että toivottavasti minäkin saan sen kokea. 

Apuaaa. Musta tuntuu että oon ihan eri sukupolvea. Omat lapset vasta 4 ja 6 :D