Missä menee henkisen tukemisen raja ystävyyssuhteessa?

Milloin olet todennut että et jaksa enää auttaa kaveria? Tai kaveri vaatii sellaista apua että joutuisit antamaan itsestäsi enemmän kuin haluat/tuntuu hyvältä? Musta tuntuu nyt että oma raja on saavutettu. Olen tsempannut ja myötäelänyt. Omassakin elämässä raskasta ja joudun pärjäämään yksin. Tällä kaverilla on enemmän tukijoita kuin mulla. En osaa enää sanoa mitään kannustavaa. Haluisin sanoa vaan että maailma ON julma ja jokaisen pitää löytää sisästään motivaatio ja ilo ja välittää itsestään, ei kukaan voi muu kannatella koko aikaa. Joskus pitää haastaa itsensä ja yrittää tehdä edes joku pieni juttu vaikka on vaikeaa. Jos mahdollisuuksia tarjotaan, niin ottaa ne vastaan ja yrittää eikä heti löytää vikoja ja haukkua kaikki. Kaikki ei niitäkään saa.