Miksi ihmiset katsovat, että heillä on oikeus tuomita muiden avioerot?

Ööö tota ööö, luulen että siihen hommaan pätevöityäkseen pitää olla koulutukseltaan vähintään varatuomari, muuten se on turhaa sanahelinää.

En tuomitse enkä ulkopuolisille edes mitään sano, mutta kyllä joskus itsekseni ja miehen kanssa ihmetellään tätä erobuumia ympärillä.

Jos itse on onnellisesti naimisissa, ihminen tietenkin kuvittelee kaikkien muidenkin olevan. Samoin kuin jos ihmisellä on lääkärin tulot, hän kuvittelee kaikilla olevan paljon rahaa. Tämä on täysin normaalia tavallisen empatiakyvyttömän ihmisen ajattelua. Tyhmä tuomitsee, koska ei ymmärrä.

"Miksi te erositte kun teillähän meni niin hyvin?" -- sallikaa mun nauraa...

Siihen loppuu tuomitseminen kun osuu ero omalle kohdalle.

Usein nämä ihmettelijät ja tuomitsijat ovat niitä, joita pelottaa kun se oma liitto alkanut natista liitoksistaan.

Tuo on totta, että kukaan parisuhteen ulkopuolinen ei voi koskaan täydellisesti tietää, millaista suhteessa on elää. Mutta väitän, että ihmisten eroamisalttiudessa ja tavassa kokea vastoinkäymisiä on henkilökohtaisia eroavaisuuksia. Ts. joku toinen ei eroaisi samoissa olosuhteissa, missä toinen eroaa. Väitän myös, että siinä missä ennen vanhaan merkittävä osa ihmisistä kärsi marttyyrina huonoissa parisuhteissa, nykyihmisillä on melko yleistä antaa epärealististen odotustensa ja toiveidensa nousta oman onnellisuutensa esteeksi. Kultainen keskitie tuottanee tässäkin asiassa usein tyydyttävimmän lopputuloksen. Mutta allekirjoitan täysin sen, että kenenkään erot ei muille kuulu pätkääkään, vaikka eron syy olisi näennäisesti kuinka naurettava ja lapsellinen tahansa. Jokainen joutuu itse elämään valintojensa kanssa.

8 jatkaa: Pikaisella googlettelulla löysin tutkimuksia ja "tutkimuksia", joiden mukaan noin puolet katuu avioeroaan. Luku kuulostaa epäilyttävän korkealta mielestäni, mutta varmasti osuus on merkittävä. Sen valossa toisaalta ulkopuolisen läheisen kanssa puhuminen voi estää tunnekuohuissa tehtyjä virheitä. Eli osittain olen aloituksen kanssa eri mieltä - omasta mielestäni läheiselle voi puhua, jos erotilanne syineen vaikuttaa radikaalisti tämän luonteen ja persoonan vastaisilta tai läheinen muutoin ei vaikuta olevan oma rationaalinen itsensä. Kyseessä täytyy kuitenkin olla todella läheiset välit, jotta kokonaistilannetta voisi kuinkaan arvioida, naapurille tai etäiselle kälylle tms. en lähtisi vittuilemaan tai esittämään muutenkaan mielipidettäni erosta, vaikka sen syy olisi mikä tahansa. Ja toisaalta on varmasti monia, jotka katuvat eroamatta jättämistä / liian myöhäistä eroa.

Olen samaa mieltä siitä, että ihmiset tyytyvät asioihin eri tavoin ja siten eroamisen kynnys on eri kohdalla ihmisestä riippuen. Siltikään ei pidä koskaan tuomita toisten eroja, vaikka itse saattaisi samassa tilanteessa jäädä suhteeseen. Sille mitä ihmisen kuuluu kestää, jaksaa tai haluta ei ole mitään yleispäteviä sääntöjä.

Asiassa on myös toinen näkökulma: näin eronneen vinkkelistä näyttää välillä siltä, että jotkut sinnittelevät suhteissa joista itse olisin lähtenyt kävelemään jo ajat sitten. Mutta tiedän että myös tämä näkökulma on rajoittunut, koska en voi pohjimmiltani tietää mikä saa nämä parit pysymään suhteessa. Se on heidän valintansa enkä voi sitä tuomita.

Onko ap "kasvanut erilleen" miehestään pikkulapsivuosina ja "intohimon liekki" himmennyt? Ja nyt vanhempien perheellisten ihmisten tietäväiset, säälivät katseet harmittaa? ;)

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:42"]8 jatkaa: Pikaisella googlettelulla löysin tutkimuksia ja "tutkimuksia", joiden mukaan noin puolet katuu avioeroaan. Luku kuulostaa epäilyttävän korkealta mielestäni, mutta varmasti osuus on merkittävä. n[/quote]

Olen myös lukenut tämän. Haluaisin tietää, miten kysymys on aseteltu ja mitä katumisella tarkoitetaan. Lähes kaikki eronneet miettivät eron jälkeen, onko ratkaisu ollut oikea. Se on normaali osa suruprosessia eikö tarkoita, että eropäätös olisi ollut väärä tai että kannattaisi palata yhteen. Jos tämä on tutkimuksen tarkoittamaa "katumista", en yhtään ihmettele korkeaa lukua.

Sen sijaan on aika harvinaista katua eroaan niin, että aidosti haluaisi perua sen ja palata suhteeseen (saati että niin tekisi, ja varsinkin että uuden yrityksen saisi toimimaan).

Näillä katumisen tavoilla on todella iso ero, joten en vetäisi tuosta luvusta johtopäätöksiä kumpaankaan suuntaan.

Ap

Kun olimme eroamassa, ex-miehen sisko sanoi että eroamme turhaan. Molemmat (exä ja minä) pahoitimme siitä mielemme, johon sisko kommentoi että "tietenkin se sattuu kun kuulee totuuden". Nyt jo vähän naurattaa. Silloin ei jaksanut nauraa. :/