Sektio mielummin kuin eppari/repeäminen..
Eli itse kammoksun suuresti tuota välilihan leikkausta vaikka sitä ei ole minulle tehtykkään ja esikoisen synnytys meni muutenkin " hyvin" ,siis alle 6h,I asteen repeämä+yksi tikki.Pystyin istumaan heti eikä kipuja ollut,mitä nyt suihkuttelua aluksi kirvelyn vuoksi kun vessassa kävi..
Mutta siis nyt odottelen toista ja mietityttää meneekö yhtä hyvin vaiko pahemmin..
Onko siis tyhmää toivoa mielummin sektiota kuin välilihan leikkausta??En haluaisi pahoja repeämiä enkä myöskään leikkauksia alapäähäni..Tuskin kukaan niitä on siis halunnut eikä sitä etukäteen voi tietääkään.
Esikoinen syntyi 36+6 ja painoi 3110g ( en ehtinyt synnytystapa arviointiin) joten pelkään nyt että jos menee sinne viikoille 40 niin lapsi tulee olemaan paljon isompi ja synnytys kauheampi...
Kommentit (27)
Lue ketju ¿synnytksenjälkeisestä korjausleikkauksesta..¿. Todella todella harvoin, mutta silti joskus, eppari ei olekkaan niin ¿pieni¿ leikkaus josta paranee kokonaan. En ota kantaa puolesta enkä vastaan, eppari vs sektio, sinun tapauksessasi mutta haluan vain tuoda ilmi yhdenlaisen näkökulman.
Senna
Eli esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla ja kakkonen alateitse. Esikoisen syntymä kaikkineen oli aivan mielettömän mukava kokemus, leikkaussalissa kirurgit, anestesialääkäri ja hoitsut oli mukavia, asiantuntevia ja jopa huumori lensi. ' Synnytys' kesti noin 10 min, enkä tuntenut yhtään mitään kipua, en katetrista tai spiaalista tai mistään. Lapsen sain nähdä heti ja hetkeksi rinnan päälle, heräämössä jouduin olemaan 2h, mikä oli ainut ikävä asia, koska kovasti olisi tehnyt mieli heti vauvan ja isän luokse. Paranin erittäin nopeasti, pystyssä olin samana iltana, vauvan hoito ja nostelu onnistui erinomaisesti. Buranaa otin parina eka päivänä, kotiin päästyä en enää ollenkaan. Olin elämäni kunnossa, ja oikein piti muistuttaa itselleni, etten saa nostella mitään, kun en tuntenut kipua missään vaiheessa.
Kakkonen syntyi alakautta ja sekin meni kyllä ihan hyvin. Kipua kyllä tunsin tietysti huomattavasti enemmän kuin sektiossa, mutta se nyt on niin lyhytaikaista ja toki siedettävää. Paranin tästäkin hyvin (pieni, I asteen repeämä tuli ja pari tikkiä), mutta kyllä minusta kipu alapäässä oli paljon ikävämpää kuin vatsanahassa.
Jos saisin itse valita mahdollisen kolmannen lapsen syntymätavan, niin sektio olisi kyllä vahvoilla. Se tuntui minusta paljon turvallisemmalta etenkin lapsen takia (napanuora ei ehdi kuristaa, sydänäänet ei ehdi heiketä ym.) ja myös itsen kannalta kun ei tule mitään repeämiä ym. Paljon puhutaan että alatiesynnytys on riskittömämpi ym, mutta itse en ole kuullut, että suunnitellussa sektiossa olisi kenelläkään mennyt mitään pieleen. Onko joku muu?
Tämä nyt oma, hyvin subjektiivinen ja arvatenkin monesta hyvin arveluttava mielipide. Mutta kun olen itse kokenut sektion hyvin miellyttävänä ja helppona, niin halusin siitä kertoa omat positiiviset kokemukseni, kun sitä kuitenkin monet pelkäävätkin.
Mä taas pelkäisin sektiota enemmän kuin episiotomiaa. Jälkimmäisen olen kerran kokenut, sektiota en, mutta vatsan alueelle tehdyn leikkauksen kuitenkin. Toivuin normaalisti, mutta kyllä se inhottavampi kokemus oli kuin alatiesynnytys. No, ei siitä sen enempää.
2n@iti:
Paljon puhutaan että alatiesynnytys on riskittömämpi ym, mutta itse en ole kuullut, että suunnitellussa sektiossa olisi kenelläkään mennyt mitään pieleen. Onko joku muu?
Ystäväni joutui kaavintaan ja kohdunpoisto oli lähellä, kun vauvan kannalta hyvin sujuneen suunnitellun sektion jälkeen alkoi runsas verenvuoto (n. 5 l). Ystäväni makasi lähes viikon synnytyssalissa valvonnassa, ja vauva oli toisella osastolla. Hoitajilla ei ollut kovin paljon aikaa tuoda vauvaa äidin luo, joten paljon oli meidän kavereiden varassa. Äiti kun ei aluksi jaksanut kääntää kylkeäänkään, jonkun piti olla koko ajan paikalla.
eiköhän se pieni viilto haava tai repeämä tuol alakerrassa ole kuitenkin pienempi paha kuin sectio haava vatsalla! Ainakin minusta tuntuu siltä.
Itselläni neljä synnytystä takana ja ekassa tehty " eppari" ja muissa olen revennyt aina jonkun verran,niin nopeasti ovat maailmaan mun vauvat syöksyneet. En ole koskaan oiken ymmärtänyt miksi epparia pelätään??? Minä en kyllä ole tiennyt koko asiasta mitään,kyllä ne muut tuskat ja venytys on olleet siinä vaiheessa pahempia.Samoten kun olen revennyt niin en siitäkään ole tiennyt mitään,ennen kuin kätilö on todennut näin käyneen.Ja kaikista synnytksistä olen alapäänkin kans toipunut pian.Onhan se eka päivät hellänä muutenkin,et ei siel jotkut tikit tunnu missään. Kyllä se luonto yleensä hyvin hoitaa tämmöset " vauriot" mitä uuden elämän syntymässä voi tulla!
Haluan kyllä rohkaista sua että ennemmin synnytys ja ehkä repeämä tai eppari kuin sectio! :)
Itseänikin pelottaa/hirvittää tuo mahdollinen eppari. Se onkin oikeastaan ainoa asia vauvan vammautumisen lisäksi mikä pohdituttaa tässä raskaudessa ja tulevassa synnytyksessä.
Itselle se alue on jotenkin niin yksityistä että on vaikea kuvitella sen olevan koskaan enää ennallaan jos sitä leikataan. En kuitenkaan pelkää niin paljoa, että valitsisin sektion, sehän nyt varmasti jättää suuremmat arvet/muutokset. Mieluummin kuitenkin vaikka repeäisin, kuin että leikataan. Repeämä paranee tilastollisesti nopeammin kuin leikkaushaava ja leikattaessa lihassäikeet katkeaa, joten on luonnollista että paraneminen on hitaampaa ja ehkä kivuliaampaakin kuin repeämässä, jossa repeämistä tapahtuu vain tarvittavan verran ja tarvittavista kudoksista, eivätkä lihassäikeet katkea, vaan irtoavat yleensä toisistaan.
Hassua toisaalta, että se episiotomia mua niin hirvittää, sillä muuten olen ajatellut synnyttää luomusti, kipu ei sinällään pelota, mutta jokin " toisen" aiheuttama kipu tms. kammottaa. Nuorena kerran vahingoituin niin että jalkaan tuli isot ja syvät viiltohaavat, ne eivät siinä tilanteessa sattuneet yhtään, vaikka meni lihakseen asti, sitä ei niinku itse edes tajunnut kun se tilanne tuli niin yllättäin ja äkkiä, mutta sitä seuraavan yön muistan kyllä aina, pienikin liikahdus ja kipu oli karmiva! Sitä sitten jos ajattelee, että vielä tuolle alueelle, mikä on niin herkkää jne. niin ei kiitos mitään viiltoja tai leikkuuta. Olen kuitenkin yrittänyt asennoitua niin, että yritän hyväksyä tilanteen, sillä voihan käydä niin että sekä itseni taikka lapsen parhaaksi on lapsi esim. otettava imukupilla tms. jolloin eppari on todennäköinen.
Voihan asialle ainakin yrittää tehdä jotain, pitää hyvää huolta lantiopohjan lihaksista, ja harjoittaa välilihaa venytyksillä, hieronnalla tai öljyämisellä. Itse myös pyrin synnyttämään pystyasennossa, mikä vähentää juuri välilihaan kohdistuvaa painetta ja auttaa muutenkin synnytyksessä. Aion myös keskustella asiasta henkilökunnan kanssa, ettei epparia tehtäisi ainakaan rutiinitoimenpiteenä. Muutenkin vieroksun ajatusta kaikenmaailman toimenpiteistä alapäässä, TIETYSTI jos ei ole muuta vaihtoehtoa, on ne hyväksyttävä.
Joitakin voi huvittaa tällainen, mutta jokaisella on ne omat huolensa ja pelkonsa. Minua siis kammottaa eppari, enkä sitä haluaisi, vaikkei se tuntuisi miltään ja vaikka paranis kuinka hyvin. Ymmärrän varsin hyvin sinua, joka sitä pelkäät myös. Ei se, että jostain toisesta se tuntuu ihan ok-jutulta, oikeuta kuitenkaan vähättelemään toisen pelkoa. Meitä on moneen junaan.
envis. rv 17+3
Kannattaa vaikka jo etukäteen kirjoittaa lapulle, että et halua epparia ellei se ole vauvan turvallisuuden takia ihan välttämätön ja anna se kätilölle sairaalaan tullessasi.
Itseänikin eppari inhotti ajatuksena etukäteen, mutta kun vauvan sydänäänet laskivat, niin oli pakko tehdä eppari ja ottaa vauva imukupilla ulos. Repesin lisäksi aika pahasti, mutta en tuntenut mitään epparista tai repeämisestä sillä epiduraali vaikutti vielä. Tikkaaminen oli aika inhottavaa, mutta ei siitäkään mitään kammoa jäänyt. Paraneminen kesti aikansa, mutta mun mielestä paikat palautui lopulta ihan ennalleen. Pelolleen ei tietysti mitään mahda, mutta tahdoin vain kertoa, että ei se eppari niin kamala aina ole.
Minulla ensimmäisestä laitettiin epiduraali ja en tuntenut mitään, mut synnytyksen jälkeen tuska oli mitä suurin, istuminen kauheeta.
Toisesta leikattiin myös mut en ehtiny saada kunnolla puudutusta, ei silti sattunu mut ompelu kyllä. Kolmannesta venytettiin ja pieni repeytymä ja muutama tikki, parani heti.
Nyt odotan neljättä ja toivon että venytetään taas lämpöisellä pyyhkeellä.
Kolmannesta sairaalassa oli sellanen ihminen joka oli revenny monesta kerooksesta ja oli todella kipee.Se oli iso ihminen ja lpasikin oli ollu tosi iso.
Tsemppiä meille kaikille!
Siis mitä ongelmaa epparissa on? Mulle tehtiin esikoista synnyttäessä, kun 4,6 kg ja hitusen huonossa tarjonassa ollut poika ei mahtunut muuten tulemaan. En tuntenut mitään ei leikatessa eikä ommeltaessa. Epparihaava parani myös nopeasti, vaikka sen hoito jäi huonolle, kun poika joutui parin päivän ikäisenä teholle ja aika kului sen vuoteen ääressä istuen.
Kyllähän eppari täytyy olla helpompi ja riskittömämpi juttu kuin sektio! Ja mä kyllä tykkään, että on parempi kun leikataan hallitusti kuin että repeäisi miten sattuu, vaikka repeämät kuulemma paranevatkin helpommin.
A.A.
ps. tarkoitus ei ole loukata ketään. Ymmärrän kyllä että eri asiat pelottaa eri ihmisiä. Itse en suostuisi ottamaan epiduraalineulaa selkääni kuin vasta viimeisessä hädässä. Ajatuskin hirvittää! Eka synnytys meni kohdunkaulan puudutteen voimin (tai siis eka 1,5 h siitä :o)
vielä aika mojovasti (poika normaalikokoinen 3500/51).
Kipua en tuntenut epparia tehtäessä lainkaan.
Kursimisvaihe oli kieltämättä vähän ikävä puudutuksesta huolimatta. Itse epparin kursiminen ei tuntunut missään, mutta repesin aika pahasti peräsuoleen päin, niin, että ompeleva lääkäri joutui koko ajan tönkimään peräsuolenpuolelle ja sinne puudute ei enää tehonnut. Kätilö sanoikin jälkeen päin, että yleensä meikäläisen kokoluokan repeämät kursitaan kasaan ihan kunnon nukutuksessa...
No, jokatapauksessa. Tikkaukset eivät missään vaiheessa rajoittaneet liikkumista tai istumista + paranivat tosi nopeasti ja kivuttomasti + mitään vaivoja noista tikeistä ei ole jäänyt. Alapää on mielestäni ihan entisensä :D
Itselläni on kokemusta sekä sektiosta että alatiesynnytyksestä enkä kyllä kenellekään suosittele sektiota. Te jotka mietitte epparin ja sektion välillä teillähän on lapsia jo ennestään. Jos teille tehdään sektio, ette pysty touhuilemaan esikoisen kanssa niin paljon; ette voi nostaa vastasyntynyttä painavampaa eikä se olo muutenkaan ole mitenkään kehuttava.
Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla yllättävän perätilan takia ja ollessani toisessa raskaudessa synnytystapa-arviossa ei uudestaan tehtävästä sektiosta ollut puhettakaan, vaan halusin ehdottomasti alatiesynnytyksen. Sektion jälkeen paraneminen oli todella hidasta eikä vastasyntyneeseen pystynyt rakentamaan samanlaista kiinteää suhdetta, kun itse ei ollut kunnossa. Olin täysin riippuvainen isyyslomalla olleesta miehestäni.
Toisessa synnytyksessä sain sitten kokea normaalin alatiesynnytyksen ja kokemus oli ehdottomasti parempi kuin sektio. Epparia minulle ei tehty, mutta repesin epparin verran ja suurimmat ruhjeet tulivat emättimeen, eikä repeämiä suostunut kätilö ompelemaan vaan sen teki lääkäri. Kätilö uhkasi monta kertaa epparilla, mutta sitä ei tarvinut kuitenkaan tehdä. Ilmeisesti nykypäivänä on vallalla ajatus että repeämät paranevat helpommin kuin eppari. Onhan se alapää nyt kipeä, mutta yllättävän vähillä särkylääkkeillä olen selvinnyt ja vaikka nyt en pysty istumaan, pystyn tekemään lähes kaikkea muuta, kun sektion jälkeen asiat olivat juuri toisinpäin. Huomenna kaksi viikkoa täyttävän pojan hoitaminen sujuu paljon paremmin sekä pystyn myös touhuilemaan 1v10kk esikoisen kanssa.
Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa, mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että epparin pelosta johtuen vaadittu sektio on liian pienillä perusteilla haluttu. Ei se sektio mikään autuus ole, vaikka monesti asia niin ymmärretään.
Itse ymmärrän ap:ta hyvin, koska minullakin eppari ja/tai pahat repeämät ovat olleet synnytystä koskevien pelkojen kärkipäässä. Vauvan puolesta en ole raskausaikana koskaan osannut pelätä. Jonkun mielestä varmaan hullua pelätä enemmän oman alapään kuin vauvan puolesta, mutta jotenkin vaan olen vauvan suhteen aina luottanut lääketieteeseen, kun taas lääketieteestä huolimatta (tai juuri sen takia) alapää voi revetä tai joutua leikellyksi. Hankalasti selitetty, ymmärsiköhän kukaan?
No, mulla on takana kaksi hyvää, joskin ihan erilaista kokemusta: nopea, helpohko alatiesynnytys, josta selvisin sen alapään osalta yhdellä tikillä, ja nyt kuukausi sitten sektio (ennalta tiedossa ollut, mutta päivystysaikana tehty eli virallisesti kiireellinen sektio), josta toivuin ihan uskomattoman helposti ja nopeasti. En siis tiedä, millaista epparista tai isoista repeämistä toipuminen on, mutta sen perusteella, mitä olen toisilta kuullut ja lukenut, niin enpä todellakaan tiedä, kumman valitsisin, epparin ja repeämät vai sektion.
Tiedän, että sektio ja eppari ovat fysiologisesti katsoen aivan eri luokan toimenpiteitä. Epparissa viilletään ihoa ja lihasta auki melko pieneltä alueelta, sektiossa viilletään auki seitsemän kerrosta eri lihaksia ja kudoksia, se on todella suuri leikkaus. En myöskään väitä, etteivätkö pari päivää sektion jälkeen olisi olleet kipeitä. Minä kuitenkin inhoan kaikenlaista epämukavuutta alapääni suhteen niin paljon, että mieluummin otan kivun ja epämukavuuden jonnekin muualle, se ei tunnu niin pahalta. Tätäkin on vaikea selittää. Kyse ei ole mistään ylikorostuneesta seksuaalisuudesta, olen siinä suhteessa luultavasti ihan keskitasoa :) Ei myöskään turhamaisuudesta sikäli, että kaksi lasta ovat muokanneet kroppani monesta paikkaa jo ihan uusiksi ja se on ollut pakko hyväksyä. En vaan kestä ajatusta siitä, että alapäätäni leikataan tai se repeilee tuusannuuskaksi. Joku toinen pelkää hysteerisesti neuloja tai sektiota tai jotakin muuta.
Minusta tuntuu myös, huom. tämä on puhdasta mutua, että missä tahansa muualla kuin alapäässä oleva kipu, tunnottomuus tai vaikka kosmeettinen haitta otetaan paljon vakavammin. Epparikipu, repeämät, repaleiseksi jäänyt alapää jne. ikäänkuin kuuluvat asiaan, niistä tuntuu olevan usein turha valittaa mihinkään. Minusta on raskausaikoina ollut kamalaa ajatella niin, että no, voi olla että synnytyksen jälkeen vessassa käynti tai seksi ovat vuosikausia yhtä hemmettiä, menetän pidätyskykyni tms., mutta se nyt vaan kuuluu asiaan. Joo, ja tiedän, että sektiostakin voi koitua yhtä sun toista pitkäaikaista harmia, mutta kun oma kokemus siitä on niin positiivinen, niin sitä ei osaa pelätäkään.
Pointtini on siis se, että eri asioita pelätään eikä kenenkään pelkoa pitäisi väheksyä yleisen tottumuksen tai oman kokemuksen takia! Eppari/repeämät ja toisaalta sektio voi olla toiselle melkein maailmanloppu, toiselle mitätön pikkujuttu. Lääketieteellisesti sektio on ilman muuta isompi operaatio, mutta lääketiedehän ei ihmisen henk.koht. tuntemuksia sanele.
Esikoinen syntyi alateitse kaksi vuotta sitten ja synnytyksessä tehtiin eppari ja sen lisäksi sain vielä kolmannen asteen repeämän jossa uloin sulkijalihas meni poikki. Repeämä korjattiin spinaalipuudutuksessa leikkaussalissa synnytyksen jälkeen. Kuitenkin toivuin melko nopeasti. Istua pystyin heti sairaalassa vaikka se sattui. Kävely oli hankalaa pari viikkoa. Kipulääkkeitä sekä antibiootteja söin myös pari viikkoa. Mitään vaivoja ei jäänyt ja kaikki on nyt ollut kunnossa. Henkisesti paha repeämä oli tosi vaikea juttu ja siltä osin toipumiseen meni pitkään. Alateitse en enää lääkärien mukaan saanut synnyttää koska uusi sulkijan repeämä voisi olla jopa mahdoton korjata siten että pylly vielä toimisi normaalisti. Toinen lapsemme syntyikin sitten sektiolla ja kokemuksena se oli aivan loistava vaikka koko toimenpide pelottikin aika paljon! Heti seuraavana aamuna nousin itse ylös sängystä ja kävelin suihkuun. Kipuja oli vähän verrattuna kahden vuoden takaiseen repeämään! Henkisestikin olo oli aivan loistava ja olin todella iloinen vauvasta sekä pystyin alkaa heti häntä itse hoitamaan. Muuta ei tietenkään saanut nostella kuin vauvaa mutta ihan hyvin on pärjätty. Kolmannen asteen repeämät ovat harvinaisia enkä usko että sinulle sellainen tulee koska olet jo synnyttänyt eikä silloin tullut pahaa repeämää. Esikoisen synnytyksessä toivoin että epparia ei tehtäisi koska minua myös vähän kammoksutti se samoin myös repeäminen. Mikään muu ei silloin ekassa synnytyksessä mietityttänyt ja sitten pahin mahdollinen kävi toteen mitä vähän pelkäsinkin.... Mutta minä synnytän aina jatkossakin sektiolla koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Olen kyllä todella iloinen että ainakin tämä eka sektio meni todella hyvin! Kipulääkkeitä söin viikon verran ja sitten kivut jo loppuivatkin ja olo ollut kuin mitään leikkausta ei olisi tehtykään. Muutenkin kipuja oli ihmeen vähän jos vertaa alatiesynnytyksen jälkeiseen aikaan.
Kiitos njoammil ja Flofer ja muut...=)!
Niin,en osaa sen ihmeellisemmin sitä selittää mutta tuntuu vain jotenkin siltä että kestän paremmin kivut muualla kuin alapäässä...
Ehkäpä pelkoni helpottuu jos tällä kertaa ehtisi/pääsisi synnytystapa-arviointiin ja muutenkin juttelemaan etukäteen.
Meillä on 2 tyttöä, -03 ja -05 syntyneet. Eka tyttö painoi 4090 g, synnytys kesti 18 tuntia ja eppari tehtiin, ei muuten olisi varmasti tullut. Olin siinä vaiheessa niin väsynyt ja puudutehuuruissa, että ei kyllä epparin tekeminen tuntunut. Minulta ei kyllä siinä vaiheessa mitään kysytty, ja mikä minä olisin ollut sitä kieltämäänkään...? Ei siis sattunut, ei myöskään ompeleminen, paraneminen kesti kyllä viikkoja. Seksi oli ekat puoli vuotta aika hankalaa, joka kerta sattui jonkin verran.
Toka tyttö syntyi siis 2 vuotta myöhemmin, painoa 4750g eli potra tyttö. Toki pelotti etukäteen, että mitenkäs nyt käy, jos vaikka repeää niin paljon, että joudutaan tekemään korjausleikkauksia tai jotain, mutta kaikki meni toisen kohdalla tosi hyvin. Repesin kyllä jonkin verran, mutta ammattitaitoisen kätilön johdosta vauriot jäi suht´pieniksi vauvan kokoon nähden. Heti tikkien sulettua olo oli ihan hyvä eikä mitään jomotuksia ollut. Repeämä siis parani paljon paremmin kuin leikattu. Tikkaaminen ehkä sattui hieman enemmän, mutta sain hyvin puudutetta sitä pyydettäessä.
Eihän alapää synnytyksen jälkeen ole enää entisensä, olipa sitä saksittu tai ei, mutta niinhän ne muutokset kehossa kuuluu tähän hommaan. Seksi on kylläkin loistavaa, parempaa kuin ennen, joten siinä suhteessa ei valittamista :)))
Eli mullakin yksi synnytys takana ja eppari jouduttiin tekemään. Itse en sitä tosiaan edes huomannut kun se tehtiin, sen verran oli huomio muualla. Mulla ei ollut mitään kipulääkitystä, mutta käsittääkseni kätilö laittoi jonkun paikallispuudutuspiikin ennen epparia. Sitäkään en edes huomannut. Mieheltä sitten jälkikäteen kyselin, että mitä kaikkea se kätilö siellä oikein touhusi : )
Etukäteen myös minä pelkäsin eniten leikkaamista/repeämistä, mutta mua neuvolantätikin rauhoitteli, että siinä vaiheessa kun siellä alapäässä on muutenkin aikamoinen venytys, niin ei sitä pientä nipsaisua edes huomaa. Ja oikeassa oli.
Tikkejä kyllä ommeltiin kauan ja hartaasti, itse asiassa se oli musta huomattavasti epämiellyttävämpi kokemus. Onneksi oli pieni ihana matonen mönkimässä vatsan päällä! Toipuminen istumiskuntoon kesti kyllä joitain viikkoja, mutta kottikärrynpyörän sisäkumi oli hyvä ostos..
Sitä en sitten osaa sanoa, kun olen myös kuullut, että luonnostaan revenneet paranis paremmin, kuin leikatut, mutta en tiedä onko siinä jotain perää.
Hirveesti voimia synnytykseen, toivottavasti ei tarvita tikkejä ollenkaan, mutta mielestäni siis kivun takia ei epparia tarvii pelätä!
suhale
Eli pelkäsin epparia ja repeämää ja sain molemmat (3. asteen).
Eparihan tehdään yleensä sitä varten että EI repeäisi, ja loogisesti sehän sitä estääkin koska vauvalla on enemmän tilaa tulla ulos. Minun kohdallani olisin kyllä ottanut vain sen epparin vastaan ihan mielellään siinä tilanteessa, mutta ehdin jo revetä ennenkuin epparia saatiin kunnolla tehtyä. Voin kommentoida tuosta paranemisesta että kumpikin paranivat mutta epparia en edes huomannut noiden muiden repeämien ohella, niin paljon mitättömämpi se oli.
Alapää on parantunut kuntoon.
Ja verrattuna sektioon, onhan epparin paranemisessa paljon vähemmän riskejä, ei jää kiinnikkeitä vatsaonteloon yms. OIkeasti, se on loppujen lopuksi pieni viilto vain joka tehdään (yleensä) tervittaessa.
Eli siis sektio on isomman luokan leikkaus missa on myos sellaisen riskit, eppari taas toimenpiteena suht. vaatimaton. Itselle tehty eppari 2x, ekalla kerralla repesin viela pahasti (en tieda " asteita" kun ei tehty Suomessa, mutta luulisin etta Suomessa olisi ollut 3. asteen repeama, eli ei ihan " loppuun saakka" mutta melkein). Tokalla kerralla paljon pienempi haava. Varsinkin ekalla kerralla paranemiseen meni aikaa. Silti ottaisin epparin milloin tahansa ennemmin kuin sektion; mina puolestaan pelkaan leikkauksia ja niiden mahdollisia seuraamuksia... Mutta totta on tietysti etta pelot eivat monestikaan ole rationaalisia. Tsemppia sinulle joka tapauksessa!
Tämä nyt muiden viestejä lukematta...
Ensimmäinen raskaus päättyi kiireelliseen sektioon, pystyviilto. Jälkikivut olivat aivan hirvittäviä. Jälkeenpäin olen kuullut, että parempaakin kivunlievitystä ovat jotkut saaneet (kipupumppu). Itse leikkausarpi kyllä parani nopeasti. Kotiuduin viikko synnytyksestä hyväkuntoisena.
Toisella kertaa sain synnyttää alakautta! Epparin leikkaamista ei siinä rutistuksessa huomannutkaan. Repesin myös sisältä ja tikkejä tuli kiitettävä määrä. Toipuminen oli hitaampaa kuin sektiosta. Lisäksi sain laskeuman.
Kaikesta huolimatta suosittelen lämpimästi alatiesynnytystä. Sektiossa on toisten armoilla eikä lasta saa heti syliinsä. Kipua joutuu kokemaan joka tapauksessa. Eppari on siinä kärsimyksessä todella pieni vaiva.
Itellä takana 3 synnytystä: eka sektiolla (ei suunniteltu, muttei oikein hätäkään, homma ei vaan edennyt) ja 2 alakautta, ekassa eppari, toisessa ei. Ja kokemukseni perusteella täytyy sanoa, että jos pelkästä epparista puhutaan (eli että ei muuten pahasti repeä - siitä kun ei minulla kokemusta ole), niin ei sektiosta voi puhua samana päivänäkään epparin kanssa! Eppari oli yksi pieni rusaus, jota ei muun ähinän keskellä edes huomannut ja eiköhän se jotenkin " kuulu asiaan" ettei ekoina päivinä ihan rennosti minnekään istahda. Sektion jälkeen paranemiseen meni monta viikkoa (vaikka paranin todella hyvin ja nopeasti, säästyin suuremmilta kivuilta), oli monin tavoin vähän jäykkä ja arka.
Ja muuten vielä 1 juttu: ei ne vauvan kilomäärät loppujen lopuksi synnytyksessä niin paljon merkkaa. 3,5 kg painavalla ja 4,5 kiloisella voi olla ihan sama pipon numero ja kun pään saa pihalle, niin muu tulee kuin itsestään!
:) ONNANNAA
Yleensä pyrin sietämään erilaisia näkökulmia ja yritän olla ottamatta hernettä nenään erilaisista mielipiteistä. Loukkaannuin ja suutuin kuitenkin tekstistäsi.
Koin että et omaa kykyä empatiaan tai sitten sinulla ei ole vain muuten tarpeeksi elämänkokemusta. Tietoa sinulta ainakin puutuu. Eppari Ei Ehkäise Vaikeita Repeämisiä. Siitä on useita tutkimuksia. Hoitokäytännöt vain muuttuvat hitaasti. Harmi, moni äiti silvotaan Suomessa edelleen aivan turhaan.
Kysyit mikä hätä epparissa on. Epparit paranevat hitaammin kuin luonnolliset repeämät. Minä istuin renkaalla auenneen epparini vuoksi useita kuukausia. Kätilöt eivät antaneet rengaslupaa ensimmäisen viikon aikana lainkaan, sillä sain eppariini 20cm pitkän verenpurkauman joka oli tuskallisen kipeä. Eppari sitoi minut kotiin ensimmäisiksi 3kk:deksi, sillä kykenin kivulta imettää vain makuultani. Kauppaan tms. kun ei oikein sängyn kanssa voi mennä. Vauvan hoito on todella hankalaa kun ei voi istua silloin kun huvittaa, etenkin koliikkisen vauvan. Aina täytyi etsiä sitä hemmetin rengasta. Sänkyyn meno ja sängystä nouseminen oli yhtä tuskaa, puhumattakaan siitä kun jatkuvasti imetti makuulla, niin rinnat eivät päässeet tyhjentymään normaalisti. Ja sitten se seksielämän käynnistyminen ja moni muu asia.. Nyt synnytyksestä on 2 vuotta ja kierron alussa ja lopussa eppari on edelleen kipeä, ihan levossakin, saatika kovalla istuessa. Hankaloittaa pyörällä ajoa ja montaa muuta asiaa.
Pelkopolin kautta menin toiseen synnytykseen. Halusin synnyttää alakautta mutta pelkäsin hidasta ja huonoa epparista toipumista. Lupasivat etteivät leikkaa sitä ellei lapsi ole vaarassa. Pikkukakkonen päätti tulla ulos oikein rytinällä ja ryskeellä. Vaikka lapsi tulikin niin vauhdilla etten saanut edes kätilöltä ponnistuslupaa, niin sain vain 1.asteen repeämät. Paranin repeämistä täysin kahdessa viikossa.
Toivottavasti vastaisuudessa muistat että ihmiset ovat yksilöitä. Jos sinä paranet muitta mutkitta epparista, niin muut eivät valitettavasti aina niin tee.
Ehkä tarkoitit tekstisi toisella tavalla, kun minä sen ymmärsin.
Mutta siis alkuperäisellä. Epparistakin useimmat paranee ihan hyvin. Ja loputkin kunhan aikaa kuluu. Sektio ei minulle itselleni ollut edes vaihtoehto. Riskit ovat kuitenkin isommat, silla sektio on aina iso leikkaus. Kannattaa ensin yrittää tulla pelkonsa kanssa toimeen ja jollei mikään muu auta, niin sitten vasta sektioon.
Tsemppiä pelon kanssa toimeen tuloon!
Lila ja tytöt 2v ja 7kk
A.A.Mats: