Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Putin halusi virka­kautensa alussa Venäjän liittyvän Naton jäseneksi

Vierailija
13.03.2022 |

Putin halusi virkakautensa alussa Venäjän liittyvän Natoon, mutta ei halunnut maansa käyvän läpi normaalia hakuprosessia sotilasliiton jäseneksi. Asiasta kertoi Naton pääsihteerinä vuosina 1999–2003 toiminut George Robertson.
NATON ex-pääsihteeri muisteli varhaista tapaamistaan Putinin kanssa tämän noustua Venäjän presidentiksi vuonna 2000. Robertsonin mukaan Putin teki hänelle ensikohtaamisella selväksi, että hän halusi Venäjän olevan osa läntistä Eurooppaa.

– Milloin aiotte kutsua meidät liittymään Natoon? Putin kysyi Robertsonin mukaan tuolloin.

– No, me emme kutsu ketään Natoon, he jättävät hakemuksen liittyäkseen Natoon, Robertson vastasi omien sanojensa mukaan.

– No, me emme seiso jonossa niiden monien maiden kanssa, joilla ei ole merkitystä, ex-pääsihteeri kertoi Putinin vastanneen.

Guardianin mukaan Robertsonin muistelo on linjassa sen kanssa, mitä Putin puhui BBC:n toimittajan David Frostin haastattelussa hieman ennen presidentiksi nousemistaan. Tuolloin Putin sanoi, ettei hän sulkisi pois laskuista Venäjän liittymistä Natoon, ”jos ja kun Venäjän näkemykset otetaan huomioon kuten tasavertaisen kumppanin näkemykset”.

Haastattelussa Putin sanoi myös, että hänelle oli vaikeaa ajatella Natoa vihollisena.
– Venäjä on osa eurooppalaista kulttuuria. Enkä voi kuvitella omaa maatani eristäytyneenä Euroopasta ja siitä, mitä me usein kutsumme sivistyneeksi maailmaksi, Putin sanoi Frostille.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008381812.html

Siitäkö tämä sotakin johtuu, ettei muitta mutkitta päässytkään Naton jäseneksi ja kantaa kaunaa siitä?

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Putin on kaunainen mies ja venäjä on kaunainen kansa.

Kansalla on juuri sellainen johtaja kuin se ansaitseekin.

Vierailija
2/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koronaerityksessä on ollut nyt pari vuotta aikaa suunnitella kaikessa rauhassa kostoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syitä sodalle on ainakin tusinan verran, mutta NATOn laajentuminen on yksi isoimmista.

Vierailija
4/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ajattelen, että tuo ei ollut mikään rauhanomainen ja rehellinen yritys lähentyä länttä. Miksi ihmeessä Nato olisi päästänyt Venäjän jäseneksi, kun Naton tarkoitus on suojautua ertyisesti Venäjän uhkaa vastaan ja Naton jäsenmailla on päätöksiin veto-oikeus? Jäsenyys olisi siis taannut Venäjälle aseman, jossa se voisi hyökätä Nato-maihin ja sitten estää päätöksentekoelimissä kaikki Naton vastatoimet. Me länsimaalaiset olemme olleet varsin sinisilmäisiä Venäjän suhteen, mutta emme me nyt mitään täystonttuja sentään ole.

Vierailija
5/17 |

Lisään tähän vielä sen, että Putin tiesi varsin hyvin nämä asiat, kun hän Venäjän jäsenyydestä rupesi puhumaan. Kyseessä ei siis ollut mikään ystävällinen tarjous vaan Putin kokeili kepillä jäätä ja samalla pääsi vähän v****ilemaan Naton pääsihteerille.

Vierailija
6/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kelvannut, päässyt naton jäseneksi sormiaan napsauttamalla niin kostaa sen nyt muille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tapaaminen on mennyt noin, sehän vain osoittaa että putin on ollut ylimielinen jo tuolloin puhuessaan merkityksettömistä maista. Naton laajentuminen ei uhkaa Venäjää. Kukaan muu ei uhkaa tässä ketään paitsi Venäjä.

Tällä Suomessa kannattaisi imuistaa, että yhteenkään Nato-maahan ei ole koskaan hyökätty. Sitä varten kyseinen puolustusliitto nimenomaan onkin olemassa.

Vierailija
8/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Venäjä on osa eurooppalaista kulttuuria. Enkä voi kuvitella omaa maatani eristäytyneenä Euroopasta ja siitä, mitä me usein kutsumme sivistyneeksi maailmaksi."

Nyt nimenomaan eristäytyy Euroopasta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kansalla on juuri sellainen johtaja kuin se ansaitseekin."

Pätee Suomeenkin...

Vierailija
10/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naton jäsenmaiksi hyväksytään vain vakaita demokratioita. Putinin olisi pitänyt ruveta tekemään aika erilaista politiikkaa, jos Nato-jäsenyys oli aidosti tärkeä asia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos tapaaminen on mennyt noin, sehän vain osoittaa että putin on ollut ylimielinen jo tuolloin puhuessaan merkityksettömistä maista. Naton laajentuminen ei uhkaa Venäjää. Kukaan muu ei uhkaa tässä ketään paitsi Venäjä.

Tällä Suomessa kannattaisi imuistaa, että yhteenkään Nato-maahan ei ole koskaan hyökätty. Sitä varten kyseinen puolustusliitto nimenomaan onkin olemassa.

Kyllä on hyökätty ja jopa toisen Natomaan toimesta. Nimittäin Kyprokselle.

Vierailija
12/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olis silloin kannattanut lännen ottaa Venäjä osaksi länttä ja kumppaniksi, eikä potkia päähän, olisimme välttyneet tältä katastrofilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |

Totta, Kreikka ja Turkki ovat kiistelleet Kyproksesta ja omista vesialueistaan. Kreikka poistui Natosta  vuosiksi 1974–1980 juuri tuosta syystä. Sekä Kreikka että Turkkii on liittyneet jo vuonna 1952 mutta ongelmanahan on, ettei koskaan voi ennakoida minkälainen diktaattori jossain maassa nousee valtaan.

Siihen nähden, että Nato on ollut olemassa vuodesta 1949, kyseinen kahina on kuitenkin vähän. Ja mikä tärkeintä, Venäjä ei ole koskaan hyökännyt yhteenkään Nato-maahan.

Vierailija
14/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naton jäsenmaiksi hyväksytään vain vakaita demokratioita. Putinin olisi pitänyt ruveta tekemään aika erilaista politiikkaa, jos Nato-jäsenyys oli aidosti tärkeä asia.

Ai, kuten Turkki?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olis silloin kannattanut lännen ottaa Venäjä osaksi länttä ja kumppaniksi, eikä potkia päähän, olisimme välttyneet tältä katastrofilta.

Olisi kannattanut Venäjän kansan vaatia aitoa demokratisoitumista, olisimme välttyneet tältä katastrofilta.

Vierailija
16/17 |
13.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naton jäsenmaiksi hyväksytään vain vakaita demokratioita. Putinin olisi pitänyt ruveta tekemään aika erilaista politiikkaa, jos Nato-jäsenyys oli aidosti tärkeä asia.

Ai, kuten Turkki?

Turkki on hyväksytty jo vuonna 1952. Aika on ollut silloin kovin toisenlainen.

Vierailija
17/17 |
08.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kypros ei kuulu Natoon, vain Euhun

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi kolme