2-vuotiaan kielen oppimisesta

Tuon ikäiset oppivat nopeasti, kun ovat muutenkin juuri alttiita (omankin) kielen oppimiselle.



2 kertaa viikossa on aika vähän mutta voihan sitä määrä sitten kai kasvattaa, jos tuntuu, että lapsi sopeutuu ja viihtyy.



2-vuotiaalle kielei ei ole vielä niin kovin tärkeä väline, että ei vaikuta viihtymiseen samalla tavalla kuin isommalle lapselle.



Onnea uuden kielen oppimiselle!



iida

Kirjoituksesi on kuin minun kirjoitukseni muutaman vuoden takaa. Meillä oli silloin vastaavanlainen tilanne, tosin esikoisemme oli muutamia kuukausia vanhempi kuin teidän lapsenne.

Meillä esikoinen sopeutui alkushokin jälkeen hyvin ryhmään, kolme ensimmäistä kertaa olivat vaikeat, ei tajunnut ollenkaan etteivät muut osaa samaa kieltä, vaikka kotona asiasta oli puhuttu ja reippaana lähti opiskelemaan ranskaa =)

Nautti kerhovuodestaan valtavasti, johon toki vaikutti mahtava opettaja ja kivat kaverit, mutta oli mukava paikka.

Kielen oppimisen kannalta tuo määrä oli vähäinen, tai silloin tuntui siltä, mutta jälkikäteen ajateltuna se tuntui juuri sopivalta, ei liian paljon hämmennystä kerralla. Koska kyllä tyttärestämme huomasi, että oli varmasti rankempaa kuin että olisi käynyt samanlaista kerhoa äidinkiellään.

Vuoden kuluttua hän osasi muutamia lauseita ja lauluja, paljon yksittäisiä sanoja ja ymmärsi kieltä suhteellisen hyvin, eli pohja ranskankielelle oli oikein hyvä. Vuosi kerhotoimintaa takana ja nyt hänellä alkoi vajaan neljän vuoden ikäisenä koulu, jota on ollut neljästi viikossa reilut kolme tuntia kerralla ja muutaman kuuakuden jälkeen hän puhuu jo pitkiä tarinoita ranskaksi ja ymmärtää valtavasti. Eli alku oli hidasta, mutta uskon, että se oli oikein hyvä. Tietenkin hitauteen vaikuttaa juuri tuo kielellinen kehitys tuossa iässä muutenkin, hitaasti mutta varmasti kehittyy ja oppii.

Lyhyesti kuitenkin, minusta tuo määrä on oikein hyvä =) Toivottavasti lapsesi viihtyy, sehän on pääasia!

Tsemppiä siis kerhotielle!

Meillä vaihtoehtoina on nimenomaan joko kaksi kerhokertaa viikossa tai sitten ei kerhoa lainkaan. Vuoden päästä lapsi aloittaa joka tapauksessa täyspäiväisen (6h/pv, 5pv/vko) hoidon, joten nyt mietimme, kannattaisiko ensin mennä vuodeksi kerhoon saamaan lempeämpää alkua kielen oppimiseen vai olla vielä vuosi kokonaan kotona. Haluan pitää lapsen vielä tämän vuoden ajan mahdollisimman paljon kotona, joten kerhotuntien määrää en halua tuosta lisätä.

Heips, meillä pikkuisen nuorempi kuin teillä, kaksikieliseksi kasvamassa, mutta molempien kielien sanoista vasta oikeastaan vain tavuja, ja sitten omia sanoja, jotka ei ole kumpaakaan kieltä.

Meillä on aivan valtavasti auttaneet nk. kuulevien vauvojen viittomat, en tiedä, oletko kuullut sellaisesta, mutta täällä neuvolastakin suositellaan ja järkätään kursseja ym (meillä parivuotias selostaa pitkät pätkät juttuja niillä sanoilla ja tavuilla, joita jo osaa ja loput täydentää käsimerkeillä). Jos siis vaikka ennen kerhon alkua opettaisitte lapselle muutaman viittoman ja sitten kerrotte niistä kerhotädille niin ainakin lapsi ne kaikkein tärkeimmät osaisi kommunikoida ja samaten tuntisi, että kerhotäti osaa " sanoa" hänelle jotain. Esim. viittomat janolle, nälälle, vessahädälle/vaipanvaihdolle jen. voisi olla hyödyllisiä, ja tuon ikäinen oppii sellaiset ihan pikavauhtia.

Kuulevien lasten viittomista voi lukea esim. tästä:

www.signingbaby.com

SädeS:

Mitenkähän tyttö suhtautuu, kun ei ymmärrä kerhossa aluksi mitään? Entä miten pian hän saattaisi alkaa oppia kieltä ymmärtämään/puhumaan? Onko kaksi kertaa viikossa liian vähän kielen oppimiselle? Sinänsähän kiirettä toisen kielen oppimiselle ei ole, kun ensimmäisenkin kielen oppiminen on vielä kesken.

Meillä on vähän samanlainen tilanne, kuopuksemme aloitti kerhon (2x2,5h/vko) vieraalla kielellä syyskuun alussa, 2v3kk ikäisenä. Olemme tosin asuneet jo reilun vuoden Suomessa (suomi siis se vieras kieli, meidän kotikieli on saksa) joten siellä täällä poika on suomea kuullut, ymmärtää vain hyvin vähän ja puhuu pari sanaa.

Alku on ikävä kyllä ollut todella vaikeaa:-( Poika itkee jo kotona kun kuulee että on kerhopäivä, vaikka ei-kerhopäivinä sanoo menevänsä kerhoon. Pahinta hänelle tuntuu olevan juuri se ettei kerhontäti ymmärrä häntä, eilenkin itki kerhon eteisessä että " sano hänelle (=kerhontädille) että pitää soittaa [sinulle] kun itken paljon" - pikku raukka kun tuntuu hätääntyvän juuri siitä että hän sanoo mikä on hätänä muttei kerhontäti osaa auttaa.

Asiaa ei tietenkään yhtään helpota että hänen on ollut muutenkin aina kovin vaikea jäädä kenenkään hoitoon:-/

Toisaalta esikoisemme aloitti myös kerhon ummikkona vuosi sitten, oli tuolloin 3v4kk ja olimme juuri vasta muuttaneet, eli suomea tyttäreni ei tuolloin osannut yhtään. Häneltä kerhostartti sujui täysin ongelmitta eikä vieras kieli haitannut yhtään ja on oppinutkin suomea jo ihan hyvin (on nyt päiväkodissa puolipäiväisenä ja tulee siellä hienosti toimeen suomeksi).

Itse uskoisin kyllä siis että kerhostartin onnistuminen riippuu enemmän lapsen luonteesta kuin kielestä.

Onnea matkaan ja kerrothan kuinka alku on sujunut!

Meillä poika oli 3v, kun aloitti kerhon vieraalla kielellä, englanniksi. Oli kerhossa toukokuun alusta heinäkuun puoleen väliin ma-pe 2,5 tuntia päivässä. Poika on luonteeltaan sosiaalinen, rohkea ja aktiivinen. Hän soputuikin loistavasti kerhoon ja tykkäsi käydä siellä. Kielimuurin ongelmat kulminoituivat kyllä välillä toisten lasten tönimiseen :-( Poika oppi tuona aikana n. 20 sanaa, ymmärsi kuulema tuttuja lauseita, oppi muutaman lausahduksen, laskemaan kymmeneen englanniksi ... Kerhotädit pitivät 2,5 tuntia päivässä aika vähänä kielen oppimisen kannalta.



Nyt 2,5 kkn loman jälkeen poika aloitti päiväkodissa 5 tuntia päivässä. Ma-pe, tykkää kovasti ja pärjää hyvin, tosi reipas kun on. Hoitotädit pyysivät opettelemaan kotona vähän sanastoa ja pyysivät minua kirjoittamaan muutamia suomalaisia sanoja ja lauseita heille paperille.



Minä uskon myös, että riippuu hyvin paljon lapsesta ja tottakai iästä myös. Me puhumme kotona vain suomea, mutta olemme opetelleet kyllä sanastoa yhdessä. Poika itse kysyy myös usein mikä tämä ja tämä on englanniksi.



Itse olen mennyt Saksaan aikanani kouluun lähes ummikkona ollessani 14v. Muistan, että n. puolen vuoden jälkeen ymmärsin jo hyvin, puhuminen tuli sitten siitä pikkuhiljaa ... kaksi vuotta maassa oltuani puhuin jo sujuvasti ja ulkomaalaiseksi ei monasti arvattu. Tein kyllä oppimisen eteen aktiivisesti töitä ja vain kotona puhuin Suomea. Kaikki kaverit puhuivat saksaa ja koulussa tietysti myös ...



Oppiminen riippuu paljon lapsesta ja myös siitä kuinka paljon kielen kanssa on tekemisissä. Alkuun pari kertaa viikossa voi olla hyvä pehmeä lasku, mutta jos kieltä on tarkoitus oppia niin on se siihen pidemmän päälle kyllä aika vähän.

Pakko kysyä ihan mielenkiinnosta, ei mitenkään arvostellen :-)



Miksi et alkanut puhua suomea lapsille Saksassa asueassasi?

Entä miksi et nyt puhu, kun asutte Suomessa?

Vuosi sitten laitoin keskimmäisen lapseni, joka oli tuolloin 2v4kk ummikkona kerhoon. Tarjolla oli kerhoa vain 1kerta viikossa. Meidän tapauksessa sopeutuminen osottautui liian vaikeaksi. Seitsemän itkuisen kerran jälkeen lopetimme. Opettajat sanoivat, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun lapsi ei sopeutunut.



Olimme juuri muuttaneet ja saaneet perheeseen myös uuden vauvan. Muutoksia (kieli, vauva, muutto, ilmasto...) oli niin hurjasti pienelle, että siinä mylläkässä kerhokokeilu ei näin jälkeen päin ajatellen ollut järkevää. Silloin ajattelin itse, että kerho olisi hyvä, jotta lapsi saisi kielen ja sitä kautta myös kavereita. Ja että hänen päivissään olisi muutakin kuin vauvan hoitoa ja tavaroiden hankkimista uuteen kotiin yms.



Joten kokeilkaa avoimin mielin! Musta tuntuu, että yleisesti suurimmalla osalla kerhot vieraalla kielellä menee hyvin. Mutta helppoa se ei silti ole. Ummikko joutuu tsemppaamaan kerhossa ihan valtavasti. Joten ainakin kerhon jälkeen äidin turvallinen syli on tärkeä!



Tsemppiä kovasti kerhoiluun! Toivottavasti onnistutte!

kerhon alotuksen sujuminen riippuu lapsen luonteesta. Toisia ei haittaa yhtään vieras kieli ja he oppivatkin sen nopeasti. Toiset ovat tosi varauksellisia, eivät luota uusiin ihmisiin ja sillon vieras kieli on kuin viimenen niitti koko kauheassa asiassa.



Puhu lapsesi kanssa kotona paljon positiivista kerhosta, tädeistä ja muista lapsista, sinun positiivinen asenteesi vaikuttaa varmasti lapseen!



Sanna, eikö sinulla ollut niin, että olet muuttanut Saksaan niin kauan sitten että saksa on oma tunnekielesi, mitä luonnollisesti olet puhunut lapsillesi. Sori, että näin vastailen täällä toisen puolesta...

kent:

Sanna, eikö sinulla ollut niin, että olet muuttanut Saksaan niin kauan sitten että saksa on oma tunnekielesi, mitä luonnollisesti olet puhunut lapsillesi. Sori, että näin vastailen täällä toisen puolesta...

Lähinnä halusin kuulla Sannan kommentin siksi, kun aloin ajatella omaa tilannettani kertoessani edellä omasta Saksaan muutostani (14 vuotiaana). Aloin miettiä, että jos olisin edelleen jäänyt Saksaan enkä palannut Suomeen yliopistoon 19 vuotiaana ja olisin myöhemmin perustanut perheen saksalaisen miehen kanssa niin olisiko minulla sama tilanne ... Että en puhuisi lapsille suomea ... vaikea vastata.

Noh, nyt lapseni osaavat suomea (tai siis nuorempi ei puhu vielä mitään) ja opettelevat kovasti englantia ulkomaailmassa. Ja itse unohdan saksaa päivä päivältä enemmän vaikka ystävien ja täällä löytyneiden saksalaisten tuttavuuksien kanssa sitä harjoitankin.

Oikein, kent, muistit, saksasta oli jo kauan tullut se tunne- ja myös ajattelukieli:-)



Lähdin siis Saksaan au-pairiksi heti yo-kirjoitusten jälkeen (1990). Minulla ei ollut käytännössä ollenkaan kontakteja Suomeen ensimmäisen saksanvuoteni jälkeen, 11 vuodeksi.

Ystäviin tai sukulaisiin ei tullut pidettyä yhteyttä, äitini kanssa puhuin pari, kolme kertaa vuodessa ja silloinkin fuskasin, hän kun ymmärsi 60-luvun lukiosaksallaan kun puhuin hitaasti Hochdeutschia:-)

Kävin Suomessa tosi harvoin. En kuunnellut suomalaista musiikkia, en ole yläasteen jälkeen tainnut lukea kymmentä kirjaa suomeksi - eli jos joku reseptiä kielen kitkemiseen kaipaa, tässä hyviä vinkkejä;-)



Kun esikoiseni syntyi 2002, ei mieleeni koskaan edes juolahtanut että puhuisin hänelle muuta kuin saksaa! Suomen puhuminen olisi ollut sama kuin olisin puhunut vaikka englantia (vaikka sekin olisi sujunut paremmin kuin tosi ruostunut suomeni). Vieläkin, jo vuoden Suomessa asuneena, vaihdan vaistomaisesti lauseenkin keskellä saksaan, kun puhuttelen lapsiani.

2002 aloin surffata internetissä enemmän ja eksyin myös näille sivuille - aluksi tuskin ymmärsin mitä ihmiset kirjoittivat, puhekieli oli muuttunut todella paljon sitten 80-luvun! Näin aloitin taas totutella suomeen. Ajattelen ja näen unta kuitenkin saksaksi vielä nytkin ja kun olen epävarma, se kuuluu puheesta pahana aksenttina. Ja numerot täytyy vielä kääntää, muuten 27 on 72...



Hiljan oli muuten taas pieni kiinnostava elämys, jouduin ensiapuun jossa sain vahvoja lääkkeitä, ja kun minua nukahdettuani herätettiin ja jotain kysyttiin, vastasin vain saksaksi, kesti hetken ennenkuin osasin vaihtaa kieltä.



Sorry kun meni vähän OT...