Miksi ihmisille uskotellaan, että vasta kriisitilanteessa annetaan tarkat toimintaohjeet?
Oikeasti tuolla vaan pelataan aikaa ja yritetään rauhoitella ihmisiä. Jos kriisitilanne tulisi, niin todettaisiin vain, ettei esimerkiksi väestönsuojia ole tarpeeksi kaikille ja annettaisiin ohjeet kotiin jäämisestä. Ei olisi mitään mahdollisuutta huomioida joitakin erityisryhmiä, jotka tarvitsisivat esimerkiksi erityistä apua tai eivät pääsisi omin avuin pois kotoa. Eikä kenelläkään ole aikaa antaa jollekin yksittäiselle perheelle tarkkoja ohjeita kriisitilanteessa, vaan kaikki viestintä on yleistä.
Miten tämä asia hyväksytään yhteiskunnassa?Miksi ei vaadita, että nämä on kerrottava etukäteen, jotta tositilanteessa voidaan toimia ripeästi? Kouluissa on ihan vakio, että kaikki tietävät esimerkiksi kokoontumispaikan tulipalon sattuessa ja näitä tilanteita varten harjoitellaankin kokoontumispaikalle menoa. Ei voisi kuvitellakaan, että sanottaisiin "jos tulee palohälytys, niin kerrotaan sitten mihin mennään".
Kommentit (11)
Tyhmät uskoo ja ei tee itse mitään varasuunnitelmia. Plus omakotiasujia ei edes oteta suojiin, joten vähän pakkokin tehdä.
Mistä ne taikoisi tilat, kun ei niitä nytkään ole kuin reilulle 4 miljoonalle
Joo se onkin parempi, että ihmiset menettävät hädän hetkellä luottonsa päättäjiin ja viranomaisiin. Niin kuin kävi viimeksi korona-aikana, kun väitettiin ettei maskeista ole hyötyä. Sitten niistä yhtäkkiä olikin hyötyä. Suoraan taisivat myöntää valehdelleensa.
Vierailija kirjoitti:
Joo se onkin parempi, että ihmiset menettävät hädän hetkellä luottonsa päättäjiin ja viranomaisiin. Niin kuin kävi viimeksi korona-aikana, kun väitettiin ettei maskeista ole hyötyä. Sitten niistä yhtäkkiä olikin hyötyä. Suoraan taisivat myöntää valehdelleensa.
Sanoivat, että piti valehdella, kun maskeja ei ollut. Sama taitaa olla näiden varustautumisasioiden kanssa muutenkin.
Metsissä voi vaeltaa jos on kesä. Nukkua sammalmättäällä. Siimalla vedestä kalastaa ja suolalla maustaa.
Pitää luottaa Herraansa ja kaikki tulee olemaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
No mitäpä luulet
Sama! No, jos ap:lla ei ole sitä ns. maalaisjärkeä, niin pitää kysellä tyh... epäviisaita kysymyksiä.
Järkevät ihmiset ymmärtää tilanteen. Monet eivät ja eivät varaudu mitenkään - yhteiskunnan kun pitäisi kaikki hoitaa. Miten vaikeaa on hakea parilla tonnilla tarvikkeita - esimerkiksi siemenperunaa ja muuta kasvatettavaa. Reilusti polttoainetta jne jne. Valmistautua siirtymään mökille? Raivata maakellariin tilat, kaasulämmittimet, aurinkopaneelit jne. Mut ei. Odotetaan, et valtio auttaa. Ei auta! Väestönsuojia EI ole! Varmuusvarastot, noh, uskoo kuka uskoo.
itsekkin suojelu alalla olleena sanon suomen johto tason ohjeistus on 60 luvulta. EI TODELLA PÄIVITETTY tua maski puute oli vain pikku esim. PÄÄLLIKKÖ TASO PITÄÄ SEMINAAREJAAN JOISSA YLENTÄVÄT TOINEN TOISIJAAN. NÄILLÄ VANHOILLA HÖRHÖILLÄ ON VAIN ELÄKE MIELESSÄÄN JA TEINI JOHTAJAT EI TAJUU EIKÄ USKALLA TEHDÄ UUDISTUKSIA. ainoa uudistus 10v aikana on kokoontumis paikka kyltit kylien "KESKUSTOIHIN" ELI VARMA KUOLO. valtio vähensi vpk toiminnan rahoitusta nyt ei heitäkään kohta ole. VIESTI VIRVE TODELLA VITSI. MIHIN IHMISET OHJATAAN , IHMISTEN KULJETUS LOGISTIIKKA, HUOLTO. JA ERITOTEN KOMENTO SUHTEET KUKAAN EI TIEDÄ KUKA JOHTAA.
Mietipä mikä hysteria tulisi, jos nyt vaikka sanottaisiin että järjestelyjä kaikille ei ole?