Kerro tilanteesta jossa olet kokenut tulleesi väärin kohdelluksi, tilanne on ollut epäreilu, tai olet saanut muuten törkeää kohtelua
Tuntuu että olen joutunut elämäni aikana useasti tilanteisiin, jossa olen joutunut ottamaan ns. paskaa niskaan asioista, joissa en ole toiminut väärin. Asiakaspalvelu työssä nyt saa kohdata ihmisten ilkeyttä ja kylmäsydämisyyttä alvariinsa, mutta surukseni olen huomannut että liian usein tulee myös omalla vapaa-ajalla tilanteita joissa joutuu todistamaan alkeellistenkin sosiaalisten taitojen puutetta ja itsekyyttä. Käytöstavat tuntuu olevan kuolemassa sukupuuttoon ja joskus mietin miten jotkut omasta mielestä itsestäänselvät asiat, kuten muiden huomioiminen on aivan olematonta. En tiedä olenko vain väärässä paikassa väärään aikaan ja hyviä kohtaamisia tulee liian vähän, vai miksi tämä on jo alkanut vaivata. Siksi haluaisin nyt kuulla teidän kokemuksia asiasta. Oletko joutunut todistamaan ihmisten röyhkeyttä ja millaisia nämä tilanteet ovat olleet?
Asiakaspalvelutyössä voisi olla hyvä saada purettua niitä ikäviä tilanteita jotenkin, esim. yhdessä työkavereiden kesken. Vapaa-ajalla omassa elämässä kannattaa arvostaa ja pitää kiinni niistä ihmisistä, jotka kohtelevat hyvin.