Lue keskustelun säännöt.
Miten uskaltaa erota. Voisiko joku kannustaa minua tai muuten sanoa mielipiteen tilanteestani
12.03.2022 |
Tilanne siis on se, että olemme mieheni kanssa kolmekymppisiä ja olleet yhdessä 6 vuotta. Meillä on ollut alusta asti monella mittarilla ihan erinomainen suhde. Meillä on hyvä olla ja hauskaa yhdessä, luottamus toisiimme (ennen), samanlaisia harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita, arki sujuu hyvin esim. kumpikin tekee osuutensa kotitöistä, kannustamme toista omissa tavoitteissaan, samanlaisia tulevaisuuden suunnitelmia (kumpikin toivoo lasta aika pian). Seksielämä meillä ei ole ollut ikinä ihan mitään ilotulitusta, mutta se ei johdu parisuhdeongelmasta, vaan siitä että minä en ole koskaan ollut super seksuaalinen ihminen. Meillä oli kuitenkin aina säännöllisesti noin pari kertaa viikossa seksiä, kunnes nyt on ollut alla olevasta syystä enemmän taukoa.
Mies siis petti minua vuosi sitten keväällä. Tämä tuli minulle aivan täytenä järkytyksenä, tuntyi kuin koko maailmaltani olisi pudonnut pohja. Luotin tätä ennen mieheeni 110%, en ikinä olisi kuvitellut mitään tällaista.
Ensijärkytyksessä sanoin silloin että erotaan, mutta jäimme kuitenkin yhteen katsomaan, jos luottamuksen voisi rakentaa uudelleen. Koska meillä on niin paljon hyvää yhdessä ja kaikki yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat. Mies katuu tekoaan, on monesti itkenyt kun siitä on puhuttu (tosi harvinaista, en ole koskaan muulloin nähnyt mieheni itkevän), joten uskon kyllä hänen katuvan. Mies ei oikein osaa selittää tekoaan, sanoo ettei tiedä mikä häneen meni. Oli siis viihteellä kavereidensa kanssa, kun lähti baarista toisen naisen luo. Tämän jälkeen vielä viestittelivät pari kertaa, mutta sitten yhteydenpito loppui. (Mies näyttänyt viestit ja niiden loppumisen minulle)
En vain pysty löytämään luottamusta mieheen. Vaikka uskon hänen katuvan, odotan vain, koska tapahtuu seuraavan kerran jotain. Mietin, että tulevaisuudessa jos tulisi lapsia ym., ja stressaavaa arkea, niin pakeneeko hän sitä sivusuhteeseen? Nytkin jos mies on vaikka harrastuksessa illalla vähän pitempään, ensimmäinen ajatukseni on, että mitäs hän on nyt tekemässä ja kenen kanssa. Tämä on minullekin järkyttävää, koska en aiemmin ikinä epäillyt miestäni mistään vaan annoin hänen mennä ihan vapaasti.
Minua ahdistaa todella paljon se, että jos eroamme, niin menetän todella hyvän parisuhteen, jossa olisi ollut kaikki edellytykset hyvälle perhe-elämällle, joka on unelmani. En usko löytäväni toista yhtä hyvää miestä (lukuunottamatta pettämistä). Pelkään, etten tule siis saamaan omaa perhettä. Olen nyt juuri täyttänyt 30v. Tavallaan myös surettaa paljon miehen puolesta, että hänkin menettää paljon, jos eroamme, yhden virheen (?) takia. Mutta mitä on parisuhde , jos ei voi luottaa toiseen...? Mies siis ei halua erota. pyytää anteeksi ja vannoo uskollisuutta jatkossa. Tuntuu minulle sanahelinältä, koska hän vannoi myös ennen pettämistä ettei ikinä voisi pettää (silloin uskoin sen).
Olen ihan valtavan katkera miehelle, että hän pettämisellään "pilasi kaiken". Meillä oli ihan kaikki mitä toivoa saattaa, mutta nyt on tärkein eli luottamus rikottu. Tulevaisuus tuntuu lohduttomalta molemmissa vaihtoehdoissa, ero tai yhdessä pysyminen.
Anteeksi ihan superpitkä teksti, tuli purettua enemmän kuin odotin... en oikein puhu näistä kenellekään, koska jotenkin hävettää tämä tilanne, että meidän parisuhteessa on tapahtunut tällaista. Jos joku jaksaa neuvoa tai kertoa vaikka oman kokemuksensa vastaavanlaisesta tilanteesta, niin olisin kiitollinen.
Kommentit (84)
Tässä ketjussa on paljon vihaisia, pelokkaita, hysteerisiä ihmisiä. Tässä siitä toisesta ketjusta erilaista, kypsempää ja realistisempaa näkemystä edustava teksti:
"
Toisenlainen näkökanta minulla kuin suurimmalla osalla: Parisuhteen luottamus voi palautua ja avioliitosta voi tulla jopa parempi, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Meillä kävi näin.
Olimme hiukan yli kolmikymppisiä ja avioliitossamme oli todellakin kaikki hyvin ja seksiä mies sai ihan varmasti enemmän kuin tarpeeksi, eli se ei ollut mikään syy, vaikka joku tuossa sanoikin, että jos sitä saa tarpeeksi, ei ole tarvetta pettää. Kas kun se pettäminen voi olla esimerkiksi miehen tarve todistaa itselleen, että kelpaa vielä muillekin. Tai miehen luulo, että hänelle kuuluu kaikki ja hän voi saada mitä tahansa; parhaat puolet avioliitosta ja parhaat puolet jostain uudesta ja jännittävästä.
Tottakai minulle oli järkytys, kun syrjähyppy selvisi, mutta ensimmäinen ajatukseni ei todellakaan ollut ero vaan se, että miten tästä mennään yli ja selvitään. Ja kun laitoin vaakakuppiin toiselle puolelle avioliittomme kaikki hyvät asiat ja toiselle puolelle syrjähypyn, oli aika selvää, kummalle puolelle vaaka kallistui.
Asia keskusteltiin läpi, moneen otteeseen, ja tein selväksi, että hyväksyn yhden virheen, mutta jos saman virheen toistaa, se oli sitten siinä. Koska kaikki ihmiset tekevät virheitä, toiset isompia ja toiset pienempiä, mutta virheitään ei pidä toistaa.
Meillä onnistui, mies ymmärsi, mitä olisi voinut menettää ja on siitä lähtien kohdellut minua kuin prinsessaa. Luottamus palasi hiljalleen ja vaikka hänellä oli paljon työmatkoja, en stressannut niistä, sillä itselleni siinä vain hallaa olisin tehnyt. Tästä kaikesta on nyt jo niin paljon aikaa, että voin puhtaalla sydämellä sanoa, että parisuhteemme on syrjähypyn jälkeen ollut todella hyvä ja onnistunut ja molemmat rakastamme toisiamme syvästi. Olemme yhdessä saavuttaneet paljon. Näin jälkeenpäin voin myös nähdä, miten paljon olisinkaan menettänyt, jos olisin halunnut erota. Tuskin toista yhtä hyvää miestä olisin löytänyt.
Ihan liikaa on ihmisiä, jotka ovat valmiit panemaan hanskat naulaan ensimmäisen vastoinkäymisen sattuessa edes yrittämättä päästä vastoinkäymisistä yli.
Eli tsemppiä AP! Jos suhteenne on hyvä, niinkuin kerrot, sen eteen kannattaa todellakin tehdä työtä. Aika parantaa haavat. Eikä niitä haavoja sitten pidä repiä uudelleen auki ja muistella/muistutella niiden aiheuttajasta. Pikku vinkki vielä: Niin onnellisesti on asiat, että ihminen ei pysty ajattelemaan kahta asiaa yhtaikaa. Eli kun se ajatus taas tulee mieleesi, alat aktiivisesti ajatella ihan jotain muuta. Toimi minulla."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos luottamus ei palaa, niin ero on ainoa vaihtoehto. Ei petettyä voi vaatia luottamaan enää. Se ei aina vain onnistu.
Lapsia "tehdään" lahjoitetuista sukusoluista, yhden illan jutuista jne. Monelle yksin elävälle joka ei löydä parisuhdetta mutta päättää silti yrittää lasta, kyseessä on tahtotila. Ja näitä naisia on PALJON. Yli puolet avioliitoista (puhumattakaan muista suhteista) päättyy eroon. Yksin- ja "yhteishuoltajia" sekä uusperheitä on Suomi täynnä. Jos suhde toimii tuota yhtä hairahdusta lukuun ottamatta hyvin ja lapsista on keskusteltu niin miksei tässä suhteessa niitä voisi "tehdä". Olisi ainakin isä joka on toivonut lasta, elastustuki ja 50/50 huoltajuus joka mahdollistaa sitten jossain vaiheessa muun romantiikan myös molemmille eronneille.