Lue keskustelun säännöt.
Tosi vaikea hyväksyä miehen avioeroprosessia ja surutyötä
29.09.2006 |
seurustelen reilu vuosi sitten eronneen miehen kanssa. Hänellä on vieläkin erotyö kesken. Välit exään ovat vieläkin tulehtuneet, tosin tapaamiset ja elarit ovat ihan ok. Lapset alkavat pikkuhiljaa sopeutua kahteen kotiin (alle kouluikäiset: tyttö 6v ja poika 4v).
Avioero oli molempien tahto, suhde ei ollut terveellä pohjalla ja vaimolla sivusuhde. Mies joutui enemmän dumpatuksi ja hänellä meni pitkään sopeutua siihen, ettei vaimo enää häntä halua.
Ymmärrän sen, ettei pitkästä suhteesta toivuta hetkessä, mutta kun sitä ei itsekään ole kaikkein luottavaisin ihminen, on tosi hankalaa välillä tukea. Koska kukaan ei ole sitten mua tukemassa sen jälkeen, kun mies on vuodattanut tunteitaan.
Mies on kuitenkin tosi ihana, harmi vain että elämäntilanne on niin takkuinen. Seurustelemme ihan julkisesti kyllä ja miehen vanhemmat ja kaverit tietävät minusta. Lapsia en pahemmin ole tavannut, koska mies pelkää heidän saavan traumoja uudesta " äitipuolesta" .
" ahdistunut"
Kommentit (11)
ja sitä hän pahoitteleekin toisinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos hän on rakkauteen kykenevä ihminen, toipuminen voi viedä vuosia. Lapset ovat pieniä ja heille kahden kodin juttu on varmaan kamala. Aikuiset voivat aloittaa uuden elämän, mutta lasten syvä tarve, ehjä lapsuudenkoti on iäksi mennyt. Jos isä välittää lapsistaan, tämäkin suru tulee häntä seuraamaan pitkään. Pienten lasten vanhempien ero on tragedia.
Tosin tapauksessa yhdessä pysyminenkin olisi ollut jossain määrin haitallista, koska vanhemmat eivät olleet pystyneet enää vuosiin mm. keskustelemaan keskenään muusta kuin lasten asioista, vaimo yritti savustaa miestä suhteesta ulos toivoen, että tämä kyllästyisi ja ottaisi eron ensimmäisenä.
Vierailija:
Jos isä välittää lapsistaan, tämäkin suru tulee häntä seuraamaan pitkään. Pienten lasten vanhempien ero on tragedia.
ja on surullinen. Ymmärrän sen, koska olen itsekin vanhempi.
Siitä huolimatta tunnen itse tuskaa siitä, että mies tuntee tarvetta suojella omia lapsiaan minulta, aivan kuin olisin satujen paha äitipuoli, joka suunnittelisi lasten paistamista uunissa.
Enkä nyt tarkoita sitä, että meidän pitäisi esim. muuttaa yhteen, mutta tuntuu vaikealta sitoutua mieheen, joka kuitenkaan ei ole vain " mies" vaan myös " koko paketti" - lapsineen kaikkineen.
ap
eikä siksi halua tutustuttaa sinua lapsiinsa?
Itse tilanteessasi hölläisin vähän ja ottaisin vaivihkaa etäisyyttä, että näkisin, onko mies tosissani kiinnostunut MINUSTA vai kaipaako vain vaimonkorviketta tai olkapäätä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska olen kuulemma silloin hänen mielestään " outo" ... (kuten varmaan olenkin, koska esim yleensä olen aika iloinen ja höpötän niitä näitä - jos otan etäisyyttä, olen vakavampi ja vähän kuin tarkkailen häntä)
ap
Edellisen suhteen traumat kannattaa purkaa vaikka psykologin kanssa. Nythän mies tuo surunsa teidän suhteeseen. Ottaisin aikalisän tai etsisin miehen ilman rasitteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
syvennätte teidän suhdetta. Lapsia ei kannata minusta tuossa vaiheessa sekoittaa yhtään enempää. Tutustu heihin vasta sitten kun mies on selvillä vesillä ja kykenette sitoutumaan toisiinne, vakavissanne.
Ihan turhaan kiirehditte asioita. Se ei tuo mitään muuta kuin harmia. Jos nyt menette asioitten edelle, niin joudutten ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan tääkse jätetyt haavat.
Jotakin mies tietenkin voisi tehdä jos haluaa nopeuttaa prosessia. Esim mennä terapiaan, eroseminaariin tms
Loistava kirjakin löytyy; Bruce Fisherin " Jälleenrakentaminen kun suhteesi päättyy"
Juttele asiasta avoimesti miehen kanssa. Kerro mitä tunnet ja ajattelet. Etäisyyden ottamisesta ei ole mitään hyötyä jos et kerron ensin miksi haluat etäisyyttä. Siitä syntyy vain lisää ristiriitoja, kuten olet huomannut.
Jos haluat juuri tämän miehen niin sinun on vain oltava kärsivällinen ja annettava aikaa. Älä kiiruhda miestä sellaiseen mihin hän ei ole vielä valmis.
Ongelma ei ole mielestäni ylitsepääsemätön, mutta kuitenkin ongelma...
Kun miestä en voi muuttaa, voisin esim ahdistua vähän vähemmän. Mutta kieltämättä se tuntuu jossain määrin epäreilultakin, että vanhat taakat ovat niin lähellä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse olen ajatellut, että jos esim suunnittelisimme yhteen muuttamista, se voisi olla vuoden 2009 paikkeilla (näin puolittain vitsinä).
Olen viimeksi tänään sanonut miehelle, että on vaikea sitoutua täysin tilanteessa, jossa hänen tunteensa ovat ambivalentit. Ja että musta tuntuu, että mies haluaa/vaatii mua sitoutumaan 100% varmuudella, kun taas hän itse voisi olla vuoroin täysillä mukana, vuoroin epäillä yhtä voimakkaasti.
ap
mutta kuullostaa ihan siltä että mies on ottanut sinut vain vaimon korvikkeeksi (parempi joku kuin kokonaan yksin). Ellei ole toipunut edellisestä suhteesta (jota mies ei selvästikään ole) ei ole valmis uuteen suhteeseen ja silloin toinen on vain korvike.