Raskausoireet ENNEN kuukautisten poisjääntiä?
Minkälaisia oireita olette huomanneet ovulaation ja hedelmöittymisen jälkeen ennen kuin kuukautiset olivat myöhässä? Vai onko ihan yleistä, ettei sitä huomaa yhtään mistään?
Kommentit (22)
Mä huomasin hyvin vahvasti ja plussasin heti ekana päivänä, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa. Oireina vilun tunne ja lämpö vähän koholla sekä rintoja aristi.
Mulla oli se oire että oksentelin paljon
Ei viimesimmästä mitään muuta kuin semmonen flunssainen olo, jotenki tiesin että tärppi kävi.
Ei mitään oireita alkuraskaudessa. No ensimmäisen arvasin aivan todella lievästä pahoinvoinnista autoa ajaessa. Tuli sellainen kumma olo, että olisinko raskaana ja testi oli positiivinen ihan keskellä päivää, en odottanut aamuun. Taisi olla rv 5+2. Kaksi seuraavaa olen plussannut ennen mitään oireita ja ennen kuukautisten oletettua alkamispäivää tarkemmilla testeillä. Tuota ensimmäisen testiä en vielä kiirehtinyt yhtä paljon koska ajattelin, että ei alkaisi ehkä helposti ja asian ajattelu toisi huonoa onnea tai jotain...
Itselläni takana kaksi raskautta, ensimmäinen meni kesken, toisesta syntyi terve lapsi. Ensimmäisestä ei mitään oireita. Toisesta ainoastaan outo ja niukka hetken kestänyt verinen vuoto päivää ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Olin myös häpeäkseni aloittanut tupakoinnin uudestaan keskenmenon jälkeen, ja yhtäkkiä koin valtavaa kuvotusta kun olin tupakalla, mikä ei ollut normaalia. Muutoin ei mitään oireita. (Ekaa raskautta oltiin siis yritetty KAUAN, ja kun se meni kesken tulin siihen "tulokseen" ettei minua ole tarkoitettu äidiksi, ja aloitin taas polttamaan usean vuoden tauon jälkeen, vaan kappas sitten kuinka kävikään.)
Tissit tuntui jotenkin pinkeiltä, etenkin nännit aristi, vatsan seudulla nipisteli ja olo vähän nuhaisen tukkoinen vaikka hajuaisti saman aikaisesti todella herkkillä.
Jotain ihan pientä alavatsakipua oli. Mutta tarkkailin kyllä oireitani. Jos en olisi suunnitellut raskautta ja tarkkaillut oireitani niin tuskin olisin tuota alamahakipua edes huomannut.
Outo olo, jota en osaa tarkemmin eritellä, ehkä vähän niinkuin olisi sairastumassa flunssaan. Tein raskaustestin heti, kun se oli mahdollista. Tai itseasiassa tein sen kolmesti ja vielä tk:n labrassa tutkittiin asia neljännen kerran. En millään meinannut uskoa, että heti kun lakkaan käyttämästä e-pillereitä olen raskaana. Arvelin, että jokin hormonihäiriö on kyseessä.
Mulla oli vähän kuukautismaiset oireet. Alavatsassa nipisteli. Ajattelin ensin, että ehkä se johtuu vaan siitä, että jätettiin kondomi pois ja keho jotenkin reagoi siemennesteeseen, kun se on vierasta ainetta. Ei ollut ja raskaus lähti heti käyntiin.
Uskomattoman terävä hajuaisti!
Olisin voinut toimia vihikoirana.
Lisäksi alavatsa pömpötti ja oli kivikova.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän kuukautismaiset oireet. Alavatsassa nipisteli. Ajattelin ensin, että ehkä se johtuu vaan siitä, että jätettiin kondomi pois ja keho jotenkin reagoi siemennesteeseen, kun se on vierasta ainetta. Ei ollut ja raskaus lähti heti käyntiin.
Ja kun joku tuossa mainitsi, niin mulla oli myös pientä veristä vuotoa samoihin aikoihin kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Itkin illalla miehelle, että kuukautiset alkoikin ja laitoin suojan, mutta aamulla ei kuukautisia ollutkaan. Uskalsin tosin testata raskauden vasta kun kuukautiset olivat kunnolla myöhässä, koska en halunnut pettyä tulokseen.
Onko kenelläkään ollut painon tunnetta alavatsassa?
Tänään kp 25/28 ja ihan kauheaa painon tunnetta alavatsalla . Myös virtsaaminen tiheentynyt
Menkkoja ei tullut eikä tuttuja oireitakaan. Alavatsa oli silleen menkkatuntuinen muttei sattunut eikä tullutkaan hormonimigreeniä. Ennen kierron oletettua alkua en huomannut mitään outoa.
Itse arvasin kyllä jo paljon viikkoa ennen kuukautisten myöhästymistä. Olo oli vain jotenkin erilainen ja olin koko ajan janoinen. Heräsin yölläkin janoon.
Hiihto ei oikein kulkenut. Yleensä ennen menkkoja saa pistellä pms-raivoissa ihan kunnon lenkkejä.
Oireet vastaa kuukautisten oireita.