Liian tyhmä(kö) lukioon?
Olen 19-vuotias, ammatillisen koulutuksen suorittanut ja olen pyöritellyt ideaa päässäni, lähtisinkö opiskelemaan iltalukioon. Pelkään vain kovin, että minut naurettaisiin ulos sieltä, kun eteeni laitettaisi matematiikan kirja ja minä selittäisin tuskahiessä 2+2=? (näin kärjistettynä). Olen todella huono matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa ja muissa loogista päättelyä vastaavissa aineissa.
Tahto oppia muita aineita on silti suuri.. Peruskoulun menin mistä aita oli matalin, moniongelmaisena mielenterveyshäiriöisenä, jotka vaikuttivat paljolti arvosanoihini ja läsnäoloihin. Terapiassa nyt on käyty jo viitisen vuotta ja masennus ja ahdistuneisuushäiriö ovat suurimmalta osaa takana, vain yksi diagnooseista on läsnä elämässä, mutta se vaikuttaa paljon keskittymiskykyyn, joten epäröin onnistuisinko. Tokihan sen näkee sitten vasta kun yrittää, rohkeus pitäisi vain kaivaa jostain sisimmästä.
Uskaltaako tyhmä mennä viisaiden sekaan vain huomatakseen alemmuutensa?
Ymmärrän toki, että vain oppimalla oppii ja on aina hieman vähemmän tyhmempi kuin eilen, mutta ajatus silti pelottaa... En tahdo ihmisten huomaavan, kuinka vähän yleis sivistystäkään minulla on.
"Mitä se täällä tekee, luuliko se oikeasti, että se osaisi?"
"Miten joku ei voi tietää tuota? Haha!"
"Nämä jutut opittiin jo peruskoulussa!"
"Ei sinun olisi kannattanut edes yrittää"
Kommentit (15)
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 21:24"]
No sitähän ei saa selville kuin kokeilemalla.
Sanoisin, että tuskin sinä tyhmä olet, mutta jos peruskoulu on mennyt sluibaillen, voi sulla olla ongelmia osaamispohjan ja opiskelutaitojen kohdalla. Nämä ovat siitä ikäviä, että ne vaikuttavatjatkossa, mutta siitä mukavis, että ne ongelmst voi korjata. Monet ilta- ja aikuislukiot tarjoavat sekä täydentäviä ja kertaavia peruskoulukursseja että kursseja opiskelutaidoista. Myöd kansalaisopistot vovat tarjota nöitä. Ots selvää, ja köytä hyvöksesi näitä! Sitten sun ei tarvitse pelätä, että menneisyys puree nilkkaan.
[/quote]
Kiitos :) Ehkä pitäisikin kerrata aluksi peruskoulun opinnot.. Jos sitä vaikka huomaisikin, että onnistuu, niin uskaltaisi lähteä yrittämään enemmän ja pidemmälle.
Ennen varsinaisia lukiokursseja, voit ottaa peruskoulukursseja
Kukaan ei ole liian tyhmä lukioon, kyllä siellä työllä pärjää. Jos ei matemaattiset aineet suju niitä voi yrittää jättää siihen minimiin, eli ottaa vain pakolliset ja matikan kirjoittamisen sijaan kirjoittaa mielummin ruotsin. Kemian ja fysiikan ekat kurssit on kertausta yläasteesta lähinnä, ja koska se on sellasta yleistietoa niin ymmärrettävästi mitään ei käydä läpi kovin syvällisesti eikä läpipääsy ole mikään mahdoton juttu. Minäkin, joka pääsi molemmat aineet läpi just ja just yläasteella sai molemmista kursseista 9 koska panostin todella paljon.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 21:27"]
Ennen varsinaisia lukiokursseja, voit ottaa peruskoulukursseja
[/quote]
Näin minä taidan tehdä, pitänee tutkia asiaa tarkemmin. Ap :)
..Eihän muuten lukiossa, etenkään aikuispuolella ole yhtä paljoa koulukiusaamista kuin peruskoulussa?
Toivon, ettei ole, mutta kykeneväthän aikuisetkin kiusaamiseen. Huonolla tuurilla osuisi kohdalle.
T: Ap
Mun lapsistani kukaan ei tule pääsemään lukioon. Olkoot sitten päästään niin tyhmiä muttei se merkitse yhtään mitään.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 21:36"]Mun lapsistani kukaan ei tule pääsemään lukioon. Olkoot sitten päästään niin tyhmiä muttei se merkitse yhtään mitään.
[/quote]
Liittyi oikeastaan mitenkään mihinkään?
Mene vaan rohkeasti kokeilemaan. Pärjäät kyllä! :)
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 21:36"]
Mun lapsistani kukaan ei tule pääsemään lukioon. Olkoot sitten päästään niin tyhmiä muttei se merkitse yhtään mitään.
[/quote]
Se ei tainnut olla ihan sitä mitä hain takaa tällä aloituksella :) Mutta hieno juttu sinulle. T: Ap
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 21:40"]
Mene vaan rohkeasti kokeilemaan. Pärjäät kyllä! :)
[/quote]
Kiitos! :) Mukavan positiivisia vastauksia olen saanut ja hyviä vinkkejä.
Iltalukiossa kaikki on sinun kaltaisia typeryksiä, joten sekaan vain! Ei siellä paljoa vaadita. Itse lukio aikana suoritin yhden kurssin siellä, kun ei sopinut lukujärjestykseeni muuten ja esim. kokeen aikana opettajan piti lähteä muualle, joten saimme keskenämme tehdä kokeen loppuun. Lisäksi kursseja vaaditaan vähemmän kuin päivälukiossa, myös tunteja ehtii kertyä vähemmän kuin päivälukiossa. Kemiaa ja fysiikkaa taitaa olla vain yksi kurssi kumpaakin, joten niistä selviää kyllä. Kursseihin sisältyy paljon teoriaa, joten kaikki ei vaadi loogista päättelyä ja lyhyen matematiikan suorittamiseen läpimenevösti ei kauhean paljon vaadi.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 21:39"]
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 21:36"]Mun lapsistani kukaan ei tule pääsemään lukioon. Olkoot sitten päästään niin tyhmiä muttei se merkitse yhtään mitään. [/quote] Liittyi oikeastaan mitenkään mihinkään?
[/quote]
Liittyy se siihen tyhmyyteen. Kun on liikaa tyhjää päässä niin ei sinne lukioon niin vaan mennä.
Iltalukiossa on rento.meininki. Ei stressiä ei toisia kytätä.
Ihan varmasti et ole "liian tyhmä" lukioon! Siellä pärjää kyllä, kun oppii kunnollisen opiskelutekniikan ja on ahkera. Matikasta ja muista matemaattisista aineista voit suorittaa vain minimikurssit, jos ne tuntuvat hankalilta, ja opiskella sitten enemmän muita aineita. Valinnanvaraa on. Sinne vaan!
No sitähän ei saa selville kuin kokeilemalla.
Sanoisin, että tuskin sinä tyhmä olet, mutta jos peruskoulu on mennyt sluibaillen, voi sulla olla ongelmia osaamispohjan ja opiskelutaitojen kohdalla. Nämä ovat siitä ikäviä, että ne vaikuttavatjatkossa, mutta siitä mukavis, että ne ongelmst voi korjata. Monet ilta- ja aikuislukiot tarjoavat sekä täydentäviä ja kertaavia peruskoulukursseja että kursseja opiskelutaidoista. Myöd kansalaisopistot vovat tarjota nöitä. Ots selvää, ja köytä hyvöksesi näitä! Sitten sun ei tarvitse pelätä, että menneisyys puree nilkkaan.