Gaah, en jaksa enää tätä hengenahdistusta!
Mulla on nyt varmaan parin kuukauden ajan ollut lähes päivittäistä hengenahdistusta. Kun hengittää sisään niin ei saa kunnolla henkeä, hengitys jää ikään kuin kesken. Sitten joutuu vetämään henkeä uudestaan ja uudestaan. Hengitellä koko ajan syvään ja huokailla. Haukotella. Ja siltikin tuntuu, että keuhkot eivät täyty millään ilmalla. Koko ajan pitää olla haukkomassa. Ei muuten, mutta tää alkaa jo olla aika häiritsevää kun ei pysty oikein mitään tekemään ja pahimmassa ahdistuskohtauksessa alkaa huimata ja pakko mennä makuulle, ettei pyörry.
Lääkärissä käyty. Otettu EKG, verikokeet ja keuhkokuvat ja kaikki kuulemma ok. Lääkäri ei osannut syytä tähän sanoa. Sain Ventoline-kiekon kotiin ja sen pitäisi kai auttaa, mutta ei juuri tunnu helpottavan. Rauhoittaviakin sain eivätkä nekään. Mikä tää voisi olla? :(
Kommentit (24)
Rintaranka jumissa. Osteopaatille, OMT-fysioterapeutille tms. rusautettavaksi.
Refluksai en oo tullut ajatelleeks. Närästystä tosiaan viime aikoina ilmaantunut tosi usein, vaikka ennen ei närästänyt koskaan. Ja vasemmalle puolelle rintaan sattuu, varsinkin pahimman hengenahdistuksen aikana. Syke matala, mutta lääkäreiden mukaan ok. Aika heikoks meinaa tässä mennä kun ei henkeä saa...
Sama vaiva! Ei tuu ihan joka päivä,mutta tosi usein. Yleensä aina iltaisin pahimmillaan oireet. :-(
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 21:25"]Refluksai en oo tullut ajatelleeks. Närästystä tosiaan viime aikoina ilmaantunut tosi usein, vaikka ennen ei närästänyt koskaan. Ja vasemmalle puolelle rintaan sattuu, varsinkin pahimman hengenahdistuksen aikana. Syke matala, mutta lääkäreiden mukaan ok. Aika heikoks meinaa tässä mennä kun ei henkeä saa...
[/quote] pyydä reseptillä vaikka nexiumia kokeiluun. Mulla se auttoi pahimpaan rintakipuun ja alkoi hengityskin helpottaa.
Paniikkihäiriö. Mulla samaa vaivaa. Ilmestyy aina kun on huolia tai stressiä. Nyt kun tiedän, mistä on kyse, pystyn työntämään sen pois, eikä se ole enää niin paha! Kävin myös kaikki testit, kun se oli niin paha. Luulin, että mulla on joku keuhkoahtauma. Lääkäri antoi paniikkihäiriödiagnoosin ja betasalpaajaa. Oikeasti se helpottui kun uskoin, että vaiva on psyykkinen, vaiko tuntuikin niin fyysiseltä.
Outoa, ettei lääkärisi puhunut paniikkihäiriöstä. Ilmiselvät oireet.
Rintarangan jumia veikkaan minäkin, nikamalukot auki kuten kolmonen kirjotti. Helpottaa hengitykseen samantien.
http://www.auron.fi/usein-kysyttya/mita-tehda-kun-rintaranka-on-jumissa/
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 21:32"]
Paniikkihäiriö. Mulla samaa vaivaa. Ilmestyy aina kun on huolia tai stressiä. Nyt kun tiedän, mistä on kyse, pystyn työntämään sen pois, eikä se ole enää niin paha! Kävin myös kaikki testit, kun se oli niin paha. Luulin, että mulla on joku keuhkoahtauma. Lääkäri antoi paniikkihäiriödiagnoosin ja betasalpaajaa. Oikeasti se helpottui kun uskoin, että vaiva on psyykkinen, vaiko tuntuikin niin fyysiseltä.
[/quote]
Mulla on ollut paniikkihäiriö joka diagnosoitiin muutama vuosi sitten. Erosi kyllä tästä hengenahdistuksesta. Paniikkikohtauksissa oli myös henkisesti ahdistunut olo, hyperventilointia, tärinää, pelkoa/kauhua jne. Kohtaukset olivat pahoja ja pelottavia mutta harvemmin kestivät useita tunteja. Ja rauhoittavat auttoi niihin aina.
Tää hengenahdistus mitä mulla nyt on, on melkein päivittäistä eikä siihen liity muita oireita, eikä henkisiä oireita lainkaan. Voihan ne paniikki/ahdistuskohtaukset ilmetä monella tavalla, mutta kyllä niihin yleensä liittyy sitä henkistä ahdistusta/jokin laukaiseva tekijä... ja tosiaan rauhoittavat auttaa kyllä mulla paniikkikohtauksiin mut näihin hengenahdistuksiin ei... :(
-ap
Siis etkö ole käynyt spirometriatestauksessa ja pef-mittauksessa? Jos et, niin pyydä niihin lähete. Kumma kyllä jos ei noilla oireilla synny epäilyä astmasta. Jos sulla olisi vielä tuon lisäksi yskää ja suurta limaisuutta etenkin aikaisin aamuisin tai altistuttuasi jollekin juuri sinua allergisoivalle tulisi kovia yskänkohtauksia, niin on melko varmasti astma. Sinuna menisin suoraan kertomaan oireet keuhkotautien erikoislääkärille yksityiselle puolella, niin saat nopeasti ja selkeästi varmuuden eli joko on sitä, tai ei.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 21:52"]

Saturaatio ja PEF-otettiin heti kun saavuin päivystykseen. Tulokset olivat huonohkot, siksi lähetettiin verikokeisiin. Sain hengitellä myös jotain maskia 5min ajan jonka jälkeen saturaatio olevinaan parani ja sitten sanottiinkin vain että voi voi, annettiin hengityskiekko kouraan ja lähetettiin kotiin. :/
Yskää ja limaisuutta ei ole kovin pahana, mutta nenä on aina tukossa ja samoin kurkku tosi usein. Koko ajan joutuu rykimään. Astmaan itsekin hieman epäilin, mutta kai se olisi keuhkoröntgenissä tullut ilmi?
-ap
Onko sulla yskää tai limaisuutta? Paljonko puhallan peffiin? Mulla oli samaa puol vuotta. Epäilen että myös refluksilla oli hieman osuutta. Ihme tukehtumiskohtauksia sain. Hengenahdistus oli nimenomaan sisäänhengittäessä, vaikka kuinka hengitit, keuhkot ei täyttyny. Ihan sama kuin sullakin. Toi tunne oli maailman kauheinta, sain hirveet traumat tosta puolvuotisesta. Luuli tukehtuvansa siihen paikkaan. Sormetkin meni pari kertaa ryppyyn ja valkoisiksi. Pef on nyt 380-420. Tätä ihmettelen, koska olen harrastanut lenkkeilyä 2 vuotta... Epäilen(tiedän), että johtuu entisen työpaikkani homeesta. Kävin viel varmuudeksi spirometriassa ja diffuusiokapasiteetin mittauksessa (yksityisellä). Ne oli luojan kiitos normaalit. Varmasti myös stressi ja oma huoli lisäsi noita tukehtumistuntemuksia. Oisko sulla mahdollista home? Paniikkihäiriö aiheuttaa samoja oireita, niin myös hyperventilaatio (liikahengitys). Jos sanot lääkärille sanan "home" et saa enää apua, joten mene pyytämään astmatestit. Astmassa on vaikeutunut nimenomaan uloshengitys.
Jos sua epäilyttää, mene Diacorille keuhkolääkärille. Siellä on spirometria ja diffuusiokapasiteettimittaukset. Jos sulla on astma, pef-vuorokausivaihtelu on yli 20% ja avaava lääke parantaa tuloksia selvästi.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 22:02"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 21:52"]
Siis etkö ole käynyt spirometriatestauksessa ja pef-mittauksessa? Jos et, niin pyydä niihin lähete. Kumma kyllä jos ei noilla oireilla synny epäilyä astmasta. Jos sulla olisi vielä tuon lisäksi yskää ja suurta limaisuutta etenkin aikaisin aamuisin tai altistuttuasi jollekin juuri sinua allergisoivalle tulisi kovia yskänkohtauksia, niin on melko varmasti astma. Sinuna menisin suoraan kertomaan oireet keuhkotautien erikoislääkärille yksityiselle puolella, niin saat nopeasti ja selkeästi varmuuden eli joko on sitä, tai ei.
[/quote]
Saturaatio ja PEF-otettiin heti kun saavuin päivystykseen. Tulokset olivat huonohkot, siksi lähetettiin verikokeisiin. Sain hengitellä myös jotain maskia 5min ajan jonka jälkeen saturaatio olevinaan parani ja sitten sanottiinkin vain että voi voi, annettiin hengityskiekko kouraan ja lähetettiin kotiin. :/
Yskää ja limaisuutta ei ole kovin pahana, mutta nenä on aina tukossa ja samoin kurkku tosi usein. Koko ajan joutuu rykimään. Astmaan itsekin hieman epäilin, mutta kai se olisi keuhkoröntgenissä tullut ilmi?
-ap
[/quote]
Ei astma tule ilmi keuhkoröntgenissä, se röntgen otetaan tuossa tilanteessa lähinnä siksi että voidaan poissulkea esim. kasvaimet. Spirometriassa tulee kyllä ilmi, jos sulla on astma. Mene ajanvarauksella kunnolla lääkäriin äläkä minnekään päivystyksiin, olet varmaan ollut vain kunnallisella puolella palloteltavana... Jos voit, mene yksityiselle keuhkolääkärille suoraan itse se aika varaten.
Onko koti tai esim. työpaikkasi vaihtunut ennen oireiden alkua? Voisi sopia sisäilman aiheuttamaksi oireiluksi.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 21:52"]
Siis etkö ole käynyt spirometriatestauksessa ja pef-mittauksessa? Jos et, niin pyydä niihin lähete. Kumma kyllä jos ei noilla oireilla synny epäilyä astmasta. Jos sulla olisi vielä tuon lisäksi yskää ja suurta limaisuutta etenkin aikaisin aamuisin tai altistuttuasi jollekin juuri sinua allergisoivalle tulisi kovia yskänkohtauksia, niin on melko varmasti astma. Sinuna menisin suoraan kertomaan oireet keuhkotautien erikoislääkärille yksityiselle puolella, niin saat nopeasti ja selkeästi varmuuden eli joko on sitä, tai ei.
[/quote]
Saturaatio ja PEF-otettiin heti kun saavuin päivystykseen. Tulokset olivat huonohkot, siksi lähetettiin verikokeisiin. Sain hengitellä myös jotain maskia 5min ajan jonka jälkeen saturaatio olevinaan parani ja sitten sanottiinkin vain että voi voi, annettiin hengityskiekko kouraan ja lähetettiin kotiin. :/
Yskää ja limaisuutta ei ole kovin pahana, mutta nenä on aina tukossa ja samoin kurkku tosi usein. Koko ajan joutuu rykimään. Astmaan itsekin hieman epäilin, mutta kai se olisi keuhkoröntgenissä tullut ilmi?
-ap
[/quote]
Mene erikoislääkärille, vaikka yksityisesti jos et muuten pääse. Keuhkosairauksia on vaikka mitä, isälläni todettiin juuri harvinainen synnynnäinen keuhkojen epämuodostuma vaikka ikää on yli 70 ja keuhkoja on kuvattu aiemmin. Näkyi vasta magneettikuvissa.
Huono sisäilma aiheuttaa kaikkia ap:n kuvaamia oireita. Ei näy testeissä mutta ennen pitkää tuntuu joka paikassa.
Ei ole varaa käydä yksityisellä, muuten kyllä menisin. :( Kunnalliselle on aika varattuna kuun lopuksi, mutta mulla on niistä sellainen kokemus että ei juuri mitään hyötyä ja heti jos kuulevat että on ollut joskus paniikkikohtaus tms. niin KAIKKI laitetaan sen piikkiin. :( Täti ehti sairastaa syöpää puoli vuotta. Ravasi lääkäreillä jotka sanoivat, että oireisiin syynä diabetes ja/tai masennus. Vasta kun syöpä oli lähettänyt etäpesäkkeitä se huomattiin.
15, just tommossia tukehtumiskohtauksia tulee välillä ja sitten ahdistaa henkeä koko ajan muuten vaan. Kauhea tunne, kun ei saa hengitettyä. :( En tiedä vaikka jotain hometta olisi, sen verran likainen kämppä ja varsinkin makuuhuoneessa todella outo, pistävä haju jota vieraatkin ihmettelivät. Mutta nuo homejutut tosiaan taitaa olla sellaisia ettei niihin lääkärit usko niin ei varmaan kannata mainita... :/
-ap
Sama juttu. Mulla epäillään refluksia.