Miksi ihmiset ovat voimakkaasti avointa suhdetta vastaan?
Naurettava kapitalistinen maailmankatsomus, jos luulee, että voi omistaa puolisonsa seksuaalisuuden. Meillä on miehen kanssa avoin parisuhde ja pettämistä ei tarvitse pelätä. Jos tekee mieli tutustua paremmin johonkin uuteen mielenkiintoiseen ihmiseen ja ehkä jopa harrastaa seksiä, siitä kerrotaan toisillemme ja toivotetaan onnea treffeille. Sääliksi käy ne epävarmat ihmiset, ketkä eivät uskalla kokeilla avointa parisuhdetta. Ihmisellä riittää rakkautta kyllä monelle.
Meillä tällä hetkellä mies minun ainoa ja miehella minun lisäksi tyttöystävä, jonka kanssa pidetään monesti kolmen kimppaa. :)
Kommentit (5)
Me ollaan miehen kanssa keskusteltu aiheesta avoin suhde, toistaiseksi emme ole tulleet mihinkään tulokseen. Kun asiasta on kaveriporukalla puhuttu yleisellä tasolla, niin olen kertonut ettei mua sinänsä haittaisi jos miehellä olisi puhtaasti seksisuhde johonkuhun toiseen. Olen saanut aika lailla kylmää vettä niskaan.
En ihan käsitä, että vaikka jotkut pitävät yksiavioista parisuhdetta itselleen ideaaleimpana, niin toisten suhdekiemuroita on ok ruotia raa'astikin ja oikein pyrkiä lyttäämään kun toinen tekee "väärin." Mikä siinä pelottaa, että jollekulle seksi voi olla vain seksiä?
Siinä että molemmat puolisot sitoutuvat yksiavioiseen suhteeseen ei ole kyse toisen "omistamisesta". Tuo kommentti jo kertoo ettei ap valitettavasti ole saanut kokea todellista rakkautta ja kumppanuutta, sellaista että se toinen on ikäänkuin oma puolisko, kumppani ja rakkain kaikista. Sellaiseen kumppanuuteen kuuluu että seksi on osoitus rakkaudesta ja yhteenkuuluvuudesta, ei vain oman nautinnon väline jota voi hankkia mistä ja kenen kanssa vain.
Koska konservatismi ja uudet asiat