Yksikään lapsi ei voi sanoa ettei vanhempani rakastaneet minua!

ei se myöskään tarkoita etten _ymmärtäisi_ sua ( hei ja mites sä voit tulla sanomaan mitä mä sisimmässäni ymmärrän?) jo oon sun kanssa eri mieltä. tajuatko eron?

On hirveän vaikeaa antaa anteeksi pahoja tekoja, tiedän sen itse. Mutta sitä en ymmärrä että täsäkin ketjussa aletaan heti sanomaan, että " sä et tiedä mitään kuinka julmia ihmiset voi olla" . Olenhan jo sanonut että olen vuosia ollut terpiassa (ja se on auttanut) ja että itse en voi sanoa rakastavani omia vanhempiani, mutta en voi heidän puolestaan sitä mennä sanomaan.

-ap

Vierailija:

mutta en voi heidän puolestaan sitä mennä sanomaan.

-ap

älä nyt kuitenkaan ajattele että voit suoraan yleistää tämän oman elämäsi oivalluksen täysin yleismaailmalliseksi kaikkia maailman vanhempia koskevaksi säännöksi.

olisit voinut aloittaa ketjun otiskolla " MINÄ en voi sanoa etteivät vanhempani rakastaneet minua" .

Olen muuten joskus kuullut sanonnan joka on mielestäni totta;

Rakkaus, joka ei kasva teoiksi, ei ole rakkautta.

Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä (=sairaita, terveitä, hulluja, humalaisia, erehtyväisiä, riippuvaisia, laiskoja, kiireisiä...), eikä veriside tuo väistämättä mukanaan kykyä rakkauteen, halua sitoutumiseen tai edes pientä kiinnostusta toiseen.

tai siis missä yhteydessä? Olen missannut sen kokonaan.

sorella sanoi, että " mä en koskaan" -pelissä:



mun isä ei koskaan oo rakastunut mua. Saanko pisteen?!! Ja oli tosi tympääntynyt ja suruinen.

joiden vanhemmat eivät ole rakastaneet heitä, haluavat usein loppuun asti uskotella itselleen, että vanhemmat sittenkin rakastivat. Tämä on ihmisen puolustuskeino. Totuus on liian kipeä.

Perheen kohdalla mainitsee ENSIN pikkusiskon ja sitten äidin. Isästä ei puhetta. Eli voi olla että isä ei ole ikinä kuvioissa ollutkaan (no, sen yhden kerran tietysti, hih)