Mitä kaikkea liiton pitää kestää? Milloin pitää erota?

Toiset kestää ja kärsii hiljaa, joillakin on sitä rohkeutta enemmän ja uskaltavat lähteä epätyydyttävästä liitosta pois.



Vaikka itselle tilanne voikin olla " siedettävä" , lapsen kokemukset voivat olla ihan jotain muuta. He aistivat kaiken ja sitä voi vain arvailla, miten se lapseen vaikuttaa.

Avio- ja avoliiton kestävyyteen ja toimimiseen tarvitaan aina kaksi osapuolta, yksin ei voi saada toimivaa suhdetta aikaan. Puhukaa siis puolisosi kanssa suhteestanne syyttelemättä. Kysy, miltä hänestä tuntuu ja onko hänen mielestä suhteessanne jotain parannettavaa. Pieni kyllästyminen on välillä ihan normaalia, mutta sen yli pitää päästä.



Jos ette omin avuin saa selvitettyä tilannetta tai pääse yhteisymmärrykseen, kannattaa hankkia ulkopuolista apua, parisuhdeneuvontaa, perheneuvontaa tms.

kannattaa kuitenkin tehdä ensin töitä liiton eteen ennenkuin lyö hanskat tiskiin, auttaa kovasti erosta toipumiseen. Keskusteluja, terapiaa, aikaa....siinä eväitä joilla liiton voi saada toimimaan.



Minkäälaista väkivaltaa ei kuitenkaa saa kestää, vaan silloin lähdetään heti.

se ei nimittäin vahtamalla parane..

uusioperheet kun eivät onnistu yleensä.

Jos siis suhteessa on väkivaltaa, fyysistä tai henkistä, niin silloin ei ainakaan voi jäädä suhteeseen pienen lapsen kanssa. Apua on hankittava. Tai erottava.

On vaikea sanoa, että mitä kukakin kestää ja mitä joku on kestämättä. Kertoisitko, että mitä sinä joudut kestämään? Entä miten tämä kestäminen näkyy arjessa? Mitä ratkaisua olette hakeneet ongelmiin?



Loppujen lopuksi jotkut eivät eroa isoistakaan asioista ja joskus taas tuntuu, että joku eroaa pienestä asiasta, mutta todellisuus lienee se, että aika harva lapsiperhe hajoaa ihan vähäpätöisestä syystä. Vaikka se lopullinen syy olis pieni, niin usein sitten taustalla on paljon kaikkea. Eräs psykologi totesi kerran, että jos parisuhde on täynnä sitä, että aina tulee teelusikallinen myrkkyä, niin yksi annos ei ole tietenkään tappava, mutta lopulta koko ihminen myrkyttyy näistä teelusikallisistakin. Niin kauan kuin molemmat haluavat parisuhteen onnistuvan, on varmaan toivoa. Yksin parisuhdetta ei voi pitää yllä.

niin sitä voi parantaa jos molemmat ovat siihen halukkaita panostamaan. Keinoja on monia, jokaiselle varmasti löytyy se omansa. Lapsen synnyttyä usein suhde muuttuu, suhde täytyy rakentaa tavallaan uudelleen niin että myös parisuhteelle ja molemmille aikuisille löytyy tilansa ja aikansa lapsenhoidon ohessa. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty mutta ei siihen välttämättä tarvita kuin yksi vapaailta molemmille (vaikka vuorotellen) viikossa ja lapsen nukahdettua yhteisiä hetkiä jolloin molemmat saavat hellyyttä ja läheisyyttä tai mitä nyt kaipaavatkaan.

uskottomuus, fyysinen tai henkinen väkivalta, sairaalloinen mustasukkaisuus, alkoholismi tai muu päihteiden käyttö, vakavat mielenterveysongelmat.



Ja rakkauden puutekin on kyllä varsin pätevä eron syy.

Olimme hiljattain eroamassa, mutta palasimmekin sitten yhteen. Kaikkea paskaa ehti kuitenkin sattua sinä aikana, ja niitä asioita putkahtaa aina yksitellen esiin. Joskus ongelmia on selvitelty psykologin avulla, mutta puoliso ei suostu " jatkohoitoon" .

Ollaan kyllä mätkitty toisiamme puolin ja toisin, mutta pahin ongelma lienee epäluottamus; tuntuu, että toisen puheisiin ei voi lainkaan luottaa. Sanoo toista ja tekee toista. Vakuuttelee rakkauttaan, mutta toimii niin että rakkaus on hetkessä pois pyyhitty.

Osittain tässä jauhetaan siis vanhoilla asioilla, jotka kyllä ovat osa nykyistä arkipäivää, koska luottamuspula heijastuu kaikkeen. Ja samat ongelmat ovat jatkuneet vuosia; mikään ei tunnu koskaan muuttuvan. Eli paljoa luottoa ei ollut aikaisemminkaan johtuen vanhoista valheista, mutta eroyrityksen jälkeen - kun sitä luottamusta kaikken eniten kaipaisi - ei jaksa uskoa toiseen senkään vertaa.

Vai onko minulla poikkeuksellisen vähäinen sietokyky???

Siis saadaan se akuutti tilanne puretuksi!

Kuulosti tuo teksti kyllä aika...hmmm...ikävältä.



Arvioi suhdettanne lapsen näkökulmasta, miten lapsi kokisi elämän teidän kanssanne jos pysyisitte yhdessä?

Mitä itse ajattelet, onko teillä mahdollisuutta saavuttaa onnellista, rauhallista yhteiselämää? Onko teillä ylipäätään sellaista koskaan ollutkaan?

En tiedä itsekkään mitä tässä tekisi. On kuin suhde olisi veitsen terällä, ei tiedä milloin ero tulee vai tuleeko. Vanhat asiat vaivaa, luottamusta ei ole. Joskus tuntuu, että menee paremmin, kunnes taas tulee vanhat asiat mileen ja tekee mieli antaa vaan olla.



Kaikkea hyvää sinulle, toivottvasti asiat menee oikeaan suuntaan, mikä se sitten onkin!

Tuntuu surulliselta, että toiset joutuvat elämään tuollaista elämää. On hirveän raskasta elää veitsen terällä, kuten 13 kirjoitti. Luottamuspula on iso stressin aihe myös.



Tehkää vaikka ihan paperille plussat ja miinukset eron ja yhdessäpysymisen tiimoilta. Auttaisiko se selvittämään, miten kannattaisi edetä?



Ajatelkaa asiaa omalta ja lastenne kannalta. Lasten etu on tietysti tärkeä, mutta jos vanhemmat kärsivät hirveästi suhteessa, se ei ole lapsen etu sekään!! Kun vanhempi on onnellinen, tasapainoinen, se heijastuu lapseenkin ja on hänen edukseen.





12

" matala kausi" ei jaksaisi enää jatkaa, ei kiinnosta koko mies ja sen tyhmät tempaukset... Mutta taas hetken päästä on niin ihanaa, ja ollaan niin onnellisia ja tehdään kivoja juttuja koko perheellä ja mielessäni nauran " tyhmä akka kun olisi eronnut ja jäänyt tästäkin paitsi"