Paljonko teillä on rahaa, kun "ei ole rahaa"?
Paljonko tililläsi on silloin, kun kieltäydyt kahvi- tai pizzakutsusta rahapulaan vedoten?
Kommentit (36)
Siis riippuu, mistä kyse. Jos joku ehdottaa Etelä-Amerikan kiertomatkaa, niin todennäköisesti sanoisin, etten ole varaa, vaikka rahaa sinällään tileillä olisikin.
Tällä hetkellä koen, että olemme köyhiä. Emme kärsi, mutta mihinkään ylimääräiseen ei ole rahaa ja ei mitään tietoa, koska tulotaso paranee. Täsä on nyt jatkunut jo 6kk eli siitä, kun kumpikin joutui työttömäksi. Mies vielä typeryyttään ei kuulunut kassaan ja 23 vuoden työuran jälkeen saa vain peruspäivärahaa. Ei uskonut koskaan jäävänsä työttömäksi ja tajuttuaan asian, oli liian myöhäistä. Onneksi mä saan ansiosidonnaista. Emme ole koskaan ennen olleet työttömiä ja onhan tää tiukkaa, kun melkein 5000 Euron nettotulot on vaihtuneet 2500 Euron nettotuloihin. Jollekin tää olisi hyvin, mutta toisaalta, kun tästä maksetaan perheen kulut, auton kulut ja vielä asuntolainaa 800 Euroa/kk, niin ollaan tosi tiukilla. Säästöt on pian käytetty ja seuraavaksi pitäisi koskea osakesäästöihini ja sitä en aio vielä tehdä. Osakkeissa ja rahastoissa on vielä jäljellä noin 40 000 Euroa ja asuntolainaakin on tosi vähän, joten erää voisi pienentää hätätilanteessa. Silti vastaan kaikille nyt, että meillä on rahat lopussa.
Se on yleensä jotain 500e hujakoilla. Tosin opiskelijana tuo summa olisi ollut aivan valtava. Näin työssäkäyvänä tuo summa olisi kuitenkin aika pieni.
Koskaan ei ole tili ollut NIIN tyhjä, ettenkö kahville olisi lähtenyt. Tosin minulla ei ole kokemusta siitä, että olisi tili tyhjä (opiskelijana oli mutta silloin en ravannut kahviloissa).
Kyse ei ole euromäärästä tilillävaan siitÄ, että ne eurot tarvitaan laskujenmaksuun ja perheenelämiseen. Niin mun tilillä on aina tarpeeksi rahaa, mutta Jos kieltäydy. Rahan takia, se tarkoittaa, että ehdotettuun lisätuhlaamiseen sitä ei ole tarpeeksi.
Mulla on toistaiseksi aina ollut rahaa. Kieltäytymiseni syy on toinen: mulla ei ole varaa. Pidän budjettini tarkkaan ja katson, mihin käytän rahaa. En ajattele niin, että tili tulee jo kolmen päivän päästä, nyt voin käyttää. Jos budejtti on nollilla, en käytä vaan odotan tiliin asti.
En kieltäydy kahvi- tai pizzakutsusta, koska en saa niitä niin usein, että tekisi tiukkaa. Leffakutsusta voisin kieltäytyä, koska en tykkää käydä elokuvissa. 12 euroa ei ole tärykalvojen raiskaamisen arvoista. Mulla on tilillä jotain 600, äiti on velkaa 200, palkka (800-1000) tulee 10. päivä ja edellinen vuokranantaja on velkaa 1200. Eli pian mulla on n. 3000. Tää on kuitenkin säästöä talvea varten opintoihin. N21
Henkilökohtaisesti on aina ärsyttänyt nää ''rahat loppu'' -tyypit ja aina nuorempana ajattelinkin, että on oikeasti loppu. Tuntuu, että suomalaisilla on tapana sanoa, ettei ole rahaa, jos ei halua jotain sillä hetkellä ostaa/tehdä. Rahaa on kyllä sitten baarissa käymiseen ja taksilla ajeluun.
Siteeraan tässä nyt miestäni: "Ei meillä oo rahaa ostaa noita salaatteja joka päivä kaupasta, tai noita sun muffinssiherkkujas. Nyt pitää oikeeasti kattoa rahan perään ja tarkkaan."
Edellä mainitun kuulin viimeksi eilen illalla kaupassa rakkaan puolisoni suusta, ja bruttotulomme ovat vuodessa n. 300.000.
Yksikään kuukausi ei oikeasti ole rahasta puutetta. Mutta miehen päässä on.
Voi voi meitä köyhiä...
Olen ollut huomaavinani, että monet (kuten itsekin) joilla ne rahat on oikeasti loppu, eivät kerro sitä syyksi etteivät pääse jonnekin. Sen sijaan monet käyttävät sitä tekosyynä.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:26"]Paljonko tililläsi on silloin, kun kieltäydyt kahvi- tai pizzakutsusta rahapulaan vedoten?
[/quote] Tuossa tilanteessa ei ole rahaa tarkoittaa, että mua ei kiinnosta lähteä.
Voisiko joku teistä tarjoutua edes hieman sivistämään miestäni? Avaamaan katsetta oikeaan suuntaan?
Olen aikas loppu itse tuon kanssa.
Tuntuu että pelkää taivaan tippuvan, jos tilillä ei kenota joka vuosi satoja tonneja edellistä enemmän :(
T. 29
Mulla on kyllä näin opiskelijana usein oikeasti rahat loppu, ja kerronkin siitä suoraan jos kysytään tekemään jotain. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan luule tekosyyksi, ehdotan kyllä aina vastineeksi jotain sellaista tekemistä joka olis ilmaista :) Esimerkiksi kahvilaan menon sijasta jos tuliskin kahville mun luokse jne. Onneksi kaikki kaveritkin ovat opiskelijoita ja vuoron perään itse kukin rahaton, niin ymmärtävät!
Saattaa olla kolmekin tonnia, mutta kun tulot on vajaa 400 kk, niin ei sitä voi niin vaan pullaan törsätä. Tätä ei tunnu moni tajuavan. Säästämällä ne rahat on sinne alunperunkin hankittu..
T.opiskelija
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 08:10"]Voisiko joku teistä tarjoutua edes hieman sivistämään miestäni? Avaamaan katsetta oikeaan suuntaan?
Olen aikas loppu itse tuon kanssa.
Tuntuu että pelkää taivaan tippuvan, jos tilillä ei kenota joka vuosi satoja tonneja edellistä enemmän :(
T. 29
[/quote] Tuo ei ole enää edes ns. first world problem. Jaxuhali!
Sillo just meen.. säästää ku saa ilmasta ruokaa.
Säästötileillä vajaa 30000 aina, käyttötililllä jos olisi alle 100 euroa, niin sitten kieltäytyisin.
20