Löysin miehen verkkarien taskusta
Liukuvoidetta ja tekopeniksen. Tämä ei ole provo, vaikka tiedän että sitä silti luullaan! Tein löydön pari viikkoa sitten. En ole ikinä ollut hämmentyneempi kuin se tekopenis kädessäni. Olin lainaamassa verkkareita roskienviemisreissulle kun kuitenkin kysytte.
Puhuin miehen kanssa samana iltana. Hän kierteli ja kaarteli. Minulla oli homorakastaja-skenaariot päässä. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan miehen "omasta kivasta". Mies on käyttänyt penistä itsensä.. Minua kuvotti. Sanoin miehelle tukevani häntä ja olin iloinen kuitenkin kun hän kertoi mieltymyksestään.
Epäilyttää silti. Ollaan joskus testattu anaaliseksiä, mutta se on sattunut minua liikaa. Nyt löydön jälkeen mies on ehdottanut sitä uudestaan, en ole suostunut. Kokeiltiin tekopenistä mieheen eräs kerta ja siitä hän piti, minä en lainkaan. Yhtäkkiä tuntuu että meidän seksielämä on kokenut pahan kolauksen. Minä en pidä noista hommista, mies selvästi pitää ja paljon. Emme ole enään samalla aaltopituudella.
Piti purkaa ajatuksiani. Ei tämä ole eron paikka kun lapsiakin on, silti vaan hämmentää. Mies on muutenkin kovin puhumaton omista tunteistaan ja ajatuksistaan.
Kommentit (54)
Vain minimies voi löytyä verkkarien taskuista.
Mies verkkarien taskussa! Mahtoi olla pieni mies tai valtavat verkkarit.
Itsehän löysin miehen farkkujen taskusta. Nyt vietetään kohta kahdeksatta hääpäivää. Kannattaa aina tarkastaa taskut, ennen kuin laittaa mitään pesukoneeseen.
Onneksi et kaivellut mun farkkujen taskuja. Siellä olisi ollut projektiasteella oleva Taunuksen moottori, missä männät hakkaa edestakaisin sitten joskus toimiessaan. Olisit varmaan saanut hengenahdistusta.
Itse polestani löysin taskuraketin!
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 21:44"]
Minä löysin mieheni verkkarien taskusta löysin koiranpennun, ruuvimeisselin ja maastoauton peräkärryn. Mies ei halunnut selittää löytöjäni mitenkään, vaan piilotteli olohuoneen verhojen takana myhäillen. Tästä suivaantuneena jätin sienikeiton maustamatta ja ukko valui tuolilta lattialle. Kissa tuli nuolemaan tohveleitani samalla kun mieheni teki eroilmoitusta eteisessä. Olimme tanssineet alasti naapurin häissä edellisellä viikolla joten poliisikin halusi tulla katsomaan videota kotiimme. Mieheni haluaa nyt vain lymytä piilossa ja tyttäremme menkat ovat jatkuvasti mielessämme. Mieheni naispuolinen pomo saunoo meillä joka päivä ja haluaa hieroa mieheni penistä kahvipöydässä. Huoh, olen aivan poikki, onneksi meitä kaltoin kohdeltuja vaimoja on muitakin.
[/quote]
huh
Ah, vanhaa hyvää aikaa kun palstalla ei mitään moderoitu pois 😅
Vierailija kirjoitti:
Se on homo.
Eli saattaa ottaa ahteriin muutakin kuin dildoa.
Miehen g-piste on peräsuolessa. Katso huviksesi pari homovideota niin näet kuinka miehet laukeaa huutaen ja väristen ihan siitä että niitä pannaan perseeseen. Mielestäni on hyvä että miehesi tietää nämä asiat. Miksi sinua kuvottaa jos hän haluaa tekomunaa peppuun? Se ei tarkoita että olisi homo. Itse haaveilen vapaamielisemmästä otteesta näihin asioihin. Perusseksi on pitkässä parimmisuhteessa tosi tylsää. Ja anaali ei satu kun käytetään riittävästi liukuvoidetta ja edetään hitaasti sekä hengittelet ja rentoudut. Sen jälkeen voit yllättyä seurauksista. Minä olen ainoat kerrat kun olen seksissä ejakuloinut, tehnyt niin juuri anaaliseksin aikana. N39

Se oli limaa sun pyllystä
Onpa erikoinen paikka löytää mies! Verkkarien taskusta?!
:D