Miten saada 10-vuotias pikkuveli liikkumaan luontoon?
Olen 18v ja pikkuveljeni 10v eli neljännellä luokalla. Olen aina itse tykännyt liikkua luonnossa mutta pikkuveljeni on ihan eri maata. Ei kiinnosta kuin pelit, telkkari kännykkä ja tietokone. Äiti ei ole oikein innokas viemään veljeä mihinkään enkä tiedä milloin hänkään on viimeksi nähnyt metsää muualta kuin auton ikkunasta.
Viime aikoina olen havahtunut siihen kuinka paljon veli oikein pelaa, kun muutin takaisin kotiin lukiopaikkakunnalta. Sain hänet kerran yhdessäni kävelylle metsään, ostin keksejä ja teimme kotona leivät mukaan. Oli hurjan kivaa, kävelimme metsäreittiä ja söimme eväitä luonnossa. Veli kiinnostui eläimistä (katsoo kotona paljon jotain lastenohjelmaa jossa kerrotaan paljon erilaisista eläimistä), mutta tuntuu että se koneesta ja peleistä irroittautuminen on tosi hankalaa. :( Liikkuisin mielelläni hänen kanssaan, koska meillä on aina kivaa sitten kun saan veljen irti laitteista tekemään jotain muuta. Olemme käyneet myös elokuvissa kaupungissa ja se oli hurjan hauska reissu.
Onko kellään vinkkejä tähän, esimerkiksi jotain metsässä tehtävää "virikettä" tai leikkiä, jos pelkkä kävely ei veljeä ainakaan alkuun kiinnosta?
Kommentit (5)
Geokätköily kuulostaa aika mahtavalta! Tosin kuinka paljon noita "kätköjä" on maaseudulla, ts. harrastajia? Alkuun ei ole vissiin kamalan vaikea päästä :)
Nyt on hyvä aika kun metsät täynnä mustikoita. Käykää yhdessä keräämässä ja tehkää piirakkaa :)
Mä teen omille lapsille lähimetsään aina aarrekartan :) Piilottelen erilaisia pikkupusseja piiloihin ja yhdessä harjotellaan karttojen lukemista. Tykkäävät kauheesti
Suunnistus tai geokätköily?