Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea hormonihirviölle?
01.08.2015 |
Vai olenko ainut joka ei pysty elämään päänsä sisällä? Itsetunto on nolla, ihmisviha on huipussaan, kaikki ihmiset ärsyttää ja tuntuu vittuilevan sanoivat mitä tahansa. Onneks nää mielialat vaihtuu viikoittain, mut miten ihmeessä kestän itteeni vielä 20 viikkoa tälläsenä?? Ei oo aikaa mennä kunnalliselle terapeutille, kun käyn töissä. Toivottavasti synnytyksen jälkeen alkaa sama vauvaeuforia kun esikoisesta...
Edellinen raskaus meni lapsuuden traumoja availlessa ammattilaisen kanssa. Hiton hormonit!
Kommentit (3)
Itsehän olen hormonimörkö jo PMS:n takia. Viikko ennen kuukautisia on kauhea masennus, suorastaan itsetuhoiset ajatukset. Tosissaan pelottaa se aika, kun päivät ja yöt menevät itkien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei tullut baby bluesia synnytyksen jälkeen. Vauvan syntymä käänsi tilanteen päinvastoin ja kaikki oli ihanaa, ruusuista, mieskin oli ihan täydellinen ja kotikin oli kaunis ja sydänsydänsydän. Hormonit varmaan tähän yltiöpositiivisuuteenkin jollain tavalla vaikutti?
Kun sais ne kuukaudet pidettyä mielessä, nyt kun työt on paskaa, kavereilla on eri näkemys kaikesta, mieskin ärsyttää niin et tekis mieli erota, miehen suku vasta syvältä onkin, niin on kyllä omakin suku, eikä tähän läävään ees mahdu kahen lapsen tavarat...! :D taitaa olla lapsiluku tän jälkeen täynnä
Ap
Täällä toinen. Olo tasaantui heti kun sai lapsen ulos. Toki sitten oli baby blues, mutta ei sitä järjetöntä kiukkua ja ihmisvihaa. Paljon helpompaa. Ja sekin kesti vain hetken. Pyrin välttelemään ihmisiä. Kavereita ja muita ihmisiä oli pakko toki tavata (omankin mielenterveyden takia), mutta lyhyitä aikoja kerrallaan. Hankalinta oli, ettei osannut aina hillitä itseään ja saattoi suuttua turhasta. Ikävä kyllä mies kärsi eniten. Onneksi suhde kesti ja lopulta parani entiselleen.