Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pienet lapset ja parisuhde yhtä riitelyä - en jaksa kohta enää!
28.07.2015 |
Tosi masentavaa sanoa, mutta onneksi miehen loma loppui ja palasi tänään mökiltä kotiin, itse jäin lasten kanssa (vauva ja taapero). Mulla on niin mitta täynnä miehen kielteisyyttä ja vihaisuutta ja välttelyä että olen jo ehtinyt ehdottaa että ehkä sun pitäisi hankkia oma asunto.
Toki tässä on huonounisuutta lasten takia ja yleistä väsymystä, mutta on muutakin. Mies on niin perusnegatiivinen ja luonteenpiirre tuntuu kärjistyneen lasten myötä. PInna palaa taaperon uhman kanssa yms. JOudun puuttumaan tilanteeseen jatkuvasti, kun musta ei ole mitään järkeä korottaa ääntä jos taapero uhmaa, siitä se uhma vaan kiihtyy ja kohta taapero itkee. Itse saan tilanteet laukaistua sylillä ja juttelulla useimmiten, en aina mutta useimmiten.
Toinen iso riidan aihe on ns. 'oma aika'. Mies vaatii 2h päivässä omaa aikaa harrastuksilleen, se on käytännössä ollut lasten päiväunien aikaan, mutta ongelmallinen järjestely sen takia, että itse valvon yöt vauvan kanssa ja todella tarttisin itsekin päiväunia, mutta vauva nukkuu pieniä pätkiä eli käytännössä heijaan vaunuja tuon ajan. Ei kuulemma suostu siihen että oma elämä tarttee laittaa syrjään kokonaan ja tajuanhan minä tuonkin, mutta musta on epäreilua että vaan toinen saa omaa aikaa tuossa määrin ja mä olen 'töissä' lasten kanssa ympäri vuorokauden.
Miestä ei myöskään kiinnosta tehdä yhdessä juuri mitään, on kyllä lasten kanssa mutta kun ollaan kaikki yhdessä on usein nuiva tunnelma ja kohta riita. Yritä puhua rakentavastai mutta hermot menee äkkiä miehen pahantuulisuuden suhteen. Usein sanoo ettei tiedä mikä vaivaa tai että on väsynyt, ymmärrän mutta musta se ei oikeuta jatkuvaa pahatuulisuutta, olenhan itsekin tosi väsynyt koko ajan.
VArmaan tässä on paljon sellaista mille olen itsekin sokea omassa käytöksessäni, mutta mitta alkaa silti täyttyä. Mies ei myöskään oma-aloitteisesti juuri koskaan tarjoa apua ja kun pyydän, vähintää pyörittää silmilään ja tuhahtelelee ja sitten vastentahtoisesti tekee mitä pyydän (aina jotain lastenhoitoon liittyvää).
En haluaisi rikkoa perhettä, isä on lapsille rakas ja on kait se mullekin - ehkä. En vaan jaksa tätä pahantuulisuutta enää kohta. EIlen ja tänään on ollut niin paljon mukavampi tunnelma kun on oltu kolmisin, lapset ja mä.
Kommentit (17)
Viesti karkasi. En osaa auttaa, itse olen vain koittanut jaksaa päivästä toiseen ja varmasti tilanne jossain vaiheessa helpottaa. Anteeksi siis turha kommentti, halusin vain kertoa että et ole yksin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kanssa ihan samanlaista!! :(
No ei ole turha kommentti, kiitos vaan tuesta. Toivottavasti tilanne kohdallasi helpottaa, itse en ole varma selvitäänkö meidän perheessä tästä suosta...
Ap
Musta toi miehen käytös ei ole reilua sua kohtaan. Valitettavan usein miehet ei ymmärrä että pienten lasten kanssa on välillä myös rankkaa ja äitikin tarvii lepoa. Miehen oma aika sen sijaan on itsestään selvyys. En nyt lähtisi heti suosittelemaan eroamista mutta vähän huonolta tuo kuulostaa. Munkin ex mies vähätteli aina mua ja väsymystäni kun olin "vaan kotona" ja hänen oma aikansa oli asia josta ei tingitty vaikka olin kovassa kuumeessa ja hoidin lapset silti. Ero tuli lopulta muista syistä mutta kertoi tuokin miehen luonteesta ja kiinnostuksesta perhettä kohtaan
Lapsen hankkiminen todennäköisesti huonontaa parisuhdetta todella paljon! Tästä ei kauheasti puhuta, mutta tutkimusten mukaan asia on juuri näin. Et ole siis mitenkään poikkeuksellisen huonossa tilanteessa: tuhansilla muilla on sama kriisi päällä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksiä on harvoin, silloin ihan ookoo. Itselläni ei paljon kyllä usein tee mieli ihan sen takia että huono tunnelma miehen kanssa, eikä pahanilmanlintu juuri hotsita. Mies ei kyllä näytä sitä hirveästi kaipaavan myöskään, tai ehkä kaipaa, mutta ei juuri tee aloitteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 17:36"]
Lapsen hankkiminen todennäköisesti huonontaa parisuhdetta todella paljon! Tästä ei kauheasti puhuta, mutta tutkimusten mukaan asia on juuri näin. Et ole siis mitenkään poikkeuksellisen huonossa tilanteessa: tuhansilla muilla on sama kriisi päällä!
[/quote]
Monikohan näistä tuhansista sitten selviää kriisistä? Ts. pitääkö vaan odottaa vuosia (!) jos tilanne korjaantuisi???
Käykää keskustelemassa ammattilaisen kanssa. Tuttavapariskunta teki näin ja auttoi paljon kun ulkopuolinen auktoriteetti kertoi oman näkemyksensä asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 17:46"]
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 17:36"]
Lapsen hankkiminen todennäköisesti huonontaa parisuhdetta todella paljon! Tästä ei kauheasti puhuta, mutta tutkimusten mukaan asia on juuri näin. Et ole siis mitenkään poikkeuksellisen huonossa tilanteessa: tuhansilla muilla on sama kriisi päällä!
[/quote]
Monikohan näistä tuhansista sitten selviää kriisistä? Ts. pitääkö vaan odottaa vuosia (!) jos tilanne korjaantuisi???
[/quote]Tutkimusten mukaan parisuhde korjaantuu ennalleen todennäköisesti sen jälkeen, kun nuorin lapsi muuttaa pois kotoa. Naiset saavat kyllä parisuhdetyytyväisyyttä takaisin, kun lapsi kasvaa, mutta miehet eivät. Akateemisesti koulutettujen ja yli kolmikymppisenä lapsia hankkineiden parisuhdetyytyväisyys laskee enemmän kuin muiden. -7
Anteeksi jos sanon mutta miehesi on kusipää. Tai sitten omani saa vaan kaikki muut näyttämään kusipäille. Meillä oli vaikea vauva, piti heräillä yöllä jatkuvasti ja päivälläkin nukuttiin minuutteja, ei tunteja minä itkin väsymystä ja olin välillä niin heikko etten jaksanut edes pidellä vauvaa. Minä valvoin yöt ja mies valvoi aamulla 4-6h vauvan kanssa että minä sain nukkua. Kun miehen oli aika mennä töihin, minä valvoin yön ja varmistin että mies saa nukkua, kun hän tuli töistä hän otti vauvan haltuun ja sanoi että mene tekemään jotain mukavaa tai nukkumaan. Nyt kun lapset ovat isoja olen miestäni kiitellyt ja antanut sitä omaa aikaa ihan reilusti. Minulla ei ole ihmeempiä harrastuksia, hänellä on, mutta hän laittoi perheen takia kaiken syrjään ja teki ympäripyöreitä päiviä. Mielestäni vauvat on pieniä vain hetken ja lapset ylipäätään pieniä niin vähän aikaa että silloin pitäisi pitää yhtä ja nauttia siitä että on lapsia, kohta ne menee kouluun ja luuhaa kavereilla eikä niitä enää näe kotona leikkimässä. On ihan perseestä jos miehesi ei tätä tajua. Olen pahoillani tilanteestasi, ei ole reilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mekin olimme tyttäremme ensimmäisen ikävuoden aikana eron partaalla. Tilannetta pahensi se, että mies jatkuvasti muistutti minun halunneen lasta enemmän. Tunsin oloni todella yksinäiseksi, kun mies pakeni töihinsä. Oli vaikea tutustua muihin äiteihin, koska kaikki muut tuntuivat niin iloisilta ja reippailta. En tiedä, olisimmeko selvinneet, jollen olisi saanut hoitoapua isovanhemmilta ja siskoltani.
Elämä helpottui onneksi ajan mittaan. Tyttö on aina ollut innokas lähtemään isänsä mukana kaikkiin häntä kiinnostaviin juttuihin ja yhteinen touhuaminen on todella lähentänyt heitä. Mieheni on tyytyväinen isä nykyisin (tyttö on 9-vuotias) ja kummeksuu usein sitä, että vauvavuodesta puhutaan niin sokerikuorrutetuin sanankääntein, koska se on monelle henkisesti todella iso muutos ja jatkuva univelka saa asiat tuntumaan vaikeammilta kuin ne ovatkaan.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 17:51"]
Anteeksi jos sanon mutta miehesi on kusipää. Tai sitten omani saa vaan kaikki muut näyttämään kusipäille. Meillä oli vaikea vauva, piti heräillä yöllä jatkuvasti ja päivälläkin nukuttiin minuutteja, ei tunteja minä itkin väsymystä ja olin välillä niin heikko etten jaksanut edes pidellä vauvaa. Minä valvoin yöt ja mies valvoi aamulla 4-6h vauvan kanssa että minä sain nukkua. Kun miehen oli aika mennä töihin, minä valvoin yön ja varmistin että mies saa nukkua, kun hän tuli töistä hän otti vauvan haltuun ja sanoi että mene tekemään jotain mukavaa tai nukkumaan. Nyt kun lapset ovat isoja olen miestäni kiitellyt ja antanut sitä omaa aikaa ihan reilusti. Minulla ei ole ihmeempiä harrastuksia, hänellä on, mutta hän laittoi perheen takia kaiken syrjään ja teki ympäripyöreitä päiviä. Mielestäni vauvat on pieniä vain hetken ja lapset ylipäätään pieniä niin vähän aikaa että silloin pitäisi pitää yhtä ja nauttia siitä että on lapsia, kohta ne menee kouluun ja luuhaa kavereilla eikä niitä enää näe kotona leikkimässä. On ihan perseestä jos miehesi ei tätä tajua. Olen pahoillani tilanteestasi, ei ole reilua.
[/quote]
mie veikkaan, et sie annoit positiivista palautetta myös silloin vauva-aikaan. Mites ap, oletko muistanut mainita muutakin kuin negatiivistä kommenttia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 17:55"]Mekin olimme tyttäremme ensimmäisen ikävuoden aikana eron partaalla. Tilannetta pahensi se, että mies jatkuvasti muistutti minun halunneen lasta enemmän. Tunsin oloni todella yksinäiseksi, kun mies pakeni töihinsä. Oli vaikea tutustua muihin äiteihin, koska kaikki muut tuntuivat niin iloisilta ja reippailta. En tiedä, olisimmeko selvinneet, jollen olisi saanut hoitoapua isovanhemmilta ja siskoltani.
Elämä helpottui onneksi ajan mittaan. Tyttö on aina ollut innokas lähtemään isänsä mukana kaikkiin häntä kiinnostaviin juttuihin ja yhteinen touhuaminen on todella lähentänyt heitä. Mieheni on tyytyväinen isä nykyisin (tyttö on 9-vuotias) ja kummeksuu usein sitä, että vauvavuodesta puhutaan niin sokerikuorrutetuin sanankääntein, koska se on monelle henkisesti todella iso muutos ja jatkuva univelka saa asiat tuntumaan vaikeammilta kuin ne ovatkaan.
[/quote]
Minusta tuntui että me selvisimme mieheni kanssa ilman suurempia riitoja juuri siksi että aloitimme hokemaan heti kun tiesin että olen raskaana "ensimmäinen vuosi on vaikein, ensimmäinen vuosi on vaikein..." ja vannottiin että vaikka mikä tulisi niin ei erota ja yritetään pysyä positiivisina. Ihan helvettiähän se oli, mutta kaikesta selvittiin. :)
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 17:58"][quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 17:51"]
Anteeksi jos sanon mutta miehesi on kusipää. Tai sitten omani saa vaan kaikki muut näyttämään kusipäille. Meillä oli vaikea vauva, piti heräillä yöllä jatkuvasti ja päivälläkin nukuttiin minuutteja, ei tunteja minä itkin väsymystä ja olin välillä niin heikko etten jaksanut edes pidellä vauvaa. Minä valvoin yöt ja mies valvoi aamulla 4-6h vauvan kanssa että minä sain nukkua. Kun miehen oli aika mennä töihin, minä valvoin yön ja varmistin että mies saa nukkua, kun hän tuli töistä hän otti vauvan haltuun ja sanoi että mene tekemään jotain mukavaa tai nukkumaan. Nyt kun lapset ovat isoja olen miestäni kiitellyt ja antanut sitä omaa aikaa ihan reilusti. Minulla ei ole ihmeempiä harrastuksia, hänellä on, mutta hän laittoi perheen takia kaiken syrjään ja teki ympäripyöreitä päiviä. Mielestäni vauvat on pieniä vain hetken ja lapset ylipäätään pieniä niin vähän aikaa että silloin pitäisi pitää yhtä ja nauttia siitä että on lapsia, kohta ne menee kouluun ja luuhaa kavereilla eikä niitä enää näe kotona leikkimässä. On ihan perseestä jos miehesi ei tätä tajua. Olen pahoillani tilanteestasi, ei ole reilua.
[/quote]
mie veikkaan, et sie annoit positiivista palautetta myös silloin vauva-aikaan. Mites ap, oletko muistanut mainita muutakin kuin negatiivistä kommenttia?
[/quote]
Voit olla oikeassa. Olin kyllä niin väsynyt ja sekaisin ensimmäiset 6kk että en muista kuin huonot asiat, ehkä muistin kiittää silloinkin, ainakin toivon niin. Silloin ylistin myös yksinhuoltajia, minusta ei olisi ollut yh:ksi. Olisin romahtanut muutamassa päivässä univajeeseen ja vauvan jatkuvaan itkuun.
No olen yrittänyt muistaa kiittää hyvistä hetkistä, ja olen muistanutkin. Sanon aina illalla että olipa kiva päivä, jos oli. Miehellä on kyllä masennustaustaa, ehkä tämä pikkulapsiaika tuo vaikeita tunteita taas esiin. Yksi iso ongelma on se, ettei hän puhu pahasta olostaan, ei vaikka kuinka kysyisin. Tunteet tulee vaan mököttämisen ja pahantuulisuuden kautta ilmi. Pariterapia on kyllä harkinnassa, tuntuu vaan niin hakuammunnalta se terapeutin etsiminen. Mies ei ole kovin innostunut asiasta, mutta jos vaihtoehdot on ero tai terapia, kallistunee jälkimmäiseen.
En minäkään yksinhuoltajaksi todellakaan haluaisi, mutta ei tätä kireää tunnelmaa ja ikuista riitelyläkään loputtomiin jaksa. ASia vaivaa mua todella paljon ja yöunet on sen takia vielä entisestään huonontuneet.
Kiitos tuesta!
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa niin tutulta. Olen ihan samanlaisessa til