Mä oon ollut yli 10 vuotta sinkkuna. Eikä loppua näy. :(

Teitä sentään piirittää edes jotkut.

-ikisinkku 30v

[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:56"]Ei siihen kuole. Mulla taitaa olla semmonen 15 kontaktitonta vuotta, paria pikkusäätöä ja yhtä lyhyttä laastarina oloa lukuun ottamatta. Ne ihastumiset ja rakastumiset pitää vaan kylmän rauhallisesti analysoida pois, ja kääntää niiden energia elämänvoimaksi itselle. Yksin tänne tullaan, yksin täällä nukutaan ja yksin täältä lähdetään. Muu on satua, ja joskus saa elää satua, joskus ei.

Tietysti siinä on ihan sellainen käytännön ongelma, meillä suurten ikäluokkien jälkeen syntyneillä, että ilman lähiomaisia tulee vanhuus olemaan aika paskamainen. Eläke- ja hoitojärjestelmät kun ei tule kestämään tuota rynnäkköä mitenkään, ei sen jälkeen ole enää mitään jaettavaa. Eli tuo kannattaa ottaa huomioon, jos aikoo vanhaksi elää. Mutta eihän ne puolisot tai lapsetkaan tietenkään mikään tae huolehtimisesta ole, heillä olisi joka tapauksessa omat elämät.

Mies
[/quote]

Sinä sen sanoit, minä vaan nyökkäsin.

Mua ei piiritä edes ukkomiehet. 10-v sinkkuna myös ja 5-ilman seksiä.

[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:07"]

Teitä sentään piirittää edes jotkut.

-ikisinkku 30v

[/quote]

Ei piiritä. Ovat yksittäiskappaleita, jotka ovat jo käyneet läpi parin baarin naiset ja vonkavat kadulla koirankävelyttäjiä siltä varalta, että joku lähtisi mukaan. Työmatkoilla vetelehtii usein aulabaarissa joku ukkomies, joka on liian väsähtänyt flirttaamaan mutta jaksaa vielä vonkaista naispuolisen hotellivieraan perään pikaisen toivossa ennen nukkumaanmenoa.

T. Ensimmäinen vastaaja

Jotenkin tuntuu lähes piruilulta yläkerran puolesta, että mä oon luonteeltani niin romanttinen ja olisin ehdottomasti onnellisimmillani toisen ihmisen kanssa -ja sitten mun pitääkin vaan elää tää elämä yksin. Voi kun oiskin syntynyt sellaiseksi, että ajatuskin parisuhteesta puistattaa ja että eläisi kaikkein mieluiten ikänsä yksin, voisi olla helpompaa.

Tokihan näiden vuosien aikana on oppinut tulemaan toimeen yksin ja nauttimaankin tästä vapaudesta, mutta ei se poista sitä että välillä tulee näitä surkeita hetkiä kun koko juttu tuntuu vaan niin epäoikeudenmukaiselta.

Joskus kyllä ihmettelen että jos transsukupuolinen nainen saa miehen niin miksei luomu nainen?

Up.

Minäpäs olen ollut koko elämäni sinkkuna, 30 vuotta. Ja olen mies. Ainoat kerrat kun nainen osoittaa jtn mielenkiintoa onkin yleensä jonkinsortin kaupantekohetki. Ja nyt kauppatavarana ei ole nahkavisa. Eli sellaista markkinointiflirttailua. Miksi annatte ymmärtää liikoja? Näissä tilanteissa kun olen maksaja, ei minulta heru kuin kylmää ja tylyä ilmettä. T: äärimmäisen vihainen ja katkera ATM. Ja ei, en ole läski edes. 175/77.

Nro 18, se viha ja katkeruus kannattaa unohtaa heti kättelyssä, et satuta sillä kuin itseäsi. Olemalla vihainen ja katkera et ainakaan tule _ikinä_ löytämään elämääsi ketään naista ja toisakseen, ne myrkyttävät vain sun mielen. Miksi haluaisit pilata oman elämäsi noiden tunteiden takia? Koeta päästä niistä yli, ainakin elämä on huomattavasti mukavampaa ja helpompaa ilman niitä, vaikka sitä kumppania ei koskaan tulisikaan.

ap

Helppohan se on moittia miehiä vihasta ja katkeruudesta naisena kun kysyntää riittää aina. Naisten on ihan turha jaella miehillä neuvoja kun ei naisilla ole aavistustakaan millaista miehillä on. Siis niillä, joiden perässä eivät edes nelikymppiset pubiruusut juokse.

En kadehdi parikymppisiä kaunottaria siitä että Gutaleet ja muhammedit seuraa kotiovelle asti mut sanonpa vaan ettei sellaiset tiedä tavallisen miehen arjesta yhtään mitään.

[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:54"]

Helppohan se on moittia miehiä vihasta ja katkeruudesta naisena kun kysyntää riittää aina. Naisten on ihan turha jaella miehillä neuvoja kun ei naisilla ole aavistustakaan millaista miehillä on. Siis niillä, joiden perässä eivät edes nelikymppiset pubiruusut juokse.

En kadehdi parikymppisiä kaunottaria siitä että Gutaleet ja muhammedit seuraa kotiovelle asti mut sanonpa vaan ettei sellaiset tiedä tavallisen miehen arjesta yhtään mitään.

[/quote]

Takuulla on Suomessakin naisia, jotka eivät kelpaa sinulle. Vertaille itseäsi heihin äläkä parikymppisiin kaunottariin.

Minkä ikäinen ap on?

[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:45"]

Mikähän siinä on että ukkomiehille kyllä kelpaa mutta vapaille sitten ei? :(

Ja mulla on koira, ollut kohta tän kymmenen vuotta, joten ei tehoa.

En mä onneksi joka päivä tätä asiaa sure, mutta nyt on tilanne taas se, että ukkomies piirittää, niin tulipa vaan rakkaudenkaipuu ja vähän huonot fiilikset tästä sinkkuudestani :(

[/quote]

No sano sille ukkomiehelle, että eroa ensin jos ei oma vaimo kelpaa, tule sitten uudelleen koittamaan.

Olin itse sinkku tosi pitkään. Yli 10 vuotta. Menetin toivoni useaan kertaan. Tarpeeksi pitkään kärvisteltyäni päässä napsahti. Olin kyllästynyt kaipaamaan parisuhdetta parantamaan elämääni. Joten tein kaikkeni tehdäkseni elämästäni sellaisen, josta nautin täysillä, yksin. Keskityin itseeni monella tapaa, hoidin itseäni henkisesti ja fyysisesti. Hemmottelin, kun sellaista kaipasin. Tein asioita, joita olisin toivonut aiemmin tekeväni kumppanin kanssa, joskus yksin, joskus ystävien seurassa. Lopputuloksena oli se, että vaikka jollakin tasolla toki parisuhdetta kaipasin, olin oikeasti todella onnellinen yksin. Iloitsin aidosti ystävien suhteista, koska koin että itselläni olivat asiat myös hyvin. Jossain vaiheessa pääsin tilaan, jossa oikeasti ajattelin, että ei haittaisi, vaikkei unelmien mies koskaan kävelisi vastaan. Tähän suurin syy oli sen tajuaminen, että elämässäni oli valtavasti rakkautta, vaikkei siinä ollutkaan parisuhdetta. Rakkautta, joka kohdistui omaan itseen, ystäviin, perheeseen, elämään. Kuulostaa kauhealta kliseeltä, mutta sen tajuaminen oli oikeasti aikamoinen rajanylitys.

En missään vaiheessa sulkeutunut ulkomaailmalta vaan pysyin avoinna mahdollisuudelle, elin täysillä ja iloitsin elämästäni. Ja kun se oikea tyyppi käveli vastaan, oli helppo tunnistaa ihminen, joka arvostaisi minua minuna, koska olin opetellut itse arvostamaan itseäni. Ja olin itse valmis olemaan toiselle hyvä kumppani, koska hän ei ollut minulle välttämättömyys vaan muiden elämäni tärkeiden ihmisten ohella uusi mahdollisuus rakastaa toista ja osoittaa rakkautta.

Tällä kaikella yritän sanoa: rakkaus itseen ja muihin on mahdollista vaikka olisi sinkku. Katkeruus ja itsesäälissä kieriskely ei edistä mitään. Tottakai ihminen saa kaivata parisuhdetta, se on ihan normaalia. Mutta kannattaa muistaa, että myös ilman parisuhdetta voi elää todella onnellista ja rakkauden täyteistä elämää.

Ja lopuksi se tärkein. Sinkkuna usein miettii, että onko minussa jotain vikaa. Usein ympäristöltä tulee suoraan tai välillisesti viestiä, että jotain vikaa on pakko olla, muutenhan olisit "kelvannut" jollekin. Tätä ei saa uskoa. Se, että on sinkku ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, ettei ole kohdannut ihmistä, jonka kanssa haluaisi jakaa elämänsä. Se, ettei joku halua sinua, ei tee sinusta mitenkään viallista. Se ihminen vain haluaa jotakin toisenlaista. En kehota ketään kehittämään itseään, etenkään karsiakseen vikojaan. Paljon, paljon tärkeämpää olisi opetella rakastamaan itseään aidosti sellaisena kuin on ja opetella rakastamaan myös muita sellaisina kuin he ovat. Se on maailman vaikein asia, mutta sen harjoittelu on varmasti elämän antoisin asia. Tiedän, kuulostaa ihan humpuukifilosofien ja itseapuoppaiden yhdistelmältä. Mutta takaan, että toimii. Ei ehkä takaa parisuhdetta, mutta takaa paljon onnellisemman elämän ja siihen kai useimmat tähtäävät?

[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:22"]

Jotenkin tuntuu lähes piruilulta yläkerran puolesta, että mä oon luonteeltani niin romanttinen ja olisin ehdottomasti onnellisimmillani toisen ihmisen kanssa -ja sitten mun pitääkin vaan elää tää elämä yksin. Voi kun oiskin syntynyt sellaiseksi, että ajatuskin parisuhteesta puistattaa ja että eläisi kaikkein mieluiten ikänsä yksin, voisi olla helpompaa.

Tokihan näiden vuosien aikana on oppinut tulemaan toimeen yksin ja nauttimaankin tästä vapaudesta, mutta ei se poista sitä että välillä tulee näitä surkeita hetkiä kun koko juttu tuntuu vaan niin epäoikeudenmukaiselta.

[/quote]

Täällä myös romanttinen sielu ilman kumppania. Olin nuorempana miesten piirittämä, mutta olin niin kypsymätön ja pelkäsin rakastumista ja toisaalta jätetyksi tulemisen mahdollisuutta, etten antanut kenellekään mahdollisuutta. Niin vuodet vierivät. Hassua, mutta olen ollut jonkin verran nettitreffeillä ja niitä miehiä, joiden kanssa kävin treffeillä 90-luvulla, tulee vastaan nettitreffeillä. Ovat olleet naimisissa ja nyt sitten taas yksin. 

Nyt olisin jo kouluni käynyt parisuhteiden saralla ja olisin tarpeeksi rohkea heittäytymään parisuhteeseen ja rakkauteen, mutta eipä enää ole miehiä jonottamassa seuraksi. Olen valmistautunut yksinäiseen loppuelämään. Pieni toivonkipinä kuitenkin vielä elää. Lisäksi mielikuvissa rakentelen romanttisia kohtaamisia. 

Minä olen ollut yksin 4v. Kukaan mies ei katso eikä lähesty..olen lihava..siinä varmasti syy. Olen nimittäin tosi kiva ja hauska tyyppi, asiat kunnossa ja olisin hyvä vaimoke,hauskaa seuraa jopa. Mutta lihava. Siksi kukaan ei halua nähdä kuka oikeasti olen.nyt aijonkin keskittyä itseeni,laihduttaa 40kg ja sitten katsoa mitä tapahtuu.en ehkä edelleenkään löydä miestä jakamaan elämää kansssani mutta onnellisempi olen ja terveempi. Onnellinen olen kyllä nytkin.

Sama juttu, mutta hieman pitempään on mennyt. 25 vuotta sitten minusta kiinnostuivat ukkomiehet ja pelkkää seksiä vonkaavat tyypit. Nyt minusta kiinnostuvat ne ukkomiehet ja pelkkää seksiä vonkaavat tyypit, jotka eivät ole tämänhetkiseen puutteeseensa löytäneet ketään muuta ja joita panettaa niin paljon, että ihan mikä tahansa kelpaa.

Kyllä tähän tottuu, kun tykkää omasta seurastaan tarpeeksi. :)

Ota söpö koira. Koirien kautta on helppo tutustua uusiin ihmisiin.

No mikä 'vika' sinussa on? Oletko etsinyt vain 'täydellistä' kumppania?

Sama juttu. Kaikki itseäni vaatimattomankin näköiset ja ilkeät ämmät löytävät miehen, minä en. En jaksa enää etsiä, tyydyn sitten tähän.