Marko Björs – Rakkauden seikkailu/TV5
Nyt ensimmäistä kertaa ikinä Marko avaa sydämensä ja näyttää itsestään täysin uuden puolen, kun hän etsii itselleen kumppania uudessa nimeään kantavassa rakkausrealityssa Marko Björs – Rakkauden seikkailu. Katsoja pääsee tutustumaan Markoon tasolla, jota hän ei ole ennen avannut lähipiirinsä ulkopuolisille.
Tiedotteen mukaan sarjan päähenkilö on pelännyt rakastumista ja ajatellut, ettei romantiikka kuulu hänelle. Nyt on kuitenkin Markon vuoro heittäytyä elämänsä tärkeimpään seikkailuun ja antaa rakkaudelle mahdollisuus.
Marko kohtaa Etelä-Afrikassa 10 upeaa sinkkumiestä ja lähtee selvittämään, voisiko joku heistä olla hänelle sopiva kumppani.
https://www.is.fi/viihde/art-2000008652997.html
Yllättävä veto Markolta lähteä tällaiseen ohjelmaan mukaan.
Kommentit (932)
En oikein ymmärrä tuota JJ:n ihannointia täällä. Toki kivan näköinen mutta mulle ainakin luonne jäi täydeksi mysteeriksi kun oli niin sulkeutunut, (mikä on ihan ookoo), sekä lähti suht varhaisessa vaiheessa pois.
Tämäkin vaikutti vaan siltä että oli parin viinilasin jälkeen intoutunut pussaamaan ja joku oli nähny sen. Tunsivat siitä syyllisyyttä ja sen takia väittivät olevansa syvemminkin ihastuneita ja lähtivät pois. Nehän vaikutti kertoessaan kuin kolttosista kiinnijääneiltä pikkupojilta jotka opettaja oli ottanut puhutteluun.
Voihan se olla et sieltä paljastuisi vaan tylsä tyyppi, tai jotain muuta ei niin mairittelevaa jos avautuisi.
Vierailija kirjoitti:
Koska päätösjakso tulee näkyviin?
Tänään tuli d+:ssaan. Illalla ilmeisesti tulee tv:stä.
Erikoista, että näin heteronaisena on ollut paljon miellyttävämpi seurata tätä sarjaa, kuin noita bacheloreja ja bacheloretteja, jotka on olleet niin teennäisiä ja esitettyjä, että viimeistäjään ei pystynyt seuraamaan. Siellä on riitelyjä ja loukkaantumisia ja ällöttäviä juonenkäänteitä. Tässä Runnonkin kiusaaminen loppui lyhyeen ja puhuivat asiat selviksi. Luulin homoja enemmän draamaqueeneiksi, mutta eivätpä ole. Mielenkiintoisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Marko ei ole yhtään kiinnostunut Ticon jutuista safarilla..
Just olin tulossa sanomaan samaa. Pälyilubvaan ympärille ja oli vaan et joo aha.
Vierailija kirjoitti:
Tosi epäkohteliasta ettei edes päin katso kun toinen juttelee.
Aivan samaa ajattelin! Ensimmäistä kertaa Marko oli noin poissaoleva, ajatukset selvästi muualla tai puheenaihe sellainen johon ei halunnut kameroiden edessä syventyä. Tico varmasti huomasi sen myös.
J-J oli timantti, sellainen hitaasti syttyvä ja aukeava, sitä tyyppiä että vasta kun oppii tuntemaan niin se koko ihanuus aukeaa. En tunne häntä, mutta tunnistan ns. tyypin.
Vierailija kirjoitti:
J-J oli timantti, sellainen hitaasti syttyvä ja aukeava, sitä tyyppiä että vasta kun oppii tuntemaan niin se koko ihanuus aukeaa. En tunne häntä, mutta tunnistan ns. tyypin.
Markohan on itse varmaan aika samaa maata. <3
En usko että vaikka nyt valitsee toisen että kameroiden sammuttua siitä olisi suhdetta syntynyt. Ystävyys.
Vierailija kirjoitti:
En usko että vaikka nyt valitsee toisen että kameroiden sammuttua siitä olisi suhdetta syntynyt. Ystävyys.
No eihän marko saa ketään valita, kun yksi kerrallaan miehet hylkää hänet. Eikä marko sitten uskaltanut valita sitä viimeistäkään. Pelkäsi varmaan, että jos tunnustaa runnolle ihastusta, niin runno sanoiskin, että ollaan vaan ystäviä. Ei varmaan sitä riskiä uskaltanut sanoo kameroiden edessä. Tai sit ei kiinnostunut runnstakaan. Vaikka kyllä näytti, että kiinnostui..
Ticon kanssa syntynyt ystävyys todennäköisesti kestää mutta tuon toisen kanssa ei.
Tyylikkäästi tehty ohjelma ja tyylikäs kokonaisuus loppuun saakka. Marko on vaan niin ihana.
Loistavaa, ei valinnut ketään! Marko teki ihan oikean ratkaisun mielestäni. Luulen että se että hän otti Runnon kanssa jossain vaiheessa takapakkia oli ihan viisasta ja jopa ehkä tarkkanäköistä. Nyt ihan vaan hissun kissun eteenpäin ja kotiin ilman varsinaista kainaloista, viisaampana ja itseä kohtaan rakastavampana. IHANA MARKO.
Olisi kiva tietää mitä kaikille tällä hetkellä kuuluu. Itse olisin myös liputtanut Juho-Jarin puolesta.
Kaikki meni pilalle ja ohjelma lässähti kun JJ ja Marko F. lähtivät. JJ olisi ollut niin ihana!