Lue keskustelun säännöt.
En osaa ottaa lapsen itkua vastaan
01.03.2022 |
Jos lapsi satuttaa itsensä tai joku läheinen kuolee, tottakai lohdutan ja olen tukena mutta jos se johtuu jostain muusta mielipahasta en osaa oikein suhtautua siihen. Itseasiassa tunnen silloin suurta ärsytystä ja vihaakin. Tulee tunne että haluaisin tukahduttaa lapsen surun.
Minun menneisyydessäni en saanut näyttää surua isäni nähden koska pelkäsin että hän suuttuu. Jos itkin tein sen aina piilossa (esim. Wc:ssä). Nyt lapseni näyttää avoimesti mielipahan ja se ärsyttää minua koska näen tyttöni siinä samassa avuttomassa tilassa missä minä itse olin ja käyttäydyn samalla lailla kuin isäni :(
Miten tästä kierteestä pääsee eroon että pystyisin pitämään tunteeni kurissa. En löydä muita keinoa kuin kihistä kiukusta tai lähteä tilanteesta pois (tiedän ettei kumpikaan ole oikea vaihtoehto).
Kommentit (16)
Mietit vaikka miten haitallista se lapselle on, jos et salli hänelle tunteitaan.
Lapset tarvitsevat paljon ohjausta tunnetaitojen ja tunnesäätelyn opettelemisessa.
Siksi sinun velvollisuutesi on ottaa tilanne hallintaan ja auttaa lastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietit vaikka miten haitallista se lapselle on, jos et salli hänelle tunteitaan.
Lapset tarvitsevat paljon ohjausta tunnetaitojen ja tunnesäätelyn opettelemisessa.
Siksi sinun velvollisuutesi on ottaa tilanne hallintaan ja auttaa lastasi.
Eipä sen tilanteen haitallisuuden tiedostaminen niitä omia negatiivisia tunteita estä. Läsnäolo ja tunnetyöskentely voi olla hyödyllistä, kirjallisuutta löytyy aiheista
Opettele ettet tunne mitään ja mene silti lohduttamaan lyhyesti, se on nopeasti tilanne ohi. Empatia tulee jos tulee tai on poissa. Lapsen ääni voi ehkä ottaa enemmän korvaan ja se ärsyttää. Jos lähdet pois pikkulapsi kokee hylkäämisen ja kovan hädän, isompi kestää paremmin jo yksin. Tai toinen vanhempi hoitaa tilanteet.
Muista hengittää rauhallisesti noissa tilanteissa. Sitten muistat, että reaktiosi johtuu sisäisestä lapestasi, jota ei aikanaa lohdutettu. Lohduttamalla ja suojelemalla omaa lastasi voit samalla hoivata myös itsessäsi olevaa laiminlyötyä pienokaista.
Itse ajattelen aina että toisella on todella paha mieli ja se auttaa. Toimii myös silloin kun lapsella vaikka raivokohtaus. Jos alan ärsyyntyä niin ajattelen että toisella on tosi paha olla eikä osaa purkaa sitä muuten ja siksi käyttäytyy miten käyttäytyy. Huomaan että lapsilim rauhoittuu nopeampaa kun sanoittaa hänen tunteensa ja on empaattinen.
Tuo sinun käytös on haitallista ja hyvä että tiedostat sen!
Jos lapsella ikää jo enemmän niin ehkä voisit jopa kertoa että sinäkin harjoittelet näissä tilanteissa etkä välttämättä osaa lohduttaa aina oikein mutta yrität parhaasi? Tai en tiedä voiko kertoa vai alkaako lapsi vältellä sitten näyttämästä tunteita? En tiedä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on hieman vastaava kokemus. Minulle on ollut vaikea ilmaista sopivasti myötätuntoa, kun lapseni itkee. Minullakin joissain tilanteissa tuli sellainen suorastaan vihastunut olo, teki mieli sättiä, vaikka olisi vahingosta kyse. (Mä kirjoitin oman aloitukseni mokailusta, ja tässäkin asiassa lienee kyse siitä, että kun mun lapseni mokaa tai sattuu joku haaveri, josta voin syyttää itseäni, iskee paniikkireaktio.)
Minä opettelin tietoisesti sanomaan lapselle: onpa harmi, ja otan halaukseen. Siis oikeasti opettelin, se ei tullut minulta luonnostaan, vaan tekisi mieli puhista, etsiä syyllistä ja miettiä, kuka teki väärin. Puhun tässä menneessä aikamuodossa, vaikka sen ikäisiä lapsia vieläkin on, että näitä tilanteita tulee. Mutta mielestäni olen kehittynyt tässä. Se onpa harmi tulee jo luontevasti ja mielestäni aito myötätuntoa myös. Aluksi opettelin sen ihan mekaaniseksi tavaksi, joka antaa aivoille aikaa reagoida järkevästi.
Toisena ääripäänä sitten olen itkenyt lapseni isoa surua hänen kanssaan niin, että yhdessä itkemisestä tuli "tapa". Psykologin mukaan meillä oli esikoisen kanssa epänormaalin tiivis emotionaalinen suhde, tai jotain. Sitten yhtäkkiä pitikin opetella olemaan riittävästi etäällä ja emotionaalisesti "kylmä", että pystyn pistämään stopin lapsen tunnevyörylle. Ei ole helppoa tämä vanhemmuus ja ihmisyys, ei. Tsemppiä.
Jumaliste. Nro 4 oli ainoa keino mikä toimii. Eli, jos isä on kuvioissa, lykkäät sille. Jos ei, menet poistilanteesta kun ärsyttää. Ei se lapsi kuole vaikka menisit hetkeksi parvekkeelle happea ottamaan. Jos on jo isompi lapsi, niin voit sanoa, että äiti ottaa nyt pienen tauon. Laitat filmin päälle. otat omaa aikaa ilman syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jumaliste. Nro 4 oli ainoa keino mikä toimii. Eli, jos isä on kuvioissa, lykkäät sille. Jos ei, menet poistilanteesta kun ärsyttää. Ei se lapsi kuole vaikka menisit hetkeksi parvekkeelle happea ottamaan. Jos on jo isompi lapsi, niin voit sanoa, että äiti ottaa nyt pienen tauon. Laitat filmin päälle. otat omaa aikaa ilman syyllisyyttä.
Tää ei oo paras ratkaisu siksi, koska tämä ei ole ratkaisu, vaan tilanteesta pakeneminen. Jos on isä, niin toki voi antaa hänen hoitaa itselle vaikeita tilanteita, mutta sen ei kannattais olla mikään perus toimintamalli. Jos sitä ei ole, niin on aika selvää ettei lapsi kuole yksinjättämiseen. Mutta jos ei halua siirtää omaa yksin itkemisen traumaa eteenpäin lapselleen, silloin joutuu itse työstämään tunteita ja käytöstään, eikä vaan menemään helpoimman kautta tai tunteidensa mukana
Lastenkotiin pentu kun ei osata lohduttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei hyvä että oot huomannu tuon ja haluat muuttua! Se on tärkein osa. En oo varma miten auttaa, mutta mulle tulee ekana mieleen että hyväksy se miltä susta tuntuu kun tilanne tulee ja tunne sitä tunnetta. Se että jos haluaa eroon "väärästä" tunteesta tekee siittä vaan voimakkaamman
Tämä on täysin totta. Avaan vielä omalta osaltani tuota tunteen tuntemista, koska toi voi olla vähän abstraktia. Mä yritän huomioida, missä se tunne fyysisesti tuntuu. Esim. puristaako rinnasta. Tärkeää on myös, ettei yritä puhua itseään pois siitä tunteesta tai vähättele sitä. Esim. Älä sano, että kaikki on kunnossa eikä sua tarvitse ärsyttää. Jos sua ärsyttää, niin sua ärsyttää ja se on ihan ok.
-eri
Käyttäydyt empaattisesti vaikka et sitä tuntisikaan. Sitten otat tuollaisen tilanteen jälkeen itsellesi aikaa ja juttelet sen sisäisen lapsesi kanssa ja annat sille luvan surra. Vihasi on sisäisen lapsesi pelkoa, koska tämä odottaa rangaistusta millä sekunnilla tahansa siitä että nyt koet surua toisen itkusta. Se ei päästä surun tunnetta pintaan vaan kääntää sen vihaksi, koska olet sisäisesti epätoivoinen eikä sisäinen lapsesi pysty hallitsemaan tilannetta mitenkään eikä kääntämään vanhempaansa välittäväksi. Eli kun lapsesi itkee sinun sisäinen lapsesi herää ja valmistaudut tulemaan vanhempasi mitätöimäksi ja hylkäämäksi. Koitappa seuraavalla kerralla vaikka niin, että annat sen sisäisen lapsesi mennä lapsesi luo ja lohduttaa häntä. Ja sitten sinä olet se turvallinen aikuinen heille kummallekin siinä tilanteessa. Sinun vastuulla on olla se aikuinen mitä sinä olisit tarvinnut. Vielä ehdit pelastaa itsesi ja olla hyvä vanhempi lapsellesikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko kukaan muu ehdottanut, mutta....
Tuossa voisi hyvin käydä roolileikki. Kuvittele, että lapsesi on sinä pienenä ja sinä olet isäsi. Miten sinä olisit halunnut isäsi reagoivan sinulle? Nyt sinä voit lapsesi kauttaa omaa sisäistä lastasi.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko kukaan muu ehdottanut, mutta....
Tuossa voisi hyvin käydä roolileikki. Kuvittele, että lapsesi on sinä pienenä ja sinä olet isäsi. Miten sinä olisit halunnut isäsi reagoivan sinulle? Nyt sinä voit lapsesi kauttaa omaa sisäistä lastasi.
Unohtui sana. "Nyt sinä voit lapsesi kautta lohduttaa omaa sisäistä lastasi"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveysongelmallisen ei olisi ikinä pitänyt saada lasta! Olisin kyllä ehdottomasti sitä mieltä että jonkinlainen ”ajokortti” lastensaantiin pitäisi olla!
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmallisen ei olisi ikinä pitänyt saada lasta! Olisin kyllä ehdottomasti sitä mieltä että jonkinlainen ”ajokortti” lastensaantiin pitäisi olla!
Omasta mielestä alottaja vaikuttaa aivan hyvältä, vastuulliselta ja rakastavalta vanhemmalta.
Hei hyvä että oot huomannu tuon ja haluat muuttua! Se on tärkein osa. En oo varma miten auttaa, mutta mulle tulee ekana mieleen että hyväksy se miltä susta tuntuu kun tilanne tulee ja tunne sitä tunnetta. Se että jos haluaa eroon "väärästä" tunteesta tekee siittä vaan voimakkaamman