Sinkkuelämää- elokuvassa, kun Samantha oli "lihonut" ja kaikki ystävät oli järkyttyneitä
Kaikki kommentoivat "isoa vatsaa", vaikka näyttelijä oli edelleen todella hoikka ja sillä oli ehkä yksi pienen pieni vatsamakkara. Oli siis lihonut ehkä kilon! Tämä kohtaus ärsytti elokuvassa todella paljon, enkä yhtään ihmettele miksi on niin paljon syömishäiriöitä.
Kommentit (7)
Epäilen että oli lihonut yhtään, siinä kauhisteltiin sitä ihorullaa vyön yläpuolella mikä oltaisiin saavutettu ihan vaan kiristämällä vyötä ja vetämällä vatsanahkat siihen päälle.
Niinhän Bridget Joneskin oli leffassa "lihava", vaikka näyttelijä oli ihan normaalipainoinen.
Voi olla, että oli käsikirjoitettu suurempi painonnousu, mutta näyttelijä ei suostunut lihottamaan itseään. Olisi voinut koko lihomisjutun poistaa ja keksiä tilalle jotain muuta, vaikka pakonomaista masturboimista mikä sopisi muutenkin paremmin Samanthan hahmolle.
90- luku ja 00- luku jopa 10 ollut niitä aikoja, kun on ihannoitu todella laihaa lookkia.
Nykyään ihanne on Kardashian tyyli, eli isot muodot kuitenkin hoikka vyötärö.
Samaa ajattelin tuosta kohtauksesta. Särähti jotenkin korvaan, vaikka koko leffa ja sarja on melko pinnallinen. Ymmärtäisin jos yksi olisi kahden kesken ottanut asian puheeksi ja kysynyt, onko kaikki hyvin. Yksi vatsamakkara ei tee mitään, mutta tosielämässä lihominen voi karata käsistä, jos syömällä peittää murheitaan. Tämä kohtaus taas teki näistä ystävistä todella pinnallisen oloisia.
Koko Akka lauma on pinnallisuuden huippu.
Toinen ääripää on myös ärsyttävä ja jopa haitallinen, eli jos tietää että on selvästi ylipainoinen ja se haittaa jo terveyttä ja ihmiset tuputtavat pullaa ja kieltävät laihduttamisen, koska ovat itsekin lihavia, eikä halua muiden laihtuvan.