Mihin katosivat kätevät "eteisestä kaikkiin tiloihin" -asunnot?
Miksi uusissa asunnoissa makuuhuoneeseen mennään olohuoneen ulkoseinän päässä olevasta ovesta, joka useimmiten vielä on liukuovi eikä eristä ääntä? Miksi niin monien uusien suurienkin asuntojen kaikki ikkunat ovat samaan ilmansuuntaan? Olenko ainoana sitä mieltä, että aiemmin osattiin suunnitella fiksummin?
Kommentit (21)
Raha ratkaisee. Koskee pieniä kerrostaloasuntoja kun kerrostaloon pitää saada mahtumaan mahdollisimman monta asuntoa.
Neliöitä menee vähemmän kun ikkunat ovat samalla seinällä verrattuna läpitalon asuntoon. Tästä on kai tehty tutkimuksiakin.
Eihän asuntojen suunnittelussa nykyisin muutenkaan ole järkeä. Eteiseen saavuttaessa voi hanskat ja pipon laskea kädestään aivan ulko-oven vieressä olevalle keittiön työtasolle. Hohhoijaa!
Tähän on ihan yksinkertainen selitys, yksinasuvien osuus on kasvanut merkittävän suureksi ja yksinasuvat ei osta 80-100 neliön asuntoja.
Tähän on tultu, kukaan ei enää jaksa kuunnella kälättävää naista tai sohvalla piereskelevää miestä nurkissaan
Vierailija kirjoitti:

Ja vaikka tarvetta olisikin, esimerkiksi tilavampia kaksioita ei enää tehdä. Saunallista kaksiota mainostetaan rakennusfirman esitteessä "tilavana", jos siinä on 45 neliötä. Rakennusfirmat maksimoivat voittonsa mahduttamalla yhteen taloon mahdollisimman monta asuntoa. Niitä saa monta, kun niistä tekee pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Raha ratkaisee. Koskee pieniä kerrostaloasuntoja kun kerrostaloon pitää saada mahtumaan mahdollisimman monta asuntoa.
Mielenkiintoista tosiaan, että näinkin tärkeässä asiassa kuluttaja on täysin tarjonnan ja pyyntihintojen armoilla. Köyhät kyykkyyn!
Mua hävettää tuoda vieraita kotiini, kun sänky näkyy heti oven avatessa. 32 neliöinen kämppä.
Aiempien vuosikymmenien olohuone etelään ja makkari ja keittiö pohjoiseen -asuntoja ei enää tehdä. Uusissa kaksioissa olohuoneeseen tullaan ulko-ovesta keittiön (= tiskipöytä ja liesi huoneen yhdellä seinustalla) läpi ja makuuhuoneeseen mennään olkkarin ikkunan vierestä. Tällaisia on jo pitkään näkynyt enemmän kuin lääkäri määrää.
Meillä on sijoituasuntona 62,5 m2 kaksio. On oikea eteinen, on kunnollisen kokoiset keittiö, olohuone, makuuhuone ja kylpyhuone.
Nykyään tuo olisi vähintään kolmio, keittiökaapistot olisi siirretty olohuoneen seinälle ja hups, siinä "kätevä" symbioosi.
Asuntojen myynti-ilmoituksissa olen usein nähnyt kuvia, joissa olohuoneeseen on laitettu parisänky ja makuuhuoneessa on kerrossänky ja vielä yksi erillinen sänky. Kuinka ahtaasti ihmiset oikein asuvat?
Vierailija kirjoitti:
Mua hävettää tuoda vieraita kotiini, kun sänky näkyy heti oven avatessa. 32 neliöinen kämppä.
Miksi häpeät? Ei heillä sen kummempia asuntoja ole itselläkään. Jos joku asuntoasi arvostelee, niin älä kutsu häntä uudestaan.
Meillä on 63 neliön kaksio, jossa on eteisestä käynti makuuhuoneeseen, olohuoneeseen, keittiöön ja kylppäriin. Ihan hyvin löytyy omaa rauhaa tarvittaessa. Itse tykkään paljon, kun keittiö on erillinen olohuoneesta. Nykyisin näistä neliöistä tehdään kolmio ja sitäkin mainostetaan tilavana.
Vierailija kirjoitti:
Asuntojen myynti-ilmoituksissa olen usein nähnyt kuvia, joissa olohuoneeseen on laitettu parisänky ja makuuhuoneessa on kerrossänky ja vielä yksi erillinen sänky. Kuinka ahtaasti ihmiset oikein asuvat?
Ilmeisesti sen aikaa, että on säästössä rahaa isomman asunnon ostamiseen. Muussa tapauksessa noita myynti-ilmoituksia ei edes olisi.
Vierailija kirjoitti:
Asuntojen myynti-ilmoituksissa olen usein nähnyt kuvia, joissa olohuoneeseen on laitettu parisänky ja makuuhuoneessa on kerrossänky ja vielä yksi erillinen sänky. Kuinka ahtaasti ihmiset oikein asuvat?
Ahtaasti asutaan! Me ostimme aikoinamme oman kaksiomme perheeltä, jossa oli vanhempien lisäksi kaksi teini-ikäistä poikaa. Ei olisi luullut kuuluvan kuvaan enää 1980-luvulla, mutta näyttää kuuluvan edelleen!
Vierailija kirjoitti:
Asuntojen myynti-ilmoituksissa olen usein nähnyt kuvia, joissa olohuoneeseen on laitettu parisänky ja makuuhuoneessa on kerrossänky ja vielä yksi erillinen sänky. Kuinka ahtaasti ihmiset oikein asuvat?
Eikös jossakin lehtiartikkelissa mainittu äskettäin, että Suomessa asutaan suunnilleen Euroopan ahtaimmissa asunnoissa eli neliöitä on vähiten suhteessa asujien määrään?

Kyllä vain, ja kehtaavat vielä väittää, että Helsingistä asunnon saa suhteellisen edullisesti muihin Euroopan suurkaupunkeihin verrattuna! Mikähän tässäkin on totuus?

Ainakin Tukholmassa asunnot ovat selvästi kalliimmat kuin Helsingissä. Siskolikka on asunut Tukholman pohjoispuolella rivitaloasunnossa pitkään ja haikailee muuttoa lähemmäs keskustaa, mutta ei onnistu rahallisesti. Ei edes pienempään asuntoon.
Kiinnostaako rakennusyhtiöitä oikeasti minkälaisia asuntoja ihmisiä haluavat vai ovatko ne vain rahantekokoneita?
Oletko ap miettinyt miten paljon läpitaloasunnossa - jos siis niiden perään haikailet - kuluu neliöitä eteiseen? Neliöt maksavat nykyisin niin paljon ettei niitä kannata tuhlata.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap miettinyt miten paljon läpitaloasunnossa - jos siis niiden perään haikailet - kuluu neliöitä eteiseen? Neliöt maksavat nykyisin niin paljon ettei niitä kannata tuhlata.
Itsellä 58 neliön läpitalon kaksio. Makkari, olohuone, keittiö, kylpyhuone ja vaatehuone. Kaikki huoneet tilavia, eteisessäkin mahdun rollaattorin kanssa kulkemaan. Eteisessä on kunnollinen vaatenaulakko, 1 komero , seinähyllyt, ja lipasto. Eteinen onkin oma huoneensa, siihen saa rajattua kaiken ulos- sisään kulkemiseen liittyvän ja on tilaa laskea esim kauppakassit odottamaan. Eteisestä on käynti muihin huoneisiin, joten niissä voi olla suljetun oven takana omassa rauhassaan. Ne eteisneliöt eivät ole hukkatilaa vaan tekevät asunnosta hyvin toimivan.
Ihan saletti en ole mutta oletan että ikkunat vain yhteen suuntaan helpottaa asunnon suunnittelua. Toinen juttu jo onkin se että onko näin suunniteltu asunto toimiva. Neliöitä säästyy mutta hyötyykö lopulta asukas?