Paniikkihäiriö ja lastenkasvatus

Olen kärsinyt panikkihäiriöstä joka helpottui kun sain lapsen.Nyt hän aikuinen ja tosi hyvässä työpaikassa pankissa.Eli ei ole hänen menestykseensä vaikuttanut.

Täällä myös yksi jo nelikymppinen paniikkihäiriöinen, joka tein jo parikymppisenä päätöksen että sairauteni takia jätän lapset tekemättä. Ensinnäkin, elämäni häiriön kanssa on ollut sen verran helvetillistä ja rajoittunutta, että en ota riskiä että se periytyisi lapselle. Toiseksi, kokisin väärin tehdä lapsen tilanteeseen jossa en pysty normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa vaan pelkään kaikkia ja kaikkea.

Paniikkihäiriön lisäksi olen kärsinyt oksennusfobiasta lapsuudesta alkaen, tai siitä varmaan paniikkihäiriökin on muodostunut. Tähän tilanteeseen ei lapsi sovi, niiden kanssa yrjöasiat tulisi vielä enemmän elämääni. Nyt pärjään jos kukaan ei yrjöä eikä puhu asiasta. Eikä tähän auta siedätyshoito, ne on vaan pahentanut tilannetta. Hankkikoot tervepäisemmät niitä lapsia.

Sillä, että olen jättänyt hankkimatta lapsia.

Up

Mielestäni parasta mitä voit tehdä lapsellesi, on hankkia apua paniikkihäiriöösi. Muuten on vaarana, että siirrät omat virheelliset ajatusmallisi lapselle ja kasvatat hänestäkin paniikkihäiriöisen. Minä olen ahdistuneisuushäiriöisen vanhemman kasvattama ja opin ajattelemaan, että maailma on täynnä uhkia, koen pienetkin asiat uhkaavina ja ahdistavina, enkä saanut tervettä itseluottamusta. Nyt aikuisena on hirveän taistelun takana, että saan rakennettua itselleni perusturvallisuuden tunnetta ja itseluottamusta. 

Up

Saa sitten aikuisena harrastaa benjihyppyä tai vastaavia, jos haluaa. Minä olen huolehtunut virikkeistä ihan tarpeeksi. Kaikkea ei tarvitse lapsena harrastaa.

t. paniikkihäiriötä sairastava, mutta lääkkeillä melko oireeton

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:42"]

Sillä, että olen jättänyt hankkimatta lapsia.

[/quote]

Tämä. Itselläni on keskivaikea paniikkihäiriö ja en ikinä voisi kuvitella itseäni äitinä. Olen vissiin sen verran järjissäni lääkkeiden ansiosta, että osaan myös ajatella rationaalisesti. En kestäisi lapsen kasvatusta ja sen myötä tulevia huolia, ja sen myötä myös lapsestani kasvaa mt-ongelmainen. Minua hirvittää eräskin luokkakaverini, joka ei voi juuri poistua kotoaan; odottaa jo toista vähän päälle parikymppisenä.

Kenenkään mt-ongelmaisten ei pitäisi hankkia lapsia.