Minkä ikäisenä lapsenne aloittanut yökyläilyn (muilla kuin isovanhemmilla)?
Olemme erossa ja mies on tunkemassa kolmivuotiasta lasta yksin kolmeksi päiväksi ja kahdeksi yöksi yökylään pikkuserkuilleen, joita näkee noin kerran kuussa. Lapsen elämässä tapahtuu koko ajan muutenkin muutoksia ja hän on itse suoraan ilmaissut, ettei halua olla poissa kotoaan enempää kuin yhden yön kerrallaan. Minä en siis suostunut tähän järjestelyyn. Miten teillä muilla? Minkä ikäisenä lapsenne aloitti yökyläilyn muilla kuin lähimmillä (yleensä kai isovanhemmilla)? Siis silloin kun kyseessä ei ole pakko (esim. yh-vanhempi yötöissä).
Kommentit (25)
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 16:51"]
Sinäänsähän tuo ei kai kuulu sulle missä lapsi on kun isällään on. Toki typerää mieheltä.
[/quote] Tiedän ettei kuulu, mutta jonkun sitä lastakin on kuunneltava. Tähän mennessä olen pistänyt silmät ja korvat kiinni sen osalta mitä lapsi isän aikana tekee. Nyt lapsi itse itki asiaa niin paljon, etten olisi suostunut kuin yhteen yöhön.
Mutta onko kenelläkään kertoa omia kokemuksia omista lapsista? Että saisin vähän perspektiiviä? Itse muistan selvästi oman ekan yökyläilyni, joten olen ollut jo aika vanha. Ja silti se kyläily pelotti.
5v ja 6v pojat eivät ole olleet muualla kuin mummolassa.
Kouluiässä ovat olleet mm.kavereilla tai tuttavaperheess
Meillä ei yökyläilty koskaan, rippileiri oli eka kerta ilman vanhempia poissa kotoa. Ja ihan kelpo ihmisiä lapsista tuli ja ihan tarpeeksi jännää oli nukkua serkkujen kanssa aitassa kun vanhemmat nukkui rantamökissä tai "päämökissä".
Jos on sovittu, että lapsi on isän luona osan ajasta niin kannattaa varmaan keskustella isän kanssa, että miksi hän ei halua olla lapsensa kanssa vaan tunkee tämän sukulaisille. Voittehan te sopia, että lapsi tapaa isää kerran viikossa 2 tuntia, jos isällä ei ole aikaa lapselle.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:01"]
Kouluiässä ovat olleet mm.kavereilla tai tuttavaperheess
[/quote] Mulla itselläni on tosiaan tällainen kuva, että kouluiässä yleensä aloitettaisiin noi yökyläilyt muilla kuin isovanhemmilla. ap
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:02"]
Jos on sovittu, että lapsi on isän luona osan ajasta niin kannattaa varmaan keskustella isän kanssa, että miksi hän ei halua olla lapsensa kanssa vaan tunkee tämän sukulaisille. Voittehan te sopia, että lapsi tapaa isää kerran viikossa 2 tuntia, jos isällä ei ole aikaa lapselle.
[/quote] Tämä ei valitettavasti ole mahdollista meidän tapauksessa. Kaikki tapahtuu oikeuden kautta ja ainoa tapa minun vaikuttaa mitenkään mihinkään on olla antamatta lasta. Tätä en ole tehnyt aiemmin, mutta nyt harkitsen. Siksi kysyn muiden lasten kokemuksia.
Meillä 3,5 vuotias on välillä serkkujen luona yötä, siellö samanikäisiä lapsia joten viihtyy todella hyvin. välillä serkku tulee meille yökylään. Hyvin viihtyvät mutta toki näkevät usein muutenkin.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:14"]
Meillä 3,5 vuotias on välillä serkkujen luona yötä, siellö samanikäisiä lapsia joten viihtyy todella hyvin. välillä serkku tulee meille yökylään. Hyvin viihtyvät mutta toki näkevät usein muutenkin.
[/quote] Kuinka monta yötä ollut kerrallaan? Ei ole tullut vanhempia ikävä?
10-vuotias ei ole koskaan ollut yökylässä (paitsi mummolassa), 6-vuotias on ollut tosi läheisellä serkullaan, josta kotiin matkaa alle kilometri. Ymmärrän ap:n huolen, pelkäsin samaa erottuani lasten isästä. Sillä puolella ei ole yhtään läheistä henkilöä, mutta menojalan vipattaessa kummin kaimakin voisi välttää. Tämän uhkakuvan takia asiasta on sovittu ihan kirjallisesti.
Meidän 1v on ollut mun veljellä, kun koko muu perhe sairasti pahasti ja ei ollut miltein mahdollisuutta hoitaa nuorinta.
3v:nä ovat olleet mun sisaruksilla muutenkin yökylässä, halunneet mennä niin olen antanut, ovat siis olleet kummeillaan, joilla ei vielä lapsia itsellään. Voi olla, että nuorin on ollut vasta 2v.
Kavereilla eivät ole vielä olleet, nyt 4 ja 5.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:18"]
10-vuotias ei ole koskaan ollut yökylässä (paitsi mummolassa), 6-vuotias on ollut tosi läheisellä serkullaan, josta kotiin matkaa alle kilometri. Ymmärrän ap:n huolen, pelkäsin samaa erottuani lasten isästä. Sillä puolella ei ole yhtään läheistä henkilöä, mutta menojalan vipattaessa kummin kaimakin voisi välttää. Tämän uhkakuvan takia asiasta on sovittu ihan kirjallisesti.
[/quote] Voiko tuollaisestakin oikeasti sopia? Mulle on nyt kaikki tahot toistelleet toistelemistaan, että "minulle ei kuulu mitä lapsi isällään tekee, missä, kenen kanssa, jne.". Mitä te siis olette sopineet? Ja ootteko tehneet ihan vapaaehtoisen yhteisen kirjallisen sopimuksen, vai tehneet sen lastenvalvojalla tai oikeudessa?
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:16"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:14"]
Meillä 3,5 vuotias on välillä serkkujen luona yötä, siellö samanikäisiä lapsia joten viihtyy todella hyvin. välillä serkku tulee meille yökylään. Hyvin viihtyvät mutta toki näkevät usein muutenkin.
[/quote] Kuinka monta yötä ollut kerrallaan? Ei ole tullut vanhempia ikävä?
[/quote]
Kerran on ollut kaksi yötä putkeen, hienosti meni eikä ikävä juurikaan vaivannut, lapset leikkivät niin hyvin keskenään että ei siinä ikävöimään kerkiä
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:25"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:16"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:14"]
Meillä 3,5 vuotias on välillä serkkujen luona yötä, siellö samanikäisiä lapsia joten viihtyy todella hyvin. välillä serkku tulee meille yökylään. Hyvin viihtyvät mutta toki näkevät usein muutenkin.
[/quote] Kuinka monta yötä ollut kerrallaan? Ei ole tullut vanhempia ikävä?
[/quote]
Kerran on ollut kaksi yötä putkeen, hienosti meni eikä ikävä juurikaan vaivannut, lapset leikkivät niin hyvin keskenään että ei siinä ikävöimään kerkiä
[/quote]
Viesti karkasi. Mutta siis serkkulassa kyläillään usein muutenkin eli on tuttu paikka kaikin puolin.
Entä jos ottaisit yhteyttä lastenvalvojaan ja kysyisit tämän mielipidettä siitä, että lapsi pelkää mennä isälleen, koska isä ei ole lapsen kanssa vaan laittaa tämän kaukaisille sukulaisille?
Joo, me tosiaan ollaan sovittu aika monesta "epätavallisesta" asiasta. Syitä en lähde avaamaan, mutta tämä oli ainoa vaihtoehto, jotta voin taata lasten turvallisuuden. Sopimus on meidän itse laatimamme, todistajien allekirjoittama. Sisältää kaikkea turvaistuimen käytöstä maastapoistumiskieltoon. Kuulostaa aivan hullulta näin kirjoitettuna, mutta on toiminut.
Meidän lapsilla ei ole isovanhempia, esikoinen on ollut kaksi kertaa yökylässä, 2 vuotiaana miehen siskolla ja 4 vuotiaana parhaan ystävän luona yötä, toivoi sitä itse ja tykkäsi tosi paljon. Molemmilla kerroilla oli vain yhden yön enkä tohtisi vielä päästää pidemmäksi aikaa.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:18"]
10-vuotias ei ole koskaan ollut yökylässä (paitsi mummolassa), 6-vuotias on ollut tosi läheisellä serkullaan, josta kotiin matkaa alle kilometri. Ymmärrän ap:n huolen, pelkäsin samaa erottuani lasten isästä. Sillä puolella ei ole yhtään läheistä henkilöä, mutta menojalan vipattaessa kummin kaimakin voisi välttää. Tämän uhkakuvan takia asiasta on sovittu ihan kirjallisesti.
[/quote] Voiko tuollaisestakin oikeasti sopia? Mulle on nyt kaikki tahot toistelleet toistelemistaan, että "minulle ei kuulu mitä lapsi isällään tekee, missä, kenen kanssa, jne.". Mitä te siis olette sopineet? Ja ootteko tehneet ihan vapaaehtoisen yhteisen kirjallisen sopimuksen, vai tehneet sen lastenvalvojalla tai oikeudessa?
[/quote]
En ole tuo edellinen mutta kyllähän se nyt hyvänen aika kuuluu molemmille vanhemmille mitä lapsi tekee ollessaan toisen vanhemman luona!
En nyt tarkoita normaalia arkea mutta jos lapsi pistetään muualle hoitoon niiksi ajoiksi kun pitäisi olla vanhemman kanssa niin kyllähän tuohon asiaan nyt pitää voida puuttua, vai?
Tottakai nyt satunnaisesti voi olla yökylässä muuallakin kuin sen vanhemman luona mutta jos on toistuvaa niin aivan eri asia.
Meillä on tyttö 5v kaverillaan yökylässä aina silloin tällöin ja kaveri meillä. Yhdessä sopivat monesti kivan päivän päätteeksi yökyläilyistä eikä meillä yleensä ole ollut estettä. Nytkin meni yöksi tälle kaverilleen =) Edellinen yökylä piti peruuttaa muiden menojen vuoksi niin molemmat tytöt itki pettyneinä.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:33"]
Joo, me tosiaan ollaan sovittu aika monesta "epätavallisesta" asiasta. Syitä en lähde avaamaan, mutta tämä oli ainoa vaihtoehto, jotta voin taata lasten turvallisuuden. Sopimus on meidän itse laatimamme, todistajien allekirjoittama. Sisältää kaikkea turvaistuimen käytöstä maastapoistumiskieltoon. Kuulostaa aivan hullulta näin kirjoitettuna, mutta on toiminut.
[/quote] Anteeksi että nyt kyselen koko ajan sinulta, mutta mitä tapahtuu jos isä ei noudata sopimusta? Eli esim. että saat tietää, että lasta kuljetetaan ilman turvaistuinta? Tilanteesi kuulostaa hieman samalta kuin omani. Tiedän esimerkiksi miehen kuljettavan lasta vaikkei hän ole hankkinut ajokorttia. Olen muutaman kerran yrittänyt käräyttää poliisille, mutten ole onnistunut (poliisi ei ole nähnyt kyseistä autoa liikenteessä). Ja jos minulla ei ole täydellistä todistetta jostain tällaisesta, niin ei kuulu minulle ja en voi tehdä mitään. Sama esim. joittenkin lääkkeitten kanssa. Milläs todistan, ettei lääkettä ole annettu? Eli siksi kysyn onko teillä jokin sopimus siitä mitä tapahtuu jos sopimusta rikotaan?
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:33"]
Joo, me tosiaan ollaan sovittu aika monesta "epätavallisesta" asiasta. Syitä en lähde avaamaan, mutta tämä oli ainoa vaihtoehto, jotta voin taata lasten turvallisuuden. Sopimus on meidän itse laatimamme, todistajien allekirjoittama. Sisältää kaikkea turvaistuimen käytöstä maastapoistumiskieltoon. Kuulostaa aivan hullulta näin kirjoitettuna, mutta on toiminut.
[/quote]
Jos ajateltaisiin niin, että isä on toisesta kulttuurista, niin kai pitäisi mennä heidän kulttuurin normien mukaan.
Eli isä haluaa pitää yhteyttä lapseensa ja hauluaa juuruttaa jälkikasvun sukuunsa, niin ei kai tuossa mitään jos vie lapsen sukulaisiin kun varmaankin olisi kyseeessä lapsiperhe missä lapselle olsi kavereita.
Pian se lapsi tottuu vieraaseen kulttuuriin ja lapsiin ja viilettää pian tukka putkella :)