Ymmärrättekö miestäni?

Viimeisellä lomaviikollani halusin lähteä lyhyelle matkalle äitini ja siskoni kanssa, ilman lapsia. Sisko perui, joten äitini ja minun seuraan liittyi tyttäreni (pojaltakin varmistin tasapuolisuuden vuoksi matkustushalukkuuden - hän halusi jäädä kotiin). Ko. lomaviikosta 3-4 ensimmäistä päivää meni lasten sairastellessa ja minun heidän vieressään istuessa (mies oli töissä), minkä jälkeen olin entistäkin valmiimpi olemaan hetken erossa normaalista perhearjesta. Niin ihania kuin lapseni ovatkin, kaipasin omaa aikaa, joten edes yhden lapsen mukaan ottaminen tässä yhteydessä oli tietynlainen myönnytys minun taholtani. Ajattelin myös, että miehelleni tarjoutuisi matkamme myötä oiva mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa.

No, mitä tekee mieheni: Hän vei pojan anopille yökylään (väitti, että olen itse ehdottanut sitä, mutta jos näin on tapahtunut, sen on täytynyt olla sarkasmia) ja lähti illanviettoon vanhan harrastusporukkansa kanssa (tämä meno oli tiedossa etukäteen). Seuraavana iltapäivänä/iltana mies tuli meitä vastaan asemalle ja samalla reissulla kävimme hakemassa pojan anopilta kotiin. Mies kertoi käyneensä pelaamassa kierroksen golfia ennen asemalle tuloaan.

Kotiin päästyämme mies muistutti lähtevänsä alkuviikosta työmatkalle. Päivä- ja iltamenoja työn ja vapaa-ajan puolesta on viime aikoina riittänyt. Sen jälkeen, kun palasimme kesäloman ensimmäisen osion jälkeen takaisin kotiin, miestä ei ole paljon kotona näkynyt - noin kolmen viikon aikana hän on mm. tehnyt jo pari ulkomaan matkaa, joista kumpikin kesti noin pitkän viikonlopun verran, minkä lisäksi on ollut useita illanistujaisia pomon kanssa tai erilaisilla kaveriporukoilla. Alkuviikon työmatkan vuoksi mies ehdotti, että samalla, kun viemme tytön sunnuntaina kesäleirille, käymme koko porukalla kaupassa. Tässä vaiheessa hermostuin kunnolla ja sanoin, että golfin pelaamisen sijaan hän olisi voinut käydä kaupassa yksin jo edellisenä päivänä + että kaupassa käynti ei todellakaan ole se tapa, miten haluan oman viimeisen lomapäiväni viettää.

En siis valita, ettei mies osallistuisi kodin töihin. Päinvastoin, hän tekee suurimman osan ruokahankinnoistamme ja ruoan valmistuksesta. Korostan kuitenkin vielä, että hän kertoo tekevänsä nämä omasta halustaan. Minun tekemäni hankinnat ja kokkaukset ovat nimittäin sen verran terveellisiä, etteivät valinnat monestikaan miehen makuhermoja kutkuta. Minä hoidan sitten kodin muita tehtäviä siivouksesta puutarhanhoitoon ja pyykinpesuun. Hermostuin siitä, ettei hän vaikuta kovinkaan innostuneelta käyttämään hyväksi tilaisuuksia viettää kahdenkeskisiä hetkiä lastemme kanssa ja siitä, ettei hän yksin ollessaan hoitanut arkivelvollisuuksia lainkaan vaan odotti, että palattuamme hoitaisimme ne yhdessä. En edes muista, koska mies olisi viimeksi vienyt lapsia minnekään niin, että minä saisin olla edes pienen hetken yksin, omassa rauhassa. Pännii myös, että hänen luultavasti pitkäksi venyneen illan ja aamun jäljiltä tulimme kotiin, jossa murut olivat lattialla, roskat viemättä, jääkaappi tyhjänä, ruoat laittamatta, tiskit levällään... Ai niin, ja vielä suuttumustani lisäsi se, että kun motkotin näistä harmistuksen aiheistani hän alkoi karjua minulle suoraan päin naamaa ja sanoi, ettei minulla ole oikeutta valittaa ja että monissa perheissä mies on paljon häntä enemmänkin pois (vaikkei se edes ollut se pointti).

Tosiasia on, että homma korjaantuisi paljon, jos saisin hetken olla YKSIN. Harmi, että kesäloma on nyt käytetty... Se, että mies osaa noin hyvin huolehtia omasta jaksamisestaan tavallaan minun kustannuksellani pännii superpaljon. Nyt olen kurkkuaani myöten täynnä koko miestä. Onneksi hän on siellä työmatkallaan, jottei tarvitse hetkeen katsella hänen naamaansa.

Kuulostanko turhasta valittajalta? Mielellään saa sanoa, jotta itsekin näen, kuinka epäoikeutettua tämä valitus on, jos siis on niin. Kiva, kun sain purkaa, joka tapauksessa.