Suhteesta tuntuu puuttuvan jotain

Hei, kirjoitan tälle palstalle nyt ensimmäistä kertaa, koska kaipaan jotain ulkopuolista näkökulmaa. Toivottavasti täällä osataan antaa myös fiksuja kommentteja.

Olen parikymppinen, poikaystävä muutaman vuoden vanhempi. Olemme seurustelleet vasta jonkin verran yli puolivuotta (ehkä noin 7-9 kk), mutta asumme silti jo yhdessä. Muutimme yksiööni alkuhuumassa jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Alkusuhteemme oli muutenkin todella rakkaudentäyteistä, tuntui kuin olisi löytänyt sielunkumppanin, ja siksi kai etenimme noin nopeasti.

Alunperin suunnitelimme suurempaan asuntoon muuttoa nyt syksyllä, mutta epävakaan tilanteen vuoksi emme ole uutta asuntoa katsoneet ja olemme ns. "loukussa" tässä yksiössä; tästä on vielä ns. helppo lähteä, kun taas uuden vuokrasopimuksen kanssa saisi odotella vuoden päivät... Tilaa kuitenkin tarvittais lisää ja toisaalta tuntuisi oudolta muuttaa erilleenkään. Ratkaisua ei tunnu löytyvän.

Poikaystävä on ihana, todella hyvä ja kunnollinen. Työssäkäyvä, ei juopottele, romanttinen, yllätyksellinen. Lähes palvoo maata jalkojeni alla, ja saa tuntemaan oloni erityiseksi. Tuo kukkia, kahvia sänkyyn, sukulaiseni palvovat häntä ja hän tuntuu olevan "paperilla" aivan unelmamies. Hän on kuitenkin myös liian kiltti: ei suutu koskaan ja tuntuu ottavan kaikessa syyt niskoilleen. Jos minulla olisi syytä pyytää anteeksi, hän tekee senkin puolestani. Eli arvatenkin minulla on kova työ yrittää olla pitämättä häntä itsestäänselvänä ja muistaa arvostaa hänen kiltteytään. Sehän on päivänselvää, ettei kukaan nainen pidä näin kilttiä miestä jännittävänä, mutta toisaalta olen ollut suhteessa pettäjän kanssa, ja siihen verrattunahan tämä on ihana, täydellinen suhde.

Ennen seksi oli ihanaa ja halusin häntä. Seksiä on kuitenkin yhä useasti viikossa ja saamme kumpikin oikeastaan aina orgasmin, mutta en varsinaisesti halua häntä, vaan seksiä. Toisinaan hänen suuteleminen tuntuu vastenmieliseltä ja esimerkiksi suuseksi oudolta. Ennen näin ei ollut. En osaa sanoa mistä tämä johtuu. Poikaystävä on kuukausien saatossa muuttunut komeampaan suuntaan, mutta en silti pidä häntä enää silmissäni erityisen komeana. 

Hän turhauttaa ja ärsyttää minua. Jos hän ei osaa jotain, on hidas tai ei ymmärrä, minun täytyy oikeasti tehdä töitä etten sanoisi mitään tyhmää. Hänen tapa syödä ärsyttää, hänen puhetyylinsä ärsyttää, hänen ilmeet ja eleet raivostuttavat. Hän ei ole enää suloinen ja komea vaan luotaantyöntävä.

Vastaavanlaisia hetkiä on ollut ennenkin, mutta ne ovat kestäneet vain päivän, tai kaksi. Tämän hetkinen olo on kestänyt kuitenkin jo pari viikkoa, ja alan huolestua. Vietimme juuri viikonlopunkin erillään, mutta se ei muuttanut mitään. Olimme alkukesästä myös ulkomailla yhdessä, ja teemme muutenkin yhdessä kaikkea hauskaa ja erilaista. Kyse ei ole siis oman ajan tai yhdessä tekemisen puutteesta, vaan jostain muusta. Onko hän vain väärä tyyppi mulle??

Haluaisin todella korjata suhteen ennalleen, mutta miten ihmeessä? Ero tuntuisi ajatuksena kamalalta, ja poikaystävä ei halua pitää sitä edes vaihtoehtona, mutta alan olla toivoton. Samalla toivoisin jotain enemmän ja tuntuu etten jaksa tätä suhdetta enää, mutta toisaalta pelkään etten koskaan löytäisi samanlaista aarretta ja tuntuu, että heittäisin kuin kilon kultaa rotkoon, jos jättäisin hänet.

Olen myös miettinyt, että onko vika minussa. Olenko vain perusluonteeltani tyytymätön ja kiittämätön. Pitäisikö tässä minun tehdä kuitenkin töitä itseni, eikä suhteen kanssa?

Tuntuipa hyvältä purkaa. Onko täällä samassa tilanteessa olevia? Tai samasta tilanteesta ulos päässeitä?