Lue keskustelun säännöt.
Äitini suuttui kun en anna hänelle koiraamme
20.07.2015 |
Äitini jäi leskeksi 1,5 v sitten. Hän asuu omakotitalossa maalla. Viime syksy oli hänelle raskas, hän pelkää olla talossa yksin pimeällä. Talon ohi kulkee yksi iso tie, lähin naapuri on muutaman sadan metrin päässä mutta ei näy äidin talolle.
Nyt hän sai päähänsä, että meidän täytyy antaa hänelle toinen koiristamme seuraksi. Äitini on 83-vuotias eikä pysty tekemään mitään lenkkejä koiran kanssa. Koiralle liikunnaksi jäisi kävely pihalla yksin. Piha on aidattu, karkuun ei pääsisi. Äitini ei ole erityisen eläinrakas ihminen, kun olen käymässä hänen luonaan koirien kanssa, ei hän osoita niitä kohtaan mitään kiinnostusta. Todennäköisesti ainoat sanat, mitkä koira kuulisi, olisi: Mene ulos. Rapsutuksia tuskin paljoa tulisi.
Kyseinen koira on 3-vuotias borderterrieri, joka mielestäni tarvitsee vielä paljon liikuntaa ja leikkiä. Se on hyvät kamut toisen terrierimme kanssa, eli siltä riistettäisi myös lauma. Äitini asuu 500 kilometrin päässä, en ehdi käymään siellä usein.
Sanoin äidille, että etten anna koiraa sinne. Hän alkoi syyttää minua siitä, että koiran hyvinvointi menee hänen hyvinvointinsa edelle. Ehdotin, että hankin hänelle vartiointiliikkeen ja hälyttimet taloon. Ei kelpaa. Vain koiramme kelpaa. Hänen mielestään tämä on hänen alasajoaan, haluan hänet ulos kodistaan. Hän on vanhus ja häntä laiminlyödään. Hän unohtaa kokonaan, että olen teettänyt hänelle taloon kattoremontin, olen anatanut hänelle auton, jonka käyn myös huollattamassa ja katsastuttamassa. Olen järjestänyt nurmikonleikkuun. Siivoojan maksoin, hän tosin ei tykännyt yhdestäkään eikä löydy enää paikkakunnalta sopivaa siivoojaa.
Nyt hän sitten laittoi välit poikki. Kun lähdin ajamaan kotiin päin, hän sanoi että "Hei nyt sitten, tämä olikin varmaan viimeinen kerta kun nähdään." Ilmeisesti halusi vielä syyllistää lisää, jos hän nyt sitten syksyllä kuolee pimeänpelkoonsa, on se minun vika kun en antanut sitä koiraa.
Mitä mieltä olette, olinko nyt tosiaan itsekäs k*pää tässä koira-asiassa? Pitäisikö koira antaa hänelle? Onko äidin käytös ihan ok, mieheni on sitä mieltä että hänellä alkaa viirata päästä.
Äitini on aina ollut tosi itsekäs, hän ei välitä yhtään vaikka aiheuttaa pahaa mieltä muille. Koskaan hän ei pyydä anteeksi. Yleensä ottaa yhteyttä siinä vaiheessa, kun pitäisi hoidella hänelle joku homma. Nyt on minulla sellainen olo, että tarvitseeko tätä ihan loputtomiin sietää.
Kommentit (62)
Mä luulen, että ap:n äiti on henkilö, joja ei tajua, että koira on perheenjäsen. Se on heille enemmänkin tavara ja voi tuntua oudolta, että toisella on kaksi tavaraa, eikä voi antaa toista läheiselleen.
Meillä on kolme koiraa, ja kun saimme ensimmäisen lapsen, mummoni kysyi, että eikö nyt yhtä koiraa voisi laittaa pois. No ei, perheenjäseniä kun ovat :)
Ap:n ongelma tulee olemaan äitinsä hoito muutenkin. Nykyään on onneksi vallalla ajatus, että ihminen saa asua omassa kodissaan. Laitoksissa on lähinnä muistisairaita. Ap:n kannattaa selvittää, tarvitsisiko äiti tukitoimia, jolloin tuntisi olonsa kotonaan turvalliseksi.
Jos jostain löytyisi aikuinen koira, niin esim. lenkittäjän avulla koiran pito voisi onnistua. Koira todellakin tuo turvaa ja on seuraksi. Jos äiti ajaa vielä autoakin, myös lenkkeilytys voisi onnistua häneltä ja pikku lenkki tekisi hyvää.
Hätätilanteessa ap pääsee äitinsä luo kohtuullisessa ajassa (autolla 6-8 h), ja jos äitille jotain tramaattista käy, kyllähän ap varmaan kuitenkin saapuu paikalle. Koiran suhteen voi myös sopia esim. paikallisen koiraharrastajan tai hoitolan kanssa järjestelystä ja turvaverkoista.
Ap:n kannattaa keskustella äitinsä kanssa. Koiran hankintaa tulee miettiä pitemmän aikaa ja äidin on valmistauduttava siihen, ettei uusi koira ole välttämättä sellainen, kun hän toivoisi, vaan oma persoonansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille, piti välillä käydä näiden koirien kanssa lenkillä, tehdä kotihommia jne.
mielenkiinnolla luin kaikki vastaukset. Kiitos. Sain perspektiiviä asioihin (muihinkin kuin tähän koira-asiaan). Koiramme ei lähde äidin luokse, se on selviö. Äitihän on sellaisessa mielentilassa, että Hän ei tarvitse kenenkään apua. Paikkakunnalla on serkkuni, joka käy äidin luona säännöllisesti. Äitini on alkanut olemaan hänellekin todella ilkeä, en tiedä miten kauan viitsii käydä siellä ottamassa kuraa niskaansa.
olen itse keski-ikäinen. En ole muuttamassa äitini paikkakunnalle. Mieheni ja lapseni eivät sinne ikimaailmassa haluaisi eikä meille olisi siellä töitäkään. Asiat on hoidettava etänä. Se on fakta. Äitini on saanut minut suht iäkkäänä. Auton kanssa pärjää. Kauppaan matkaa 4 km, ajaa varovasti eikä mitään ole sattunut. Pärjää kyllä talossaan ihan hyvin, ainoa ongelma nyt vaan on tuo syksyn ja pimeän pelko. Talon katto remontoitiin isäni kuoleman jälkeen. Äidillä ei olisi ollut siihen rahaa. Hän haluaisi myös putkiremontin. Meillä on itsellämmekin omakotitalo ja autamme myös mieheni vanhempia (asuvat omistamassamme asunnossa ilmaiseksi), joten ihan kaikkeen ei keskituloinen pysty venymään.
Aion esittää hänelle kaikki mahdolliset tekniset valvontasysteemit. Ehkä ajan kuluessa pystyy ottamaan vastaan upouuden idean.
Ap
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 12:26"]
Mä luulen, että ap:n äiti on henkilö, joja ei tajua, että koira on perheenjäsen. Se on heille enemmänkin tavara ja voi tuntua oudolta, että toisella on kaksi tavaraa, eikä voi antaa toista läheiselleen. Meillä on kolme koiraa, ja kun saimme ensimmäisen lapsen, mummoni kysyi, että eikö nyt yhtä koiraa voisi laittaa pois. No ei, perheenjäseniä kun ovat :) Ap:n ongelma tulee olemaan äitinsä hoito muutenkin. Nykyään on onneksi vallalla ajatus, että ihminen saa asua omassa kodissaan. Laitoksissa on lähinnä muistisairaita. Ap:n kannattaa selvittää, tarvitsisiko äiti tukitoimia, jolloin tuntisi olonsa kotonaan turvalliseksi. Jos jostain löytyisi aikuinen koira, niin esim. lenkittäjän avulla koiran pito voisi onnistua. Koira todellakin tuo turvaa ja on seuraksi. Jos äiti ajaa vielä autoakin, myös lenkkeilytys voisi onnistua häneltä ja pikku lenkki tekisi hyvää. Hätätilanteessa ap pääsee äitinsä luo kohtuullisessa ajassa (autolla 6-8 h), ja jos äitille jotain tramaattista käy, kyllähän ap varmaan kuitenkin saapuu paikalle. Koiran suhteen voi myös sopia esim. paikallisen koiraharrastajan tai hoitolan kanssa järjestelystä ja turvaverkoista. Ap:n kannattaa keskustella äitinsä kanssa. Koiran hankintaa tulee miettiä pitemmän aikaa ja äidin on valmistauduttava siihen, ettei uusi koira ole välttämättä sellainen, kun hän toivoisi, vaan oma persoonansa.
[/quote]
kiitos, hyviä pointteja!
Ap
Mun mielestä sun pitäisi ottaa hiukan etäisyyttä asiaan. Sun äitisi on aika vanha, mutta nähtävästi kykeneväinen huolehtimaan asioistaan, jos autolla kauppaan pääsee. Sun pitää vaan nyt aatella asia niin, että hän päättää itse asioistaan. Et voi tehdä asioita puolesta, jos hän ei itse halua. En ymmärrä miksi sun pitäisi jotain putkiremontteja yms. tehdä hänen taloonsa. On aika kalliita remontteja... ja jos ei ymmärrä edes olla kiitollinen asioista, vaan on ilkeä. Vaihtoehtona on myös senioriasunnot, missä asutaan normaalisti vuokralla, mutta sinne saa kotipalveluja, jos itse haluaa. Esim. vain tarkistuskäynti, että kaikki ok.
Ymmärrän, että huoli on kova ja hän on äitisi, mutta meidän kaikkien pitäisi ymmärtää, että täällä maassa meillä on itsemääräämisoikeus niin kauan kunnes tulee joku diagnoosi mikä edellyttää holhousta esim. edennyt muistisairaus. Jos ihminen on vielä oikeastikin (ilman sairautta) ollut ilkeä ja manipuloiva, antaisin asian olla, eli rentoutuisin asian suhteen. Pidä yhteyttä paikkakunnalla olevaan ihmiseen ja tarkistat asioita häneltä koskien esim. äitisi kuntoa. Muuten mun mielestä sulla ei ole velvollisuutta ylihuolehtia, jos toinen ei halua sitä ja itsekään ei halua olla tuon enempää tekemisissä. Aina voi olla yhteydessä paikkakunnan hoitohenkilöstöön huolen suhteen. Mutta ketäänhän ei voi pakottaa olla hoidon kohteena, jos hän ei sitä itse halua.
Tämä oli tälläistä arkirealismia....
Suosittelen kyllä sitä putkiremonttia. Samalla kylpyhuoneesta tilavakulkuinen ja esteetön. Huomattavasti helpompi on silloin asua kotona.
Jos ap:n äiti on pienituloinen, on laitospaikasta turha haaveilla. Ilman sairautta ei julkiselta puolelta paikkaa irtoa. Pelkkä äkäisyys ja hankaluus ei riitä; Suomessa riittää itsekkäitä ja yksinäisiä vanhuksia liikaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 13:50"][quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 13:27"]Koiraa älä anna, mutta miten olisi eläinsuojeluyhdistykseltä joku vanha kissa sinne viettelemään eläkepäiviä mummelin seuraksi? kissa ei vaadi lenkitystä vaan voisi pärjäillä hyvin tuolla ja mummolla olisi seuraa ettei tarvitsisi ihan yksin olla.
[/quote]
Mua ärsyttää tää että ehdotetaan kissaa kun on jo sanottu että henkilö ei ole kykenevä hoitamaan koiraa. Kyllä kissakin tarvitsee hoitamista, ei ne ole mitään passiivisia nurkassa kyyhöttäjiä.
[/quota]
Kissaa ei tarvitse lenkittää montaa kerta päivässä.
61, siinäpä se on, kun sitä diagnoosia ei saa ihmiselle, joka on aloittajan äidin tyyppiä. Sellainen vanhus on sitten vuosia heitteillä, ja tapahtuu kaikenlaista ikävää, jota jälkipolvet jäävät sureksimaan ja se syö heidän jaksamistaan. Eivätkä viimeiset vuodet ole vanhuksellekaan onnellisemmat siksi, että hänen tahtoaan on toteltu yli kaiken kohtuuden rajojen. Moni huokaisee lopulta taistelun luovutettuaan, että olisi pitänyt muuttaa paljon aikaisemmin. Jos muutos on liian pelottava, kynnystä pitää madaltaa sen sijaan, että ponnistusmatkaa pidennetään.
Sinä saarnaat suomalaisen terveydenhuoltokäsityksen nykymuotia, mutta se ei ole koko totuus, itse asiassa kaukana siitä. Kansainvälisesti filosofit jo kritisoivat autonomiakultiksikin kutsuttua klikkiä, joka lääketieteen etiikassa huseeraa. Länsimaisen itsemääräämiskäsityksen laitamilta löytyy lisäksi paljon maita, joissa meitä pidetään kylminä hirviöinä ja vanhusten kohteluamme epäinhimillisenä, ja ihan aiheesta. Meidän kansallinen autonomiatulkintamme on kaiken päälle perusteeton yksinkertaistus ja alkuperäisen ajattelun irvikuva.
Vanha ihminen ei enää ole se itsevarma hiihtäjä, joka luottaa voimiinsa ja aiheesta. Ihminen parhaassa iässä jaksaa vetää vanhoja ja lapsia pulkassa perässään, jya häntä ihailkaamme.Saman roolin sovittaminen heikkenevälle ihmiselle on yksinkertaisesti väärin. Ihmistä pitäisi tukea luopumisprosessissa, sen sijaan sekoitamme hänen päänsä menemällä hänen pelkoihinsa mukaan. Markkinoimme supervanhusihannetta, johon pelkäävä vanha ihminen takertuu ja tekee itselleen ja suvulleen haittaa. Totta kai meillä niitä tervaskantojakin on, mutta kokonaisuutta ei voi hahmottaa heidän kauttaan. He ovat poikkeustapauksia, joille voidaan sitten myöntää poikkeuskohtelu.
Aloittajan äidillä on piirteitä, jotka monille ovat tuttuja muistisairauden oireina. Diagnoosittomaan tilaan vetoaminen on heitteillejättöä, koska olisi katsottava tosiasiallista pärjäämistä. Kuten 62 kertoo, sitä ei voida tietää ennen kuin joku asuu pitempään vanhenevan kanssa. Osa muistisairauksista ei jää alkuseuloissa edes kiinni, vaikka ihminen on jo siinä kunnossa, että pakkaskuolema on hyvin mahdollinen. Voimme toki päättää, että se onkin nykyisin vanhuksen paras ystävä, mutta silloin luovutaan todella suuresta osasta perinteitämme, ja otetaan käyttöön perinteinen intiaanikulttuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kertomuksen mukaan äidillä ei ole mitään muistisairautta, vaan pelko pimeästä, ehkä myös yksinäisyyttä. Mutta kukaan ei voi auttaa häntä, jos hän ei halua häntä autettavan. Koiran antaminen ei ole vaihtoehto. Se nyt vaan on tosiasia, että me itse täällä määrätään asioistamme. Ei meidän muidenkaan kaikki tekemiset ehkä oo aina järkeviä, mutta ei kukaan toinen tule huolehtimaan niitä mieleisikseen. Äiti on suht vanha 83 v., muttei nyky-Suomessa mitenkään erikoisen vanha asumaan itsekseen. Siellä täällä elää lähes 100 vuotiaita itsekseen, koska niin haluavat. Ikä ei ole peruste millekään hoivapaikalle tai avulle, vaan avuntarve.
Serkku käy ap:n äidillä minkä haluaa ja raportoi ap:lle. Kun hän haluaa lopettaa, hän lopettaa. Jos äiti ei halua kotiapua tai jotain vapaaehtoista tukihlöä seuraa pitämään, se on hänen valintansa. Niin se vaan menee. Ketään me emme voi pakottaa. Eri asia on, jos tai kun äiti saa diagnoosin ja sairaus edennyt, että hänen olonsa oikeasti on vaarallista yksin, sitten pitää saada hänet hoivapaikalle halusi hän tai ei.
Minkä takia ap:n pitäisi stressata äidistään enemmälti, jos äiti ei ole ikinä halunnut olla pahemmin tekemisissä ja silloinkin ollut ilkeä, manipuloiva. Eikö hän voisi keskittyä oman perheen hyvinvointiin?! Tietenkin äidin asioista voi huolehtia ja olla yhteydessä esim. paikkakunnan kotihoitoon yms. mutta miksi saada itselleen jatkuvalla syötöllä paha mieli vuosi toisensa perään. Äiti päättää asioistaan, niin kauan kuin on kykeneväinen siihen. Apua voi aina tarjota, jos ei halua, on hänen päätös. Näin se nyt vain menee.
nro 49
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 13:21"]
Minusta tuo itsemääräämisoikeuden varaan ripustautuminen ja rentoutumiskäsky ei ole nyt oikein hyvä idea. Se perustuu ajatukseen, että vastuu on jollain toisella, eli käytännössä serkku laitetaan kärsimään, koska vanhus ei tosiasiassa kykene vastuuta itsestään kantamaan, vaikka vielä kaupassa käykin. Mitäs sitten kun serkku uupuu? Ap ei olekaan tehnyt sitten taustatyötä ja perehtynyt siihen, mitä on odotettavissa.
Serkku tarvitsisi nyt yhteistyökumppanin aapeestä jaksaakseen, ja yhdessä voisitte miettiä, miten odotettavissa olevat tilanteet voitaisiin ratkaista, ja mistä hän saa tukea. Hän tarvitsee toivoa ja tunteen, että vaikka täti ei arvosta, niin se ei ole koko totuus ja ympäristö näkee hänen taakkansa.
Jos äiti pelkää laitokseen joutumista, hänellä on siihen syynsä. Vanhan ihmisen elämänkokemuksella hän ymmärtää itse, että merkkejä pärjäämisen huonontumisesta on alkanut tulla, ja kätkee ne huolellisesti. Muistisairaus vie alun perin itsekeskeiseltä ihmiseltä ensimmäiseksi kyvyn ymmärtää, että yhteistyöhön suostumalla hän saisi kotipalvelun katsomaan pikkuisen perään, ehtisi sopeutua heidän käynteihinsä nyt kun on vielä suhteellisen kirkas ja peloton päästään, ja että sillä tapaa hän ostaisi kotona asumiselleen lisävuosia. Sillä tapaa häntä voitaisiin myös rauhoitella, että nykyisin laitokseen ei joudu vaan pääsee, koska sinne on niin kovat jonot että pää pitää olla kainalossa ennen kuin huolitaan. Nykyvanhukset eivät tajua, että heidän pitäisi pelätä nimenomaan sitä, että he jäävät yksin kotiin siinäkin vaiheessa, kun he alkavat pelätä varjoaankin, eivätkä enää muista läheisiään.
[/quote]
En tietysti ihmettele vaikka äitisi pelkääkin omassa talossaan yksikseen; kaiken näköisiä porukoita liikkuu nykyään. Onko äitisi siirtyminen esim palvelutaloon täysin mahdoton asia.
Oma äitini muuttui myös pelokkaaksi ennen palvelutaloon siirtymistään. Oli myös ajoittain sekava, mikä selvisi vasta, kun sisareni vietti pidemmän ajan äitini luona vuorotteluvapaallaan. Epäluuloisuutta oli myös ja tavallaan äitini tiesikin jo varmaan, ettei enää pärjää yksin talossaan. Tulkitsi kaikki toimemme apujen hankkimisessa siten, että haluamme hänet vanhainkotiin. Kovaa vääntöä käytiin ja viimein eräs naapuri löysi äidin puolipukeissaan syksykylmällä kävelemässä "omaan lapsuudenkotiinsa". Siitä sairaalaan ja sen jälkeen ei palannut enää asumaan kotitaloon. Toki kävi kesäisin kotona, kun oli nuorempaa väkeä kotosalla. Viisi vuotta ko tapahtumasta kului ja saattelimme äidin haudan lepoon.
Voin sanoa ap, että tuo aika, kun vanhempi joutuu pois tutusta kotiympäristöstä, on rankkaa aikaa nii omaiselle kuin vanhukselle. Mutta mikä helpotus, kun voi luottaa, että äiti on turvallisessa paikassa. Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 10:18"]
Koska äitisi on 83 vuotias, olet itsekin todennäköisesti lähellä eläkeikää? Oletko ajatelut muuttaa eläkepäiviksi vanhempiesi taloon? Sehän voisi ratkaista kaikki ongelmanne!
[/quote]
Äitini on 84v ja kyllä minulla on eläkkeeseen vielä 16 vuotta ja kotona vielä kolme alaikäistä lasta.
Meilläkin äiti asuu vielä omakotitalossaan yksin ja pärjää ihan hyvin. Hakkaa puut ja hoitaa pihan ja syksyllä poimii marjat itselleen ja meille. Hänellekin tiukinta on syksyn pimeät illat, kun joskus pelkää, että joku murtautuu tms.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 12:49"]
Mun mielestä sun pitäisi ottaa hiukan etäisyyttä asiaan. Sun äitisi on aika vanha, mutta nähtävästi kykeneväinen huolehtimaan asioistaan, jos autolla kauppaan pääsee. Sun pitää vaan nyt aatella asia niin, että hän päättää itse asioistaan. Et voi tehdä asioita puolesta, jos hän ei itse halua. En ymmärrä miksi sun pitäisi jotain putkiremontteja yms. tehdä hänen taloonsa. On aika kalliita remontteja... ja jos ei ymmärrä edes olla kiitollinen asioista, vaan on ilkeä. Vaihtoehtona on myös senioriasunnot, missä asutaan normaalisti vuokralla, mutta sinne saa kotipalveluja, jos itse haluaa. Esim. vain tarkistuskäynti, että kaikki ok.
Ymmärrän, että huoli on kova ja hän on äitisi, mutta meidän kaikkien pitäisi ymmärtää, että täällä maassa meillä on itsemääräämisoikeus niin kauan kunnes tulee joku diagnoosi mikä edellyttää holhousta esim. edennyt muistisairaus. Jos ihminen on vielä oikeastikin (ilman sairautta) ollut ilkeä ja manipuloiva, antaisin asian olla, eli rentoutuisin asian suhteen. Pidä yhteyttä paikkakunnalla olevaan ihmiseen ja tarkistat asioita häneltä koskien esim. äitisi kuntoa. Muuten mun mielestä sulla ei ole velvollisuutta ylihuolehtia, jos toinen ei halua sitä ja itsekään ei halua olla tuon enempää tekemisissä. Aina voi olla yhteydessä paikkakunnan hoitohenkilöstöön huolen suhteen. Mutta ketäänhän ei voi pakottaa olla hoidon kohteena, jos hän ei sitä itse halua.
Tämä oli tälläistä arkirealismia....
[/quote]
Kiitos, loistavasti esitit asian. Juuri näin minun on tehtävä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annat suuttua. Joka syyttä suuttuu se lahjatta leppyy.
Äidilläsi on mahdollisuus itse ottaa koira, miksi pitäisi saada teidän tietty koira sitä en käsitä etenkään jos ei osoita eläintä kohtaan mitään mielenkiintoa.
Onko äidilläsi ollut koskaan lemmikkinä koiraa? Voit kertoa miten paljon siitä on vaivaa. Useita lenkkikertoja päivässä. Vanhuksilla ei välttämättä ole jaksamista moniin ulkoilukertoihin ja pidempiin lenkkeihin, toki riippuu vanhuksen fyysisestä kunnosta.
Ennemmin hänelle joku pieni seurakoira tai kissa, seuraahan vanhus on todellisuudessa vailla. Mikä tahansa elukka voisi toimia pelon karkoittajana.
Minulla on samanikäiset vanhemmat jotka ovat sairauksistaan huolimatta toimeliaita. Pärjäävät omakotitalossa tehden kaikki askareet itse ja sen lisäksi kesäpaikan ylläpito. Molemmat ajavat autoa. Heillä on onneksi toisensa. Vaikea kuvitella mitä tapahtuu kun jompi kumpi kuolee. Vaikea kirjoittaakin asiasta.
Minusta tuo itsemääräämisoikeuden varaan ripustautuminen ja rentoutumiskäsky ei ole nyt oikein hyvä idea. Se perustuu ajatukseen, että vastuu on jollain toisella, eli käytännössä serkku laitetaan kärsimään, koska vanhus ei tosiasiassa kykene vastuuta itsestään kantamaan, vaikka vielä kaupassa käykin. Mitäs sitten kun serkku uupuu? Ap ei olekaan tehnyt sitten taustatyötä ja perehtynyt siihen, mitä on odotettavissa.
Serkku tarvitsisi nyt yhteistyökumppanin aapeestä jaksaakseen, ja yhdessä voisitte miettiä, miten odotettavissa olevat tilanteet voitaisiin ratkaista, ja mistä hän saa tukea. Hän tarvitsee toivoa ja tunteen, että vaikka täti ei arvosta, niin se ei ole koko totuus ja ympäristö näkee hänen taakkansa.
Jos äiti pelkää laitokseen joutumista, hänellä on siihen syynsä. Vanhan ihmisen elämänkokemuksella hän ymmärtää itse, että merkkejä pärjäämisen huonontumisesta on alkanut tulla, ja kätkee ne huolellisesti. Muistisairaus vie alun perin itsekeskeiseltä ihmiseltä ensimmäiseksi kyvyn ymmärtää, että yhteistyöhön suostumalla hän saisi kotipalvelun katsomaan pikkuisen perään, ehtisi sopeutua heidän käynteihinsä nyt kun on vielä suhteellisen kirkas ja peloton päästään, ja että sillä tapaa hän ostaisi kotona asumiselleen lisävuosia. Sillä tapaa häntä voitaisiin myös rauhoitella, että nykyisin laitokseen ei joudu vaan pääsee, koska sinne on niin kovat jonot että pää pitää olla kainalossa ennen kuin huolitaan. Nykyvanhukset eivät tajua, että heidän pitäisi pelätä nimenomaan sitä, että he jäävät yksin kotiin siinäkin vaiheessa, kun he alkavat pelätä varjoaankin, eivätkä enää muista läheisiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ei ole mikään erityisen eläinrakas ihminen. Otinkin koiran heti kun muutin pois kotoa. Hän näkee sen koiran nyt lähinmä tosiaankin seuralaisena ja vartijana. Hän ei tajua, että pallohullulle boderterrierille pitäisi sitä palloa heitellä ja tehdä tunnin metsälenkkejä, viedä uimaan (jota ko. koira rakastaa) ja jaksaa hoitaa sen turkki ja kynnet.
Vastaajalle 51: vähän sama juttu oli kun isäni eli, he kahdestaan touhusi siellä. Tilanne meni pahaksi kun isä kuoli. Ja tosiaankin, sen pitäisi olla tämä meidän koira, ei mikään muu.
Mieheni kanssa nauroimme tilanteen absurdiudelle. Vuoropuheluhan oli typistettynä:
- Anna minulle teidän koira.
- En anna.
- Mitäh?! Häivy täältä, tämä on kyllä viimeinen kerta kun näemme!
Että näin...
ap
Koiraa älä anna, mutta miten olisi eläinsuojeluyhdistykseltä joku vanha kissa sinne viettelemään eläkepäiviä mummelin seuraksi? kissa ei vaadi lenkitystä vaan voisi pärjäillä hyvin tuolla ja mummolla olisi seuraa ettei tarvitsisi ihan yksin olla.
Eikö sen äidin kannattaisi jo muuttaa yksiöön kun kerran on jo noinkin vanha? Teidän siellä talossa kuuluisi mielestäni asua.
Ei kukaan vanhus halua muuttaa kotoaan pois, se on ihan selvä. Minulla oli tuuria, kun poliisit ottivat äidin kadulta talteen harhailemasta, oli siellä etsimässä kadunnutta pientä lastaan. Veivät sairaalaan, jossa totesivat, ettei häntä voi enää kotiin laittaa ja saatiin äiti sitä kautta lukkojen taakse turvaan. Nykyisin on kyllä laitoshoitoa ajettu niin paljon alas, että tuollainen dementikkokin lähetettäisiin takaisin kotiin ja pistettäisiin kotipalvelu käymään vähän useammin ja ovi takalukkoon.
Äidin hoitoonvienti sujui lopulta hyvin, kun oltuaan meillä pari viikkoa hän ei edes muistanut omistavansa asuntoa samassa kaupungissa. Puuhasi vain kovasti kotimatkaa takaisin Pohjois-Suomeen isän ja äidin luo. Hoitopaikan lähellä oli juna-asema, joten sinne oli hyvä viedä äiti kotimatkaansa suunnittelemaan. Kauhealtahan se tuntui, mutta oli toisaalta myös suuri helpotus saada äiti turvalliseen ympäristöön.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 09:53"]
Ihan oikein teit, vaikka äitisi pitäisikin koirastasi ja veisi sitä ulos niin ei sun nyt tarvitse omaa koiraasi antaa kenellekkään, kun joku sen haluaa. Ihan sama mikä se syy on, ihan sairas ajatus. Olen samaa mieltä miehesi kanssa, äitisi ei vaikuta hirveän tervejärkiseltä. En osaa oikein muuta sanoa kuin että yritä pitää yhteyttä ja käydä kylässä kuitenkin, vaikka äitisi ensin vastustelisi. Vanheminen on rankaa ja varmasti yksinäistä äidilläsi ja senkin takia käyttäytyy oudosti. Tää nyt on aika rankasti sanottu mutta äitisi on aika vanha jo, tuskin kauhean kauan joudut kestämään oikkuilua enää. :/ Toivottavasti saatte välit selvitettyä, mutta älä anna koiraasi hänelle. Tunnet varmasti vastuuta äidistäsi mutta olet myös vastuussa koirastasi ja koiran hyvinvoinnista.
[/quote] Jos on liikkuva ja autoileva vanhus ( 83 v ), hyvin voi elää vielä kymmenen vuotta. Eri asia pärjääkö itsekseen enää pitkään omakotitalossa. Jos olet ainoa lapsi ja matkaa 500 km, sinulla on varmaan aikamoinen huoli, miten äiti pärjää vierailujen väliajat. Seuraako joku hänen arjesta selviämistään?
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 13:32"]
Eikö sen äidin kannattaisi jo muuttaa yksiöön kun kerran on jo noinkin vanha? Teidän siellä talossa kuuluisi mielestäni asua.
[/quote]
Juu ei, ihan omassa talossamme aiomme pysyä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 10:35"][quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 10:18"]Koska äitisi on 83 vuotias, olet itsekin todennäköisesti lähellä eläkeikää? Oletko ajatelut muuttaa eläkepäiviksi vanhempiesi taloon? Sehän voisi ratkaista kaikki ongelmanne! [/quote] Mun ukki täyttää tänä vuonna 91 ja mummi on 88. Ja äitini on 52. Kuinka nuorena porukka hankkii kakarat jos oletetaan että 83vuotiaan lapsi on kohta eläkeläinLainaaen..
Tuohon aikaan oli yleistä tehdä lapset nuorena. Kyllä minun tuntemillani kuusikymppisilä on vähän yli kahdeksankymppiset vanhemmat.
Voisiko AP kertoa oman ikänsä, niin olisi helpompi nähdä kokonaiskuva.
[/quote]
Minun äitini on 64 ja äitinsä 100. Tuossa välissä sattui olemaan yksi pieni sota, jonka takia lapsia ei tehty silloin, kun haluttiin.
Suurissaikä ikäluokissa on vanhempia 1800-luvultakin.