Sairas koira ja lopettaminen
Onko muita, jotka ovat valitettavasti saaneet elää sairaan koiran kanssa?
Meillä koiran koko elämä on ollut enemmän tai vähemmän eläinlääkärissä juoksemista, ja nyt alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän tuo jatkuva sairastelu... Koirasta pitäisi varmasti saada enemmän nauttia ja sen kanssa voisi harrastaa, mutta minkäs teet kun on käynyt niin huono tuuri, että kaikki maailman vaivat on just omalla koiralla.
Helppo on just sanoo, että " piikille vaan" , kannattaako antaa eläimen kärsiä. Mutta asia kun ei ole niin yksinkertainen ja helppo. Toisaalta, meidän koira pysyy lääkkeillä terveenä, mutta alkaa jo tuo jatkuva lääkitseminenkin ottamaan päähän, kun koira ei ihan helpolla lääkkeitä ota.
Alkaa välillä inhottamaan koko rakki. Lopettaminen on käynyt mielessä, mutta päätös on niin vaikea. Kyseessä kun on niin nuori koira (2-vuotias), ja sitä vaan ajattelee, että kyllä sitä pitäisi jaksaa hoitaa koira, kun on sen ottanutkin. Mutta ottaa vaan päähän, että miksi juuri meille piti tulla tuo sairas koira, miksei muut samasta pentueesta sairastele ollenkaan.
Olisi kiva lukea muiden kokemuksia sairaan koiran kanssa elämisestä ja siitä, milloin sen lopullisen päätöksen olette tehneet.
Kommentit (16)
12 - v koira on nyt pari vuotta enenevässä määrin huonontunut - ihan vanhuuttaan tullut vaivoja. Minusta vanhan koiran tulee saada viettää eläkepäivät eikä viedä pelkästään iän vuoksi piikille, mutta:
- ei kuule kunnolla ja nukkuu sikeästi: kahden vuoden aikana kolme kertaa näykännyt minua, joka olen aina ollut pomo, tilanteissa, jotka ovat aistit huomioonottaen koiran kannalta ymmärrettäviä. Ei siis aggressiivinen, vaan pelästynyt.
- huono kuulo ja näkö: häiriöhaukkua, on varmaan vähän dementtikin : ) mutta se tyhjän louskuttaminen on joskus niin helkutin ärsyttävää...suhtautuu myös epäluuloisesti uusiin koiriin aistiensa vuoksi, lenkit joskus turhauttavia.
- kulumia, nivelrikkoa, mitä lienee: säännöllisessä hoidossa ja popsii kipulääkettä tasaiseen tahtiin: nyt ei onnu, pääsee portaat ja autoon eikä vaikuta kipeältä. (silloin menee piiloon ja vaan nukkuu, ärisee jne.)
- on vielä pidätyskykyinen ja ruoka maistuu - ahne edelleen : )
- lapsia vahdittava, tosin nykyisin muksutkin osaavat väistää koiraa ettei se pelästy - ressukka kun saattaa nukkua keskellä kulkuväylää...toistaiseksi lapsille ei ole tullut vaaratilanteita
Muttamutta: mikä olisi se oikea aika lopettaa ? Koira ei saisi kärsiä eikä se toisaalta saisi olla stressitekijä ihmisillekään. Jos lopetan nyt, se olisikin voinut porskuttaa tätä tahtia vielä vuoden? Jos odotan, totean puolen vuoden päästä, että olisi pitänyt lopettaa aiemmin?
Jos se pissaisi sisälle, purisi ihmisiä jatkuvasti, ontuisi ja olisi selvästi kipeä koko ajan , niin tämä olisi helppoa päättää, mutta kun se on perusluonteeltaan edelleen niin kulta ja nauttii oman väen seurasta.
Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että mietin lopettamista nyt kun se on kohtalaisessa kunnossa ja huonoa omatuntoa siitä, että pitkitän tätä asiaa, vaikka se on kohtalaisessa kunnossa...
Ps. Jos nyt pitäisi päättää, niin piikille, rutkuttanut taas tyhjää 10 min tuossa vieressä, mitään erikoista ei tapahdu ympärillä....
Miun mielestä ottaessaan koiran sitoutuu sitä hoitamaan " niin ylä- kuin alamäessäkin" ja jos ei tähän oo valmis, ei koko koiraa pitäisi ottaakaan. Tietysti siinä vaiheessa, kun koiran elämä muuttuu kärsimykseksi (esim. pahat nivelrikot, DM), pitää tehdä se, mikä on koiralle paras. Mutta jos koira pysyy lääkityksellä terveenä, sen lopettaminen sen varjolla, että lääkitseminen ottaa päähän, on miusta todella itsekästä. Ja kasvattajana (sitten joskus) en koskaan myis koiraani sellaiselle, joka on aiemman lääkityksellä terveenä pysyvän koiran lopettanut, koska " lääkitseminen ottaa päähän" tai " rakki alkaa inhottamaan" .
Niin ja kotona myös koira, joka on sairastellut paljon ja omaa käytöshäiriöitä. Ja toinen koira, joka ei helpolla lääkkeitä syö (ellei käytä jotain " jekkuja" ).
Kyllä mielikuvituksella koirille keinot löytyy, joilla ne saa lääkkeitä ottamaan - mitään pätevää kun ei voi sanoa lääkitystä/sairautta tietämättä ja koiraa tuntematta.
En jaksanut alkuperäisessä viestissä koiramme kaikkia vaivoja luetella. Mutta pakko kai se on, ettei vaan jää niin " tyly" kuva asiasta, minkä ilmeisesti sait.
Viimeisin sairaus on epilepsia, ja parhaimmillaan kohtauksia tuli 12 päivässä. Muihin sairauksiin koira on saanut 2,5-vuotisen elämänsä aikana ainakin 10 antibioottikuuria, + kipulääkkeet. Minusta ei ole lainkaan tylyä ajatella, että olisiko nuoren koiran aika jo mennä, jos sen elämässä on enemmän sairaita päiviä, kuin terveitä. Vaan kyse on juuri siitä, että mikä on se oikea aika päästää oma rakas perheenjäsen vaivoistaan. Missä vaiheessa alkaa mennä jo rääkkäyksen puolelle, jos jatkuvasti koiralla ilmaantuu uusia vaivoja, ja joutuu vähän väliä ab-kuurille, ja sitten kun taustalle on tullut vielä vakavampikin sairaus. Niin, että alkaa tässä vastuulliselle koiran omistajallekin olla jo aika kova paikka, kun joutuu tällaisten asioden kanssa elämään ja pohtimaan, mikä on oikein ja mikä väärin.
Vaikea paikka sinulla.. Toisaalta varmaan mielessä on myös että jos koira vielä paranisikin ja saisi elää monta tervettä vuotta näiden sairaiden vuosien jälkeen.. Mutta ihmeparantumista ei varmasti ole tiedossa.
Niin vaikeaa kuin se onkin, päästäisin koiran paremmille maille. Tietysti ensin neuvottelisin asiasta eläinlääkärin/rien kanssa ja kysyisin myös heidän mielipidettään. Lopullisen päätöksen tekee tietysti aina omistaja itse, mutta eläinlääkäriltä kuultu ammattilaisen mielipide varmasti helpottaisi tuota päätöksentekoa suuntaan tai toiseen.
Varsinkin jos sinusta itsestäsi tuntuu että koira ei saa elää normaalia koiran elämää, ei se ole koirallekaan kivaa..
Itselläni on sakemanni, jonka kyynärpää on puolivuotiaana leikattu siellä olevien irtopalojen takia.(ilman leikkausta olisi mennyt monttuun) Silloin jo eläinlääkäri sanoi että jos edes paranee (ennuste on melko huono), niin alkaa varmasti vaivata myöhemmin. Onneksi parani, mutta tiedossa on että se päivä kun alkaa ontua lähestyy koko ajan (nyt 4v.) Ja silloin on tehtävä se vaikea päätös, koska kyseessä on energinen, liikuntaa ja aivojumppaa tarvitseva rotu, niin tiedän ettei se ole koiralle oikein jos sitä päätöstä pitkittää itsekkäistä syistä.. Muiden koirien kanssa riehuttamista vältän, samoin esim. A-estettä pk-puolella, mutta muuten rymyää kuin mikä tahansa koira. Ei voi koiraa säästellä ja pitää pumpulissa, vain sen takia että se saisi ehkä muutaman vuoden lisää elinaikaa. Koira on erittäin rakas, mutta suurinta rakkautta on päästää kaveri pois tästä maailmasta jos eläminen ei ole koiran arvoista elämää ja koira siitä kärsii.
Ei tästä varmasti sinulle mitään hyötyä ollut, mutt sainpa kirjoittaa sanoiksi tuon mitä olen oman koirani kohdalla monesti ajatellut..
Tsemppiä!
alkuperäiselle virtuaalitukea täältäpäin, epileptikon kanssa on omat kommervenkkinsä.
Löysin ihme röllykän koiran nahan alta, ei ole entisenlainen rasvapatti, joka vaaraton. Joko hurttis on laihtunut niin, että näppeihin tulee tähän asti tunnistamattomia kehonosia tai siellä kasvaa jotain ylimääräistä...
Koira on osa perhettämme = laumaamme ja asiaa on pohdittu tunnepuolella, järjellä, vastuullisesti niin eläimen , lasten kuin sosiaalisen ympäristön sekä stressitason kantilta. Plussat ja miinukset pinoon. Kiikun kaakun tilanteessa edetään.
Nyt vain odotellaan mitä veterinääri sanoo.
toinen koirani on kärsinyt ikänsä pahasta nivelrikosta, omistaa myös d:n lonkat... toistaiseksi voi hyvin, hyvä lihaskunto auttaa, ja myös lääkitys! koirani on vielä nuori: 2v, mutta luulen että minulla on jossain vaiheessa sama ongelma edessä, lopettaakko vai ei. mieti asiaa rauhassa ja ajattele koiran parasta!
ja se siirtyy jyrsimään taivaallisia ydinluita.
Se patti oli imusolmukkeissa kuten epäilinkin ja kahden viikon sisällä tullut enenevässä määrin myös käytösmuutoksia, joten tämä on paras ratkaisu koiran kannalta.
Nyt sitä sitten lällytetään koiraa täällä urakalla, syötetään herkkuja ja parutaan niin että on perkeleellinen päänsärky : (((
Kaikkein vaikeinta asia taitaa olla eskarilaiselle. Asiaa on jo puitu 4 tuntia putkeen, tuntuisi jotenkin sisäistäneen asian, hyväksymisestä ei voi puhua.
Ja huomenna sitten " iloisesti " sukujuhliin illalla.. siellä ei ole yhtään koiraihmistä ja juhlakalu loukkaantuisi verisesti, jos jäätäisiin pois koirasuruun vedoten : (
Vuorotyöläisenä olisi venynyt lopettaminen kohtuuttoman pitkälle töitteni takia, etenkin kun halusin tutun eläinlääkärin sen tekevän ja minun itseni olevan paikalla - joten muu aika ei tullut kyseeseen. Ehtii tuo eskarilainenkin vähän toipumaan ennen tarhaviikon alkua.
Lähden tästä tyhjentämään jääkaappia koirankuppiin.
Varmasti rakkaan lemmikkisi on nyt hyvä olla ja pysyy ikuisesti muistoissasi. Meillä asia on laitettu " jäihin" , ehkä odotetaan seuraavaa kohtausta tai uutta sairautta, ennen kuin mitään päätöksiä tehdään.
Vanha, 15-vuotias snautserini sain piikin iltapäivällä ja jo aamusta asti olen parkunu, kuin oma lapsi olisi mennyt teuraalle...
Koira on ollut sokea ja sydänlääkityksellä jo monen monta vuotta, mutta nyt eilen maanantaina todettiin munuaisvika, johon ei ole hoitoa. Reppana ei enää pysynyt kunnolla pystyssä ja oli muutenkin aivan tokkurainen kaiken aikaa - oli siis ihan kirjaimellisesti kusta päässä. Illan ja aamun me yritettiin ruiskulla syöttää sille jotain erikoisruokaa, mutta kun tilanne meni siitä huolimatta huomattavasti huonompaan suuntaan, päädyttiin vapauttamaan koira kärsimyksistään tänään. Haudattiin tuossa illalla " poika" peteineen puutarhaan ja itkettiin niin maan prklsti. Tuskin tää olotila ihan helpolla helpottuukaan ja oli ihan pakko tulla tänne purkamaan oloa, vaikka vähän asian viereen meneekin.
Helppoa lopettaminen ei varmasti ole koskaan, mutta joskus se vain on parasta mitä voi tehdä koiraa ajatellen.
Tsemppiä kaikille, jotka asiaa märehtivät ja miettivät. Päätös on vaikea!
¨c¨
Meillä on niin tyhjää ja hiljaista.
Toinen koira on vähän pihalla tilanteesta ja mm. yksinollessaan pistelee koiraporttia säleiksi. Se ei juurikaan hauku ja sen ulkoiluttaminenkin tuntuu siltä että jotain puuttuu. Kovasti sitä aktivoidaan kaikenlaisin keinoin.
Parin viikon päästä saan tuhkat ja sitten mennään hautaamaan hurttius hömelius emonsa viereen mökille.
Jos tämä itkuherkkyys ei vähene, niin töitten teko on vähän hankalaa, kun siellä pitäisi jaksaa olla skarppina ja empaattisena....en kehtais hakea saikkua diagnoosilla " depressio dead dog" ...
Minulla oli kultainennoutaja, ikää 13 vuotta, olisi täyttänyt marraskuussa 14v.
Koira oli minulla aina, ihan pennusta asti, itse olen nyt 22v ja koira siis 13v.
Koiralla meni jalat kesällä, tarkemmin sanottuna lonkat alkoi vaivaamaan ja kävely oli todella huonoa, samoin rappusten nousu,
elokuussa alkoi pissailemaan sisälle, vaikka kävi ulkona kerran tunnissa.
Luovutin, päätin antaa koiran lähteä paremmille metsästys maille.
Viimeinen matkamme; autolla, kahdestaan takapenkillä, sylikkäin.
Eläinlääkärissä hoitaja kysyi haluanko olla koiran kanssa loppuun asti, tietysti halusin, vanha rouva sai ensin nukutuspiikin, nukahti pää sylissäni, sitten nostettiin eläinlääkärin kanssa koira pöydälle ja koira sai toisen lääkkeen, joka lamauttaa elintoiminnot. Viimeiseen asti olin vierellä, itkin, kerroin koiralle kuinka paljon rakastin, silitin aivan viimeiseen henkäykseen asti. Sain rauhassa hyvästellä koirani, ihan hiljaa, yksin seisoin koirani luona, otin pannan kaulasta ja sanoin kiitos.
Koirani tuhkattiin ja tuhka saapui meille kotiin kauniissa uurnassa.
Suosittelen www.verna.fi
Jos koira on kipeä, antakaa eläimen päästä lepoon.
" Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa koiraa rakasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
tietämättään kohti taivasta kulkee."
Suru ja ikävä on valtava, eikä itkusta tahdo tulla loppua. Pakko on kylmettää ajatukset, että pystyy töihin menemään. Koiramme sai taas epilepsiakohtauksia edellisen yön ja aamun aikana. Lääkkeet ei meidän tapauksessa auttaneet ja siksi oli pakko tehdä tämä ratkaisu... Koira painoi päänsä vielä ensimmäisen rauhoituslääkkeen jälkeen minun olkapäälleni ja nojasi siihen. Itkettää vaan koko ajan... miksi piti käydä näin... Otan osaa kaikkien rakkaan lemmikkinsä menettäneille. Tuska ja suru on niin suuri, eikä varmasti hetkessä helpota. Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa voimme hyvillä mielin muistaa rakasta ystävää, ja iloita kaikista hyvistä hetkistä. Mutta nyt en itse vielä siihen pysty...
Ymmärrän LBn kantaa, mutta rajansa kaikella. Kyllä koiran elämän vastuu on ihmisellä ja kaikki eivät osaa vastuutaan oikein kantaa, mutta tilanteessa jossa tulee sairausta sairauden perään ja elämä on oikeasti kärsimystä jatkuvasta päällekäisistä lääkitysksistäkin huolimatta on joskus tehtävä vaikea päätös. oma asenteeni on että päätöksen tulee olla sellainen, jotta sen tehtyään on pystyttävä koiraansa silmiin katsomaan, jotta uskon jotta näin on sinulle paras! Jaksamisia!
Kyyneleet silmissä täällä lueskelen näitä juttuja..
Tulee niin elävästi mieleen oman koiran menettäminen. Siitä on aikaa jo pian 7v ja edelleen koirani on mielessä usein. Elimme koirani kanssa yli 10v. yhdessä, olin 11v. kun sen sain. Olimme erottamattomat. Mietinkin usein, että millanenhan ihminen minustakin olisi tullut ilman tuota koiraa?
niin tyhjää on. Viklille ja muillekin: otan osaa, mutta tukemista en voi oikein kunnolla lähettää, kun tarvitsisin itsekin : (
Tuhkapönttö kököttää kaapissa, kun tuo !" #¤¤%& lumi tulikin jäädäkseen ja maata on hankala kaivaa. Tuntuu, että asia on ihan keskeneräinen siksi.
" Kakkoskoira" laumassa on edelleenkin pihalla - ei millään osaisi olla yksin : (
Meillä koirallaotettiin 1,5v nivelrikko.
Nyt marraskuussa olisi täyttänyt 8v, mutta enää ei oikein suostunut ulos lenkille ja oli nuollut tassunsa. Välillä näytti että voi paremmin mutta sitten taas takapakkia.
Pitkän aikaa mietin mitä tehdä, mutta pari viikkoasitten vein piikille, ja olis se surullista mutta koiralla parempi olla.
2vja 3v ihmettelevät missä koira, isi heittänyt taivaaseen.
piti alussakäydä takapihalla katomassa onko koira siell'
voimia sinulle, mitä sitten päätätkin!