Onko normaalia KYLLÄSTYÄ olemaan äiti?

En ole ajatellut kyllästyneeni lapsiini tai olemaan heidän äitinsä, arvasin aika hyvin mihin olin sitoutumassa, mutta moni tilanne on kyllä kyllästyttänyt ja ottanut päähän aivan äärimmäisesti, tilanne, mihin on ajatunut koska on lapsia ja on äiti. Ei kolmen toisiaan härnäävän, väsyneen tarhaikäisen puskeminen jyrkkään ylämäkeen jäisessä loskassa hyytävässä räntäsateessa kuormansa alle hajoavissa rattaissa vatsa neljännen kerran pinkeänä liitoskipujen vihloessa päiväkodista kotiin pitkästyttävän työpäivän jälkeen siivoamaan, ruokaa lämmittämään, iltatoimia hoitamaan ja yrittäjämiestä kotiin odottamaan ole olleet elämäni helpoimpia kokemuksia vaan aika kamalia. Ja ihan varmasti tekisin asiat toisin ja olisin tehnyt jo silloin jos olisin voinut, toki lapsista luopumatta. Ihan sairasta. Olen ollut myös paljon yksin lasten kanssa miehen perustaessa ja laajentaessa yritystä, pahimmillaan aivan 24/7 jos mies on ollut matkalla. Jotain kotiapulaista joskus pohdittiin, mutta lapset oli niin pian isoja, ettei sellaista ehditty alkaa kuitenkaan järjestellä. Matkoille olisin voinut lähteä mukaan sentään, mutten tahtonut lähteä vahtimaan katrastamme jonnekin hotelliin. Muistan hämärästi kuinka kuluttavaa se yksinolo lasten kanssa toisinaan oli. Yksi pyysi ruisleipää, toinen löi päänsä ja itki, toinenkin olisi halunnut ruisleipää, kolmas halusi omenaa, ei vaan omenan paloja, yksi vei toisen lelun, kaikki puhuivat yhtä aikaa, ei taukoa... välillä pimahdin, välillä tilanne maagisesti rauhottui ja menivät maalaamaan ja soittelemaan pianoa pitkäksikin aikaa kunnes joku pamautti koskettimien kannen toisen näpeille. Eipäs kun huijasivat vaan "hihihihi!". Riippuu tietysti ihmisestä, itse en onneksi ole kovin helposti stressaantuvaa ja valmiustilassa väsyvää tyyppiä, mutta on ollut tilanteita, jotka ovat vain olleet syvältä pyllystä. Olen iloinen ja onnellinen lapsistamme ja mielelläni panostanut heihin, en edes koe paljoa uhranneeni vaan saaneeni paljon perhe-elämältä, on sopinut minulle. Mulla on myös omat intohimoni ja mieheni on erittäin valveutunut ja osallistuva isä jos joku siitä huolestui. Elämä on tosi hyvää nyt. Eniten kyllästytti aivan kaikki kun käppäilin joka aamu toimistolle huokailemaan huonoa työilmapiiriä ja vattumaista pomoa ja aika vain mateli ja nuoruuteni hupenemisesta maksettiin jotain 16 e/h, siis ihan ok, mutta ei motivoinut. Noi lapset kuitenkin hain kotiin mielelläni.