Olen hirveä suorittaja

Teen elämäntilanteeni takia kaikenlaisia erilaisia töitä. Joissain paikoissa saatan käydä yhden kerran, ehkä kaksi, joitain töitä teen pitkäaikaisemmin, mutta en kuitenkaan jatkuvalla syötöllä joka viikko.

Eilen olin yhdellä työkeikalla ja tällekin päivälle olin totta kai suorittajana hakenut hommaa ja valitettavasti sain (sama paikka, sama työ.)

Tähtää siis kyllä niin korkealle kuin vain kykenen rajoitteineni, eli en todellakaan ole jäämässä vakituisesti tällaisiin p-hommiin.

No niin, no voin sen verran paljastaa, että kyseessä oli ravintola. Seitsemän tuntia hirveässä rasvan käryssä, metelissä ja kuumuudessa. Olen aina vihannut rasvan ja ruuan käryä yli kaiken. En voi sietää sitä hajua, joka leviää joka paikkaan, tarttuu vaatteisiin, hiuksiin ja ihoon, yök🤢🤢🤮 en edes kotona, vaikka haju on silloin tuhat kertaa lievempi kuin ammattikeittiössä.

Minulle ei missään vaiheessa tarjottu yhtäkään taukoa. Ihan itse piti pitää huoli, että menen tauolle. Jos en olisi itse ollut aktiivinen, en olisi pitänyt minuuttiakaan taukoa, koska kukaan ei puuttunut asiaan. Ruokataukoa en pitänyt ollenkaan. Söin hieman ennen töitä kotona, mutta eihän se koko päiväksi riitä.
Minulle ei tarjottu kahvia, ei edes pientä maistiaista ruuasta, ei mitään. Ainoastaan tarjottiin ystävällistä kohtelua, joka ei toki ole itsestäänselvyys sekään. Mutta olen ollut PALKATTOMILLA työssäoppimisjaksoilla opintojen takia, ja yhdessäkin paikassa sain syödä ilmaiseksi. Yleensä myös kahvia on tarjottu joka paikassa.

Ilmapiiri oli siis mielestäni hyvä ja ihmiset mukavia, mutta jos paiskin kirjaimellisesti hikipäissäni hommia tuntikaupalla, olisi kivaa että saisin edes pientä ekstraa niin sanotusti. Tarjoaisivat vaikka limupullon virkistykseksi.

Noh, kun sitten vihdoin ja viimein pääsin kotiin, olin aivan poikki. Seurasi puolen tunnin ajomatka kotiin. Kotona menin vain suoraan sänkyyn (käymättä suihkussa hyi), koska olin aivan uupunut. Nukahdin melkein heti.

Aamuyöllä heräsin migreeniin. Peruin heti tämän päivän vuoron. Tiesin, että migreeni menee ohi ennen vuoron alkua lääkkeillä, mutta minulle tuo oli sellainen herätys, että ei ole wörttiä. Tänään olisi sama p a s k a edessä ja huomenna todennäköisesti taas migreeni.

Nyt minulla on hirveän huono omatunto. Aivan kuin olisin tehnyt jotain maailman kamalinta, kun en menekään, vaikka eilen sanoin niin. Ihan kuin koko pulju kaatuisi minun poissaolooni.

En edes ole työtön, joten tuo ei ole ainoa oljenkorteni. Enkä muutenkaan jaksaisi pitkällä tähtäimellä tuollaista työtä toistuvasti. En kykene siihen fyysisesti, kaikki ne hajut, kuumuus, kiire, hirveä määrä hommaa. Ja sen sijaan, että myöntäisin ääneen, että en kykene tähän kaikkeen yksin, minä vain esitän reipasta ja raadan nopesmmi ja nopeammin.

Lisäksi hoidan kodin, opiskelen, yritän pitää yllä jonkinlaisia ihmissuhteita. Sitten on yksi isompi asia, todella raskas ja uuvuttava, mutta en halua siitä sen enempää avautua.

Nyt aion huonosta omatunnosta huolimatta laittaa itseni valmiiksi ja lähden sitten kauppaan. Ajan pienen rentouttavan lenkin ja sen jälkeen yritän vihdoin ja viimein levätä hieman. Mutta pääsenköhän ikinä eroon tästä suorittamisesta, en tiedä.