Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä: muuttuako vaiko erota?
16.07.2015 |
Mulla on puoliso, joka on korvaamaton arjessa. Meillä on kolme pientä lasta, vanhin aloittaa eskarin, kuopus on 3 v. Olemme ollleet yhdessä useita vuosia jo ennen lapsia. Puolisoni on liki täydellinen isä lapsille ja meistä ehdottomasti se ns. "parempi" vanhempi, hän laittaa useammin ruokaa perheelle, käy lasten kanssa leikkipuistossa, lukee enemmän ym. Minuakin kohtaan hän on monin tavoin ihana. Hän on kustantanut reilusti perheemme sekä ihan minun henkilökohtaisia menoja. Hänellä on kuitenkin suuri tarve, saada minusta joku muu kuin minä olen.
Kun juttelen ihmisten kanssa, hän potkii minua jalkaan tai tökkii käteen, koska häntä hävettää (syy voi olla vaikka, että hänen mielestään juoruan, kun puhun jostakin ihmisestä, joka ei ole sillä hetkellä paikalla, vaikka puhuisin aivan ystävälliseen sävyyn). Minulla on melko laaja ystäväpiiri, mutta miehelläni hyvin pieni. Hänellä on kaksi omaa ystävää ja joitakin meidän yhteisiä tuttavaperheitä, joiden miespuolisiin hänkin on tutustunut. Osa ystävieni miehistä ei selvästikään välitä tavata häntä, eivätkä he vieraile meillä perheenä vaan minä ja lapset tapaamme perheiden äitejä ja lapsia.
Kotona olen jättäytynyt monista arkiaskareista kokonaan taka-alalle, koska teen ne hänen mielestään väärin, kasvatan lapsia väärin, täytän astianpesukoneen väärin, tapani suuttua on väärä (se on erilainen kuin hänen tapansa - hän ei korota ääntä, vaan on muutoin veemäinen, saattaa nimitellä, vähätellä ym. minä taas korotan ääntä).
Olen yrittänyt muuttua ja muutosta toki on tapahtunut monin tavoin ihan pelkästään äidiksi tulon myötä, mutta olen myös tukahduttanut itseäni, koitan olla hajuttomampi ja mauttomampi kuin olenkaan, että olisin hyväksytty. Seksiä minulla ei ole tehnyt mieli ollenkaan kuopuksen syntymän jälkeen. Tuntuu, että olen loukussa omassa elämässäni eikä ulospääsyä ole. Kerran kuopuksen vauva-aikana, otin kourallisen unilääkkeitä, jotka mieheni kaivoi pois suustani. Se oli enemmän hetken mielijohde väsyneenä, mutta olen minä ollut onnetonkin jo vuosia, vaikkakaan en aivan niin onneton. Hyviäkin aikoja on ja välillä jopa viihdyn tässä itselleni hieman vieraassa roolissani.
Nyt olen havahtunut kuitenkin toden teolla, voinko oikeasti elää näin. Tämä on minun elämäni, toista ei ole eikä tule, näinkö minulle kävi. Erokaan ei tunnu vielä vuosiin pienten lasten kanssa mahdolliselta vaihtoehdolta. Ehkä vain koitan sinnitellä vielä muutaman vuoden näin yrittäen olla joku muu kuin olen.
Kommentit (22)
Kiitos näkemyksestä. Kun saisikin rauhallisen ajan miettiä, mitä oikeasti haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:02"]Parisuhde on muuttumista puolin ja toisin, se on toisen sietämistä eikä mitään onnellisuuden tavoittelua. Mieti mitä itse haluat, ja minkä arvoisena pidät haluamaasi.
[/quote][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:02"]Parisuhde on muuttumista puolin ja toisin, se on toisen sietämistä eikä mitään onnellisuuden tavoittelua. Mieti mitä itse haluat, ja minkä arvoisena pidät haluamaasi.
[/quote]
Ei onnellisuuden tavoittelua?? Mitä ihmeen järkeä on olla parisuhteessa, jossa ei yritetä tavoitella onnellisuutta?
"Oikea aika erota olisi silloin, kun kumppanin kanssa ei pysty elämään omanlaistaan elämää. Jos liitossa ei saa toteuttaa itselleen tärkeitä asioita ja olla oma itsensä tai kokea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on, ei suhdetta kannata enää jatkaa."
Onnellisuus tulee muiden ponnistelujen ohessa jos on tullakseen, siksipä nykyään erotaan kovin helposti kun oman onnellisuuden tavoittelu aina päälimmäsenä tarkoituksena elämässä. Yhteisen arjen ja onnistumisen siinä sekä kriiseistä selviytymisen pitäisi lisätä kiintymystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta tätä ei tapahdu jos jatkuvasti oma onnellisuus on tärkeintä. (2)
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:22"]Onnellisuus tulee muiden ponnistelujen ohessa jos on tullakseen, siksipä nykyään erotaan kovin helposti kun oman onnellisuuden tavoittelu aina päälimmäsenä tarkoituksena elämässä. Yhteisen arjen ja onnistumisen siinä sekä kriiseistä selviytymisen pitäisi lisätä kiintymystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta tätä ei tapahdu jos jatkuvasti oma onnellisuus on tärkeintä. (2)
[/quote]
Onnellisuus pitäisi löytää joka päivä edes hetkeksi tai sitten lähteä. Itse olen päivittäin onnellinen, en koko päivää, mutta edes hetken. Jos mieheni toivoisi minun olevan joku muu, en olisi onnellinen hetkeäkään. Enkä ponnistelisi sellaisen parisuhteen eteen. Toki muuttua voi, mutta ap:n kuvaamat asiat kuulostaa juuri sille ettei hän ole edes oikea puoliso miehelle ja luultavasti jos ei itse älyä lähteä niin mies lähtee jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En missään kohdassa sanonut että ap:n pitäisi tinkiä onnellisuudestaan, mieshän tässä suhteessa ilmeisesti etsii omaa onnellisuuttaan yrittäessään muuttaa naista mieleisekseen, halusin vaan että ajattelee itse enkä antaa valmiita "elämänohjeita". (2)(6)
En syyllistä miestäni siitä vaan tolkutonta väsymystä kuopuksen vauva-aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 19:06"][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:12"][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:02"]Parisuhde on muuttumista puolin ja toisin, se on toisen sietämistä eikä mitään onnellisuuden tavoittelua. Mieti mitä itse haluat, ja minkä arvoisena pidät haluamaasi.
[/quote][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:02"]Parisuhde on muuttumista puolin ja toisin, se on toisen sietämistä eikä mitään onnellisuuden tavoittelua. Mieti mitä itse haluat, ja minkä arvoisena pidät haluamaasi.
[/quote]
Ei onnellisuuden tavoittelua?? Mitä ihmeen järkeä on olla parisuhteessa, jossa ei yritetä tavoitella onnellisuutta?
[/quote]Parisuhteeseen ei pidä ryhtyä ennenkuin on jo onnellinen. Ei ole kenenkään tehtävä tehdä sinua onnelliseksi.
[/quote]
Niinkö minä tuossa sanoin?
Mene ensin itse päälääkärille, jos itsaria olet yrittänyt. Nyt syyllistät hyvää miestä omista ongelmistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kivoja vastauksia D:
Kyllä tuo aika kauhealta kuulostaa. Itse olen ollut suhteessa, jossa en ollut hyväksytty itsenäni, paljon vähemmän aikaa kuin sinä kuitenkin. Olo ja itsetunto parani kun lähdin. En ollut vääränlainen, hän vaan ei ollut tyytyväinen mihinkään.
Miehelle ydinperhe on tärkeä. Siksi minun on vaikea nähdä häntä aloitteentekijänä erossa, mutta voihan tässä vielä niinkin käydä, jos hän kyllästyy siihen, että en ole sellainen kuin hän toivoisi minun olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus kertoo mut sinun pitää tehdä.
Kerrot oman näkökulmasi. Ja kerrot mitä haluat
Jos sinulle riittää se, että olet vain sivustakatsoja omassa ainoassa elämässäsi niin jatka vain valitsemallasi tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:12"][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:02"]Parisuhde on muuttumista puolin ja toisin, se on toisen sietämistä eikä mitään onnellisuuden tavoittelua. Mieti mitä itse haluat, ja minkä arvoisena pidät haluamaasi.
[/quote][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 22:02"]Parisuhde on muuttumista puolin ja toisin, se on toisen sietämistä eikä mitään onnellisuuden tavoittelua. Mieti mitä itse haluat, ja minkä arvoisena pidät haluamaasi.
[/quote]
Ei onnellisuuden tavoittelua?? Mitä ihmeen järkeä on olla parisuhteessa, jossa ei yritetä tavoitella onnellisuutta?
[/quote]Parisuhteeseen ei pidä ryhtyä ennenkuin on jo onnellinen. Ei ole kenenkään tehtävä tehdä sinua onnelliseksi.
Kannattas aina miettiä noita juttuja ennen kuin pyöräyttelee niitä lapsosia.
Olipa typerä kommentti. Lapsiani en kadu pätkääkään ja olen erittäin onnellinen, että olen heidät mieheni kanssa saanut. Lapsilla on hyvä isä.
Minkälaisia miehen pitäisi saada päättää, millainen sinä olet? Toimiiko sama toisinpäin? Itse en voisi antaa miehen esim. tökkiä tai muuta, jotta en sanoisi jotain. Nostaisi hirveän mölyn siitä samantien. Miehesi käytös ei olisi minun mielestä normaalia. Kokeile, mitä tapahtuu, jos lopetat miellyttämisen. Onko miehesi saanut sinut vain kuvittelemaan, että on parempi vanhempi?
Nostankin metelin tökkimisestä monesti jälkikäteen ja hän usein myös pyytää anteeksi toimintaansa, ilmeisesti yrittää hillitä itseään, että ei puuttuisi puheisiini ja tekemisiini, mutta ei vaan aina onnistu siinä. Olen itsekin miettinyt tuota, onko mieheni saanut minut kuvittelemaan, että hän on parempi vanhempi, osittain ehkä on, mutta kyllä hän myös tykkää touhuta enemmän lasten kanssa, kaikki lapsemme ovat poikia eikä minua kiinnosta edes niin paljon monetkaan heidän jutut. Olen kyllä kiinnostunut lapsista muutoin, sylittelen, halittelen ja hoidan heidän asioita, huolehdin neuvolat, hammaslääkärit ym. jotka mieheltä jäisi tekemättä.
Isi ja äiti on erilaisia eikä poikien kanssa leikkipuiston meno ole sen parempaa kuin kodin siivous sielläpäin. Itse olen kuuden äiti. Lopeta se miellyttämisen ja totta mies siihen. Se saattaa itsekin olla helpottunut. Jos mies kritisoi mielestäni turhasta, nostan metelin ja sanon, että se on nyt näin ja piste. Ja tökkimiseen kannattaa reagoida heti, hillitseepä paremmin. Meillä kaksi voimakastahtoista
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde on muuttumista puolin ja toisin, se on toisen sietämistä eikä mitään onnellisuuden tavoittelua. Mieti mitä itse haluat, ja minkä arvoisena pidät haluamaasi.