Mitkä asiat vaikuttavat videon tiedostokokoon?
Osaako joku sanoa miksi muuntaessani kahta samanlaista tiedostoa (melkein minuutilleen saman pituista, samasta tiedostomuodosta samaan tiedostomuotoon, samoilla mitoilla eli ymmärtääkseni resoluutiolla) toisesta tiedostosta tulee jopa kolme kertaa suurempi?
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 20:07"]
No mm. se vaikuttaa, kuinka paljon kuvassa on liikettä, varsinkin epäsäännöllistä liikettä. Riippuu tietysti millä kodekilla videon pakkaat ja millä pakkausasetuksilla, eli kuinka pieneen tilaan se enkooderi yrittää videon pusertaa. Pienempi tiedostokoko tarkoittaa yleensä huonompaa kuvanlaatua lopputuloksessa.
[/quote]
Toki näin, mutta kyse olikin siitä että tiedostot, joista olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tulla suunnilleen saman kokoiset muuntuivatkin todella eri kokoisiksi identtisillä lähtökohdilla ja asetuksilla. Oletan kuitenkin että muuntamiseen käytetyssä ohjelmassa oli jotain vikaa.
Vaikea sanoa kun käsillä ei ole tarkkoja tietoja videoista ja niiden sisällöstä. Mutta kyllä kuvamateriaalin monimutkaisuudella ja siinä olevan liikkeen määrällä on suuri vaikutus siihen, kuinka hyvin se pakkaantuu.
Vertailitko niitä lopputuloksena olevia tiedostoja silmämääräisesti, oliko kuvanlaadussa selviä eroja, erityisesti liikettä sisältävissä kohdissa?
Millä resoluutiolla kuvaat, mitä suurempi reso sen suurempi tiedostokoko.
Myös se vaikuttaa, minkälaiseksi tiedostoksi muutat.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 18:20"]
Millä resoluutiolla kuvaat, mitä suurempi reso sen suurempi tiedostokoko. Myös se vaikuttaa, minkälaiseksi tiedostoksi muutat.
[/quote]
Ja kun resoluutio on molemmissa sama, samoin se millaiseksi tiedostoksi se muutetaan en nyt oikein ymmärrä miten tämä vastaa kysymykseen?
No jos lähdetiedostot on erikokoisia? Elikkäs toinen on pakattu tiiviimmin
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 18:51"]
No jos lähdetiedostot on erikokoisia? Elikkäs toinen on pakattu tiiviimmin
[/quote]
En osaa sanoa onko näin mutta miten se voisi vaikuttaa muunnetun tiedoston kokoon niin että se olisi aivan erikokoinen samoilla mitoilla olevan yhtä pitkän videon kanssa? Tarkoitatko että se tiiviimpi pakkaus jotenkin siirtyisi tiedostoa muunnettaessa toiseen tiedostomuotoonkin?
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 19:09"][quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 18:51"]
No jos lähdetiedostot on erikokoisia? Elikkäs toinen on pakattu tiiviimmin
[/quote]
En osaa sanoa onko näin mutta miten se voisi vaikuttaa muunnetun tiedoston kokoon niin että se olisi aivan erikokoinen samoilla mitoilla olevan yhtä pitkän videon kanssa? Tarkoitatko että se tiiviimpi pakkaus jotenkin siirtyisi tiedostoa muunnettaessa toiseen tiedostomuotoonkin?
[/quote]
No siirtyyhän se.
Jos alkuperäinen tiedosto on jo kuvausvaiheessa pakattu pienemmäksi ei se muutu laadukkaammaksi vaikka tiedostomuotoja muutellaan.
Joku evoluutio kuulemma vaikuttaa jotenki emt. :D
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 19:33"]
Jos alkuperäinen tiedosto on jo kuvausvaiheessa pakattu pienemmäksi ei se muutu laadukkaammaksi vaikka tiedostomuotoja muutellaan.
[/quote]
Ei toki laadukkaammaksi mutta näemmä suuremmaksi. Kokeilin toisella tiedostoja muuntavalla ohjelmalla ja siinä tiedosto muuntui samoilla spekseillä yli puolet pienemmäksi. (Silti alkuperäistä suuremmaksi.)
No mm. se vaikuttaa, kuinka paljon kuvassa on liikettä, varsinkin epäsäännöllistä liikettä. Riippuu tietysti millä kodekilla videon pakkaat ja millä pakkausasetuksilla, eli kuinka pieneen tilaan se enkooderi yrittää videon pusertaa. Pienempi tiedostokoko tarkoittaa yleensä huonompaa kuvanlaatua lopputuloksessa.
Vai hetkinen, oliko tämän kysymyksen pointtina selvittää paljonko palstalla on miehiä? ;)