Ahdistaako teitä ajatus vanhempienne kuolemasta?

Minua ei ahdista itse kuolema, se on luonnollinen osa elää, vaan kaikki asiat, jotka tulee hoitaa kuoleman jälkeen. Mietityttää osaanko hoitaa asiat oikein ja miten kaikki tulee menemään tulevaisuudessa.. Meillä siis suvussa mökki ja paljon metsää, josta isä on pitänyt vuosikausia huolta.

Pelkään, etten tajua ajoissa vaikka pyytää isää opettamaan minulle tietämäänsä, esim. metsänhoidosta..

Ei ahdista enään. Molemmat vanhemmat menehtyneet. Surettaa vain ja tekee kiukkuiseksi miksi minun piti menettää molemmat. Itse olen 43 vuotias.

Ei sinun ole mikään pakko järjestää perinteisiä hautajaisia.

Vanhempien kuolema ei aiemmin ahdistanut, mutta nyt kun isäni kuoli viime vuonna, äitini poismenon ajattelu tuntuu pahalta. Kyllähän siitäkin selviää, mutta jos ei tarvitsisi vielä useampaan kymmeneen vuoteen olla siinä tilanteessa, että äiti on poissa.

Ei, luonnollistahan se on. Eikä sinun ole mikään pakko mennä hautajaisiin, vainjat eivät pahastu mistään. 

Isä kuoli kun olin 15. Äitini on täyspaska, eikä vaan millään kuole. Se tulee olemaan kuohuviinin paikka kun kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Isä kuoli kun olin 15. Äitini on täyspaska, eikä vaan millään kuole. Se tulee olemaan kuohuviinin paikka kun kuolee.

Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ahdista itse kuolema, se on luonnollinen osa elää, vaan kaikki asiat, jotka tulee hoitaa kuoleman jälkeen. Mietityttää osaanko hoitaa asiat oikein ja miten kaikki tulee menemään tulevaisuudessa.. Meillä siis suvussa mökki ja paljon metsää, josta isä on pitänyt vuosikausia huolta.

Pelkään, etten tajua ajoissa vaikka pyytää isää opettamaan minulle tietämäänsä, esim. metsänhoidosta..

Metsänhoitoyhdistykset on sitä varten. Auttavat pyydettäessä ja jos jättää tai unohtaa metsänsä hoitaa niin kyllä nämä tahot ottavat yhteyttä ja muistuttavat. Kaikkeen saa apua ja ohjeita ja laskuillekkin maksuaikaa kun vain itse aktiivinen.

Ei ahdista. Kaipa se väkisinkin surullista olisi (yhden aikakauden loppu), mutta kokonaisuutena se olisi helpotus. Irtipäästö menneisyyden kummituksista.

Ei ahdista. Muistan kun kerran vuosia ennen isän kuolemaa tiesin isän olevan matkalla paikassa, josta tuli liikennetiedote, isä ei tullut kotiin sovittuna aikana, sen 1,5 tunnin aikana ehdin miettimään miten tästä eteenpäin ja lopulta tulin ajatukseen kyllä tästä selvitään.

Isä oli ollut lähellä kolaripaikkaa ja ensin joutui odottamaan ja lopulta pitkälle kiertotielle.

Kun isä sitten kuoli, tiesin että tästä selvitään, oli vaan unohtunut miten olin pohtinut asioiden menevän. Mutta selvitty on.

Äidin kohdalla ahdistaa, jos joutuu hoitopaikkaa etsimään, pitääkö kuinka paljon auttamaan jne. Ei kuolema.

Vanhemmat on jo niin iäkkäitä että sen asian on jo jotenkin hyväksynyt, että näin siinä tulee ennemmin tai myöhemmin käymään. Itseä ei kyllä hautajaisiin meno ahdista, enemmänkin niiden järjestäminen ja kaikki muu mitä näihin liittyy. Äiti on onneksi jo alkanut karsimaan turhaa tavaraa pois, ettei meidän lasten sitten tarvitse (hänen omat sanat).

Vierailija kirjoitti:

Ei ahdista. Kaipa se väkisinkin surullista olisi (yhden aikakauden loppu), mutta kokonaisuutena se olisi helpotus. Irtipäästö menneisyyden kummituksista.

Samat tuntemukset täällä, vaikka ikävältä varmaan kuulostaakin.

Ei sitten pätkääkään. Kukaan ei ole tänne vielä unohtunut kuolemalta ja väkeä on laonnut ympäriltä vauvasta vaariin niin enemmän murehtii lapsia ja nuoria.

Vierailija kirjoitti:

Ei, luonnollistahan se on. Eikä sinun ole mikään pakko mennä hautajaisiin, vainjat eivät pahastu mistään. 

Mun isä ei ollut enää isä silloin kun kuoli,pelkkä miehen kuori. Ei tuntenut minua enää moneen vuoteen.

EN mennyt hautajaisiin. Muistelen silleen itekseni.

Esimerkiksi nyt,kun tuolla soditaan,vanhempani matkustelivat siellä paljon. Mitähän mahtaisivayt sanoa tästä tilanteesta.