Kannabis pilaa sperman
Elintavoilla ei huomattu olevan vaikutusta sperman laatuun. Vain kannabiksen polttelun todettiin vaikuttavan siittiöihin.
Brittiläistutkimuksessa selvitettiin tavallisten elämäntapojen vaikutusta sperman laatuun ja siittiöiden terveyteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin esimerkiksi tupakointia, alkoholin käyttöä, ylipainoa, terveydentilaa ja alusvaatteiden erilaisia malleja.
Fox News kertoo, että vain yksi ja tutkijat yllättänyt tapa vaikutti siittiöihin: pilven eli kannabiksen polttaminen.
– Emme olleet erityisen kiinnostuneita kannabiksen osuudesta asiaan. Se oli vain yksi tekijä muiden joukossa, tohtori Alan Pacey sanoo.
Tutkimukseen osallistui 1970 miestä, joista 318 miehen siittiöt olivat epänormaaleja eli väärän kokoisia tai muotoisia. Vertailukohtana käytettiin Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmää normaalista spermasta.
Epänormaalit siittiöt korreloivat vahvasti kannabiksen polttamisen kanssa. Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvitetty, miten kannabis vaikuttaa siittiöihin.
– Aiemmin on saatu selville, että kannabis häiritsisi DNA:n rakentumista siittiössä, jolloin siittiöstä tulee kelvoton. Enempää siitä ei vielä tiedetä, Pacey kertoo.
Sen sijaan yhteyksiä sperman laadun ja tupakan tai alkoholin käytön välillä ei löydetty. Aiemmin niiden on ajateltu olevan selkeästi yhteydessä toisiinsa.
– Suurin vaikutus sperman laatuun ja hedelmällisyyteen on edelleen geeneillä. Nyt vain saatiin selville, että elintavoilla on jopa aiempaa vähemmän merkitystä asiaan, Pacey sanoo.
Tutkimus julkaistiin Oxford Journalsissa.
Kommentit (34)
Kannabis pilaa sperman
Niitä ei sitten kannata sekoittaa.
Raflaava otsikko ketjulla. Jäätelötötteröt aiheuttavat hukkumisia jne.
Samaa mieltä tutkimuksen kanssa. Kolme vuotta suojaamatonta seksiä polttelijan kanssa ja vasta sitten olin raskaana.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 09:42"]Samaa mieltä tutkimuksen kanssa. Kolme vuotta suojaamatonta seksiä polttelijan kanssa ja vasta sitten olin raskaana.
[/quote]
Yksi kerta suojaamatonta seksiä polttelijan kanssa ja raskaana.
Polttele blossit erikseen älä sekoita mihinkään, muutenkin sperma on parasta suoraan suuhun.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 09:38"]
Raflaava otsikko ketjulla. Jäätelötötteröt aiheuttavat hukkumisia jne.
[/quote]
Ja kerrohan mikä se muu selittävä tekijä sitten voisi olla että kannabiksenpolttajien sperma on epämuodostunutta? Kaikilla kannbiksen polttajilla on huonot lisääntymisgeenit?
Missä "kannabis on luonnontuote, sillä ei ole haittavaikutuksia!!!!!" huutelijat on?
Okei uskon, mutta miten tupakka ja alkoholi eivät vaikuta sperman laatuun? Vaikuttavatko ne sitten sperman määrän tai jotain vastaavaa? Lukeehan tupakka-askeissakin "Tupakointi voi vahingoittaa siittiöitä ja vähentää hedelmällisyyttä" tjsp.
8 korjaa...
Siis siittiöiden määrään, tarkoitin. Enkä meinaa että sen on pakko olla totta koska se lukee varoitustekstinä askissa, mutta onhan tupakka ja alkoholi niin ikää myrkkyjä! Olen hämmentynyt.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 09:38"]
Raflaava otsikko ketjulla. Jäätelötötteröt aiheuttavat hukkumisia jne.
[/quote]
Ja kerrohan mikä se muu selittävä tekijä sitten voisi olla että kannabiksenpolttajien sperma on epämuodostunutta? Kaikilla kannbiksen polttajilla on huonot lisääntymisgeenit?
[/quote]
Vaikea sanoa, mutta vaikka minä en nyt tässä lonkalta pystykään tutkimusta kumoamaan, ei se tarkoita sitä, että se pitää silloin paikkaansa. Kyseessä voi esimerkiksi olla jokin kannabiksen käyttöön liittyvä muu toiminta (ruokahalun lisääntyminen ja sen takia syöty epäterveellinen sapuska tai liikunnan väheneminen) tai väärä käyttötapa (palavan kasvimateriaalin karsinogeenit). On hyvä, että asiaa tutkitaan, mutta koska mekanismia ei tunneta, täytyy yhden tutkimuksen osoittamaan korrelaatioon suhtautua järkevästi. Se ei yksinään todista mitään mihinkään suuntaan.
Tämän tutkimuksenhan av-mamma kiistää koska itse tuli heti raskaaksi vaikka mies polttelee viikottain. Av-mamma on aina oikeassa, tutkimukset väärässä.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 10:09"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 09:38"]
Raflaava otsikko ketjulla. Jäätelötötteröt aiheuttavat hukkumisia jne.
[/quote]
Ja kerrohan mikä se muu selittävä tekijä sitten voisi olla että kannabiksenpolttajien sperma on epämuodostunutta? Kaikilla kannbiksen polttajilla on huonot lisääntymisgeenit?
[/quote]
Vaikea sanoa, mutta vaikka minä en nyt tässä lonkalta pystykään tutkimusta kumoamaan, ei se tarkoita sitä, että se pitää silloin paikkaansa. Kyseessä voi esimerkiksi olla jokin kannabiksen käyttöön liittyvä muu toiminta (ruokahalun lisääntyminen ja sen takia syöty epäterveellinen sapuska tai liikunnan väheneminen) tai väärä käyttötapa (palavan kasvimateriaalin karsinogeenit). On hyvä, että asiaa tutkitaan, mutta koska mekanismia ei tunneta, täytyy yhden tutkimuksen osoittamaan korrelaatioon suhtautua järkevästi. Se ei yksinään todista mitään mihinkään suuntaan.
[/quote]
Tuo ruokavalio ja liikunta ei oikein kuulosta todennäköisiltä koska alkoholin ja tupakan (suur)kuluttajilla on varmasti samalla lailla huonot elintavat, silti siittiöistä ei tule epämuodostuneita.
Vahva korrelaatio pelkästään kannabiksen kohdalla viittaisi siihen että kyse on nimenoamaan jostain itse kannabikseen liittyvästä, voi olla jokin yksittäinen yhdiste. Onhan kasveista aiemminkin löydetty monia spermatogeneesin suhteen haitallisia yhdisteitä.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 10:14"]
Missä "kannabis on luonnontuote, sillä ei ole haittavaikutuksia!!!!!" huutelijat on?
[/quote]
Ilmeisesti kuulun mainitsemaasi kategoriaan, vaikka en kannabista haitattomana pidäkään (vähähaittaisena kylläkin), ja minusta luonnontuote ei ole mikään merkki jonkin haitattomuudesta (maailma on myrkyllisiä kasveja täynnä). Tässäkään tutkimuksessa tosin ei todistettu yhtään kannabiksen haittavaikutusta.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2015 klo 10:14"]Okei uskon, mutta miten tupakka ja alkoholi eivät vaikuta sperman laatuun? Vaikuttavatko ne sitten sperman määrän tai jotain vastaavaa? Lukeehan tupakka-askeissakin "Tupakointi voi vahingoittaa siittiöitä ja vähentää hedelmällisyyttä" tjsp.
[/quote]
Sama lukee tinalankarullan kyljessä. Kolvailemalla kestoehkäisy.