Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olin ala-asteella koulukiusaaja, koska en suoraan uskaltanut sanoa että...
13.07.2015 |
"En jaksa", "ei huvita" yms. Aina kaikki kysyivät minua luokseen kylään tai tuppautuivat kotiini. En uskaltanut sanoa, että olen mieluiten ihan yksin. Tai että pari tuntia on riittävästi. Jotkut "kaverit" painostivat aina kysymään lisää aikaa vanhemmiltani ja välillä jouduin olemaan monta päivää kaverin kanssa vasten tahtoani. Välillä myös vanhemmat antoivat "kavereilleni" luvan tulla meille ilman että minä tiesin siitä mitään. Yritin olla sitten niin inhottava kuin mahdollista, ettei kukaan haluaisi olla kanssani.
Kerran esimerkiksi esitin nukkuvani monen tunnin ajan, vaikka olin oikeasti hereillä , kun kaverini oli meillä yökylässä. Kaverini oli kuulemma itkenyt (vanhempani kertoivat). Silti se halusi aina tulla uudestaan ja olisi ollut meillä varmaan kuukauden, jos kukaan ei olisi estänyt.
Koulussa kiusasin yhtä tyttöä, joka aina halusi olla kanssani. Sanoin rumia asioita hänestä ja hänen äidistään. Tätä jatkui varmaan pari vuotta. Kun menin yläasteelle eri kouluun, niin pyysin häneltä facebookin välityksellä anteeksi. Melkein samantien hän kysyi että "koska voit olla?". En tainnut vastata mitään (en muista).
Minulle riitti jo lapsena se, että nään kavereita vain koulussa tai ehkä pari kertaa kuussa myös muualla. Vanhemmat ja muut lapset eivät olleet selvästikään samaa mieltä. Nykyisin olen onnellinen yksin, enkä kiusaa ketään.
Kommentit (7)
No, oletko ylpeä kiusaamisestasi? Toivottavasti sun "uhrit" eivät liikoja kärsineet. Nythän on jo hyvä, että osaat laittaa rajat olemiseesi, vai teetkö ohareita niillä harvoilla kerroilla, kun olet lupautunut johonkin mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli sama homma. Onneksi äitini huomasi asian ja osasi häätää kaverit pois jos meinasivat jäädä asumaan. En kuitenkaan koskaan kiusannut, vaikka jouduinkin puhutteluun kiusaamisesta.
Yksi tyttö oli sitä mieltä, että kiusaan kun en halunnut viettää vapaa-aikaani hänen kanssaan. Hän aina päätti mitä tehdään ja otti parhaat lelut, joten sanoin aina etten ehdi leikkiä tai on muuta menoa. Ikinä en sanonut ilkeästi hänelle.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 20:01"]
No, oletko ylpeä kiusaamisestasi? Toivottavasti sun "uhrit" eivät liikoja kärsineet. Nythän on jo hyvä, että osaat laittaa rajat olemiseesi, vai teetkö ohareita niillä harvoilla kerroilla, kun olet lupautunut johonkin mukaan?
[/quote]
Pääsin eroon ihmissuhteista lukion aikana, kun vain vieraannutin kavereita pikkuhiljaa. Viime keväänä pääsin kokonaan vapaaksi. Käyn lukionkin 3,5 vuoteen ihan vain siksi, että pääsisin paremmin eroon kavereistani. En usko, että loukkaantuivat, vaikka en pidäkään mitään yhteyttä. Nykyisin osaan kyllä sanoa "ei kiinnosta" jos joku yrittää kaveerata. Tykkään kyllä jutella ihmisten kanssa silloin tällöin esim. kaupassa ja tervehdin naapureita, mutta sen enempää kontakteja en kaipaa.
Pystyit haukkumaan muita ihmisiä, muttet myöntämään haluavasi olla yksin? Siis mitä ihmettä?
Väkisin muiden kanssa oleminen johtuu yleensä siitä, ettei tahdo loukata/olla epäkohtelias. Ihan vain tiedoksi tulevia provoja varten.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 20:16"]
Pystyit haukkumaan muita ihmisiä, muttet myöntämään haluavasi olla yksin? Siis mitä ihmettä?
Väkisin muiden kanssa oleminen johtuu yleensä siitä, ettei tahdo loukata/olla epäkohtelias. Ihan vain tiedoksi tulevia provoja varten.
[/quote]
Tämä ei ole provo. En tiedä miksi minusta oli niin vaikeaa sanoa suoraan että "en halua olla sun kanssa tänään enkä huomenna enkä ensi viikolla" tai "älä soita enää äläkä laita viestiä". Lapsena minulle oli kai jostain syystä helpompaa sanoa toista rumaksi ja tyhmäksi. Kylässä ollessani ehkä pelkäsin myös vanhempia, enkä siksi sanonut että "haluan jo kotiin". En tiedä. Olin kai mieluummin ilkeä koulussa silloin kun aikuiset eivät katsoneet tai sitten olin ilkeä puhelimen välityksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kaksi tuollaista lasta. Toisinaan luokkakaverinsa haluavat meille tai kutsuvat lapsiani tahoilleen kylään. Todella harvoin, jos koskaan, aloite lähtee omista lapsistani. Pitkin hampain he sitten kerran kuukaudessa suostuvat johonkin kaverikyläilyyn. Oln yrittänyt kannustaa heitä olemaan sosiaalisia ja pitämään yhteyttä luokkakavereihinsa, turhaan.
Lasteni illst kuluvat harrastuksissa ja kotona olosta, eivätkä 12 ja 11 -vuotiaani tunnu kaipaavan kavereita keksiäkseen tekemistä. Itse olin aivan toista maata lapsena.
Alue: Aihe vapaa
Olipas huonosti kirjoitettu teksti. Toivottavasti saatte selvää. ap