Te ei-lapsi-ihmiset/ei lapsista pitävät - millaista oli saada oma lapsi?

Up

Oma lapsi on ihan eri asia, se on oma perheenjäsen. Minulla kolme lasta jotka ovat tärkeitä ja rakkaita, yleisesti ottaen en pidä lapsista lainkaan enkä viihdy vieraiden lasten seurassa. Tämä ei siis muuttunut vaikka sain omia lapsia.

Rakkaus ei tullut heti. Meni monta kuukautta! Sen jälkeen lapsi on ollut elämäni ykkösihminen. Enempää lapsia en halunnut, koska elämä on helpompaa yhden kanssa. Hankalinta on se, että lapsen kasvaessa kaverit tulevat tärkeään rooliin ja heitä pyörii nurkissa. Ylipäätään kaikki lapsitapahtumat ja muut härdellit ovat edelleen ihan painajaista. Mutta se lapsi, hän on niin rakas että ei mitään rajaa.

Omat lapset ovat onneksi rakkaita ja sattumalta kauniita ja lahjakkaita. Muuten en olisi ehkä uskaltanut tehdä kuin yhden koska olisin ensimmäisestäkin niin huolissani. Muiden lapsista ajattelen vielä noin sata kertaa pinnallisemmin kun en heitä rakasta ja huomaan pitäväni lähinnä hyväkäytöksisistä, normiempaattisen oloisista, mahdollisimman epäitsekkäistä lapsista ja mitä söpömpi sen parempi. Monista lapsista tykkään, useimpiin suhtaudun neutraalisti, osa jopa ällöttää ja jotkut ovat ihan sairaan inhottavia. Äitiyden myötä toleranssini niitä inhottavia kohtaan on ehkä jonkin verran kasvanut, mutta jos omat muksuni joutuvat olemaan tekemisissä esim. samalla luokalla niin sanon, että ihan vihaan niitä koulun kamalimpia lapsia.