Lue keskustelun säännöt.
Sovellunko lääkikseen?
10.07.2015 |
Minua kiinnostaa lääketiede todella kovasti, ja olenkin jo opiskellut lääketiedettä sivuavia aineita yliopistossa. Vuosia olen pyöritellyt ajatusta lääkiksestä päässäni. Haluaisin kokeilla, mutta opintojen rahoittaminen alkaa olla hankalaa myöhemmällä iällä ja siten turhat kokeilut pitäisi olla jo tehty.
Olen introvertti, ujo, herkkä ja heikkoitsetuntoinen. Pelkään kliinisen vaiheen sairaalaharjoitteluja jo valmiiksi. Ymmärtääkseni harjoitteluissa "roikutaan" sairaalalla seuraamassa erilaisia toimenpiteitä ja niissä pitäisi rohkeasti uskaltaa tunkea itsensä mukaan. Arkana ihmisenä en varmaan uskaltaisi olla niin aloitteellinen, ja jäisin nurkkaan istumaan surkeana. Pelkään myös, että saisin kovaa kritiikkiä ohjaajina toimivilta lääkäreiltä, koska monethan eivät tällaista arkajalkaa siedä. Muutenkin kestän todella huonosti minkäänlaista kritiikkiä, koska minulla on todella huono itseluottamus.
Lisäksi en ole kädentaitaja, vaan ihan oikeasti aika kömpelö. Haluaisinkin suuntautua sellaiselle erikoisalalle, missä ei niin tarvitsisi näperellä tikkien yms. kanssa. Kuitenkin kaikki lääkärit joutuvat joskus tikkaamaan ja laittamaan tippaa. Kuinka siitä selviää luontaisesti kömpelö ihminen?
Tämän perusteella kaikki varmasti ajattelevat, että miksi edes kysyn näin itsestäänselvää asiaa. Totuus kuitenkin on, että ihan oikeasti minua teoreettisesti kiinnostavin ala on lääketiede. Olen kiinnostunut elimistön toiminnasta, sairauksien syntymisestä solu- ja molekyylitasolla, anatomiasta, farmakologiasta, kemiasta... Onko täällä lääketieteen opiskelijoita tai lääkäreitä, jotka voisivat auttaa?
Kommentit (29)
Mielestäni jos todella haluat olla lääkäri etkä mitään muuta, sinun kannattaisi käydä psykologilla juttelemassa niistä asioista, jotka saattaisivat haitata pärjäämistä alalla. Voisit oppia käsittelemään esim huonoa itsetuntoasi ja se voisi auttaa sinua selviämään näiden "kurjien" osuuksien yli lääkiksessä. Esim. yliopistosta terveydenhuollon kautta saat apua kun vain uskaltaudut hakemaan. Vinkiksi vaan koska omaan kokemukseen pohjutuen voin sanoa että valtava hyöty & auttaa pääsemään elämässä eteenpäin ilman niin hirveää stressiä. :) Onnea lääkikseen mikäli sinne päädyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitoksia vastauksista!
13: Uskon kyllä, että ihminen voi kehittyä, mutta kuinka paljon? En ole enää kovin nuori, ja niin vaan samat ongelmat piinaavat minua edelleen kuin nuorena. Kesätöissä ja opinnoissa olen selvinnyt, mutta todella rankkaa on joskus ollut. Olen alkanut miettiä, että jos elämä tarjoaa jatkossakin vain vastoinkäymistä ja pelkäämistä, niin onko se sen arvoista. En usko, että kunnianhimoa minulta puuttuu, vaan sitä on pikemminkin liikaa ja olisi aika ajatella omaa jaksamista. Terveyskeskustyöstä en osaa sanoa, miten sen kestäisin. Voisi olla, ettei se olisikaan niin paha, tai sitten en ikinä jaksaisi sinne saakka. Pitäisi olla jokin kokeilukurssi, missä kokeiltaisiin lääkärin ammattia leikisti :)
14: Kiitos neuvosta, tavallaan olen tuota jo hyödyntänytkin, sillä olen jo psykiatrista apua saanut. Minun kohdallani tulokset eivät ole olleet ainakaan vielä kovin näkyviä, vaikka jotain hyötyä olen saanutkin. Psykologien yms. apu ei valitettavasti tutkimustenkaan mukaan auta kaikkia.
-ap
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 15:23"]
Kiitoksia vastauksista!
13: Uskon kyllä, että ihminen voi kehittyä, mutta kuinka paljon? En ole enää kovin nuori, ja niin vaan samat ongelmat piinaavat minua edelleen kuin nuorena. Kesätöissä ja opinnoissa olen selvinnyt, mutta todella rankkaa on joskus ollut. Olen alkanut miettiä, että jos elämä tarjoaa jatkossakin vain vastoinkäymistä ja pelkäämistä, niin onko se sen arvoista. En usko, että kunnianhimoa minulta puuttuu, vaan sitä on pikemminkin liikaa ja olisi aika ajatella omaa jaksamista. Terveyskeskustyöstä en osaa sanoa, miten sen kestäisin. Voisi olla, ettei se olisikaan niin paha, tai sitten en ikinä jaksaisi sinne saakka. Pitäisi olla jokin kokeilukurssi, missä kokeiltaisiin lääkärin ammattia leikisti :)
[/quote]
Niin, se on vaikea sanoa ja sen tietää vain itse mikä tuntuu liialliselta. On vain ikävää, jos oikeasti olet yrittänyt muuttua ja silti koet, että nuo seikat estäisivät työskentelysi alalla.
Tiedän kuitenkin mistä puhut, itsellä samaa tausta (eri ala, mutta sosiaalisuutta ja itsevarmuutta yhtälailla vaativa) ja olen miettinyt enemmän kuin pariin otteeseen, että teinkö virheen. Olen kuitenkin tähän asti selviytynyt sisulla, olo on helpottunut ajan kuluessa ja tavallaan tuntuu, että onneksi olen tämän käynyt läpi enkä antanut noiden seikkojen estää hakeutumista alalle, joka kiinnosti eniten.
Itse olen juuri valmistunut biolääketieteestä ja teen nyt väitöskirjaa Kuopiossa, eli on sitä hyvää tutkimusta muuallakin kuin Helsingissä. :) Ja toistaiseksi rahatkin ovat riittäneet. :) Opiskelu oli todella monipuolista, ja yliopiston lisäksi työmahdollisuuksia on esim. lääketeollisuudessa tai lääkevalvonnan alalla tms. asiantuntijapuolella. Itse pohdin aikoinaan lääkärin ammattia, mutta olen todella onnellinen, että päädyin tähän. Suuri osa lääketieteen opinnoista on kuitenkin käytännön työtä, ja meidän koulutusohjelmassa sai ainakin paljon paremmat eväät tutkimuksen tekemiseen, mikäli se kiinnostaa. Tsemppiä valintoihin!
16: Mahtavaa että olet ollut sinnikäs ja rohkea! Minäkin haluaisin olla. Joskus on varmaan vaan parempi miettiä tosiasioitakin. Sekin on kyllä yksi tosiasia, että jos en edes kokeile, niin tämä asia vaivaa mieltäni lopun ikääni.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
17: Hienoa kuulla biolääketieteilijöistäkin! Olenkin lukenut UEF:n lääketieteellisestä tutkimuksesta suurella mielenkiinnolla, vaikuttaa että teillä on siellä ainakin neurologialla ihan paljonkin meneillään?
Kysyn nyt sinultakin, tai muilta biolääketieteilijöiltä, että miten teidän labraharkoista selviää tällainen kömpelömpi tapaus? Kai minä nyt aika normaalijärkinen olen, en vain niin nopea ja näppärä rakentelemaan kaikenmaailman tislauslaitteistoja ja pipetointiakin olisi varmaan syytä harjoitella ankarasti :)
-ap
No nyt me vastaillaan päällekkäin kun olen taas niin hidas :)
Niin siinä uskossa olen ollut että se tk-palvelu kuuluu patologeillekin, ehdin jo riemastua turhaan, jos olin oikeassa... Mutta joo, kai siitäkin voi selvitä, jos muutkin ovat selvinneet. Kuulemma isoissa terveyskeskuksissa on paremmin saatavilla konsultaatioapua eikä kaikkea tarvitse itse osata. (olen siis nämäkin asiat stressannut jo etukäteen)
27: saitko sitten epäoma-aloitteisena treenata toimenpiteitä harjoittelujaksoilla? Vai kannustaako ohjaajat kokeilemaan, vaikka ei ihan suupalttina siihen itseään tunge?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäki haluaisin lääkäriksi tai kirurgiksi, koska ne kiinnostaa mua tosi paljon. Oon 14 vasta joten en tietenkään voi tietää haluunko enään vuoden päästä sitä. Mut kuitenki en tiiä pystynkö, koska oon niin ujo, herkkä ja empaattinen. Enkä mäkään kestä kritiikkiä ja mulla on kaiken lisäks luulotauti. Joten en tiiä olisko musta siihe.
Etkö ap usko omiin mahdollisuuksiisi kehittyä? En näe aloituksessa mitään "oikeita" syitä sille mikset pärjäisi (kuten vaikka fyysiset ominaisuudet kuten pituus, tai tosiasiallinen lahjattomuus vaikkapa matematiikassa).
Huono itsetunto, arkuus ja kritiikin sietämättömyys ovat kaikki seikkoja, jotka eivät ole kiveen hakattuja, vaan tietoisesti muutettavissa olevia piirteitä.
Introverttius nyt on ainoa, joka on rasite, mutta sinuna katsoisin vielä tarkemmin vaihtoehtoja mihin lääkiksen käyneenä voi työskennellä. Jos sinusta joku alle vuoden ajanjakso terveyskeskuksessa vaikuttaa ylivoimaiselta, niin toki et sovellu alalle. Tällöin on kyse jo kuitenkin muista seikoista, kuten sinnikkyyden ja kunnianhimon puuttumisesta.