Nyt tämä menee liian pitkälle. Syön unilääkkeitä ja olen alkanut kävellä unissani.
Naapuri tuli aamulla ovelle ja kertoi minun yöllä kävelleen alusvaatteet päällä rapussa ja huutelin kuulemma. Hän ei kuitenkaan puuttunut asiaan sillä suuntasin kohti kotiini ja olin päässyt sisälle.
Olin ilmeisesti jättänyt oven auki.
Kommentit (10)
Mulla antipsykootit tekee tuota, mutta silti niitä kirjoitetaan. Unilääkkeen saat hyvin todennäköisesti vaihdettua johonkin muuhun.
Huh. No onneksi ei sattunut mitään. Itse sinkoilin jossain kauhukohtauksen tapaisessa tilassa pitkin kämppää ketipinorin takia. En tajunnut missä olen ja pimeässä hain pakokauhussa ovea/ikkunaa josta päästä ulos. Heräsin aina kun olin päässyt ulko-ovelle, ei tarvinnut onneksi rapussa sekoilla. Lääkäri väitti että stressistä johtuvaa, ei voi noin pienellä annoksella tehdä tuollaista :') Joopajoo ja voi viddu mitä pashaa
Olen unilääkkeen vaikutuksen alaisena saanut päähäni että lämmitän pakasteesta pitsan uunissa. No, uuniin laitoin ja sen jälkeen ajattelin hetken aikaa makoilla sängyllä ja odotella. Tietty nukahdin ja heräsin aamulla outoon hajuun ja hyvänen aika kun uunissa oli musta lätty ja uuni aivan pikimusta. Kämppä aivan pienessä savun hajussa. Että semmoinen unilääke.
Oon unilääkkeen otettuani ajanut autolla pihassa, käynyt 24h marketissa ostamassa tupakkaa vaikka en edes polta, tehnyt ruokaa, tilannut netistä jotain sekopäistä tavaraa, laittanut tinder viestejä ja pelannut veikkauksen raaputuspelejä. Jännää.
Puhu lääkärille ja kysy, voisiko lääkkeen vaihtaa johonkin toiseen. Itse sain ihan kummallisia muistikatkoksia syödessäni mirtatsapiinia, mutta Atarax ei ole aiheuttanut minulle mitään haitallisia sivuvaikutuksia. Voi olla hyvin yksilöllistä, mikä lääke sopii kenellekin.
Sun täytyy pyydystää omikron ja saada longi.
Loppuu se valvominen, voin kertoa.
Sen jälkeen vedät päivälläkin parin tunnin tirsat.
Atarax ei ole unilääke vaan antihistamiini, vaikka sitä määrätäänkin myös unta tukevaksi lääkkeeksi eikä pelkästään allergialääkkeeksi. Jos lääkkeet aiheuttavat vaaratilanteita, pitää ottaa välittömästi yhteyttä hoitavaan lääkäriin ja kertoa, mitä on tapahtunut, jotta lääkitystä voisi muuttaa. Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään huolestuttavaa, vaikka olen käyttänyt vuosikausia unta tukevia lääkkeitä ja joskus myös nukahtamislääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Oon unilääkkeen otettuani ajanut autolla pihassa, käynyt 24h marketissa ostamassa tupakkaa vaikka en edes polta, tehnyt ruokaa, tilannut netistä jotain sekopäistä tavaraa, laittanut tinder viestejä ja pelannut veikkauksen raaputuspelejä. Jännää.
Itselle kävi kännissä elämäni ensimäistä kertaa viime viikolla vähän noin, olen juonut 25 vuotta.
Muisti katkesi kahdeksi tunniksi. Olin esimerkiksi vaihtanut joidenkin saittien salasanoja, itsellä ei minkäänlaista muistikuvaa. Ihmettelin vain aamulla kun vanhat salasanat eivät toimi.
Kiva juttu