Lue keskustelun säännöt.
Jotenkin tuntuu, että olen kadottanut yhteyden lapseni joka muutti kotoa pois..
22.02.2022 |
Ihan ensiksi; tottakai on tärkeintä miten nuori itse asiat kokee ja on upeata, mahtavaa ja juuri niinkuin pitääkin se, että pärjää omillaan ja itsekseen ja viihtyy jne. ja olen äärettömän ylpeä ja onnellinen asiasta eli ei siitä sen enempää.
Mutta, 19v siis otti ja muutti omilleen yliopiston alettua ja välimatkaa on nyt useamman tunnin verran. Muutto tapahtui viime elokuussa ja sen jälkeen nähty 2x eli syksyllä ja jouluna parin päivän ajan. Siis kohta mennyt 7kk ja nähty vain 2x 😭. Oli tarkoitus nähdä tällä tai ensivkolla, ed kerrastahan on jo reilut 2kk, mutta eipä häntä asia innosta, kuulema liian pian. Ja mitään uuttakaan ajankohtaa ei ole sovittu.
Kaiken lisäksi hän ei koskaan soita ja viesteihin vastataan, onneksi sentään vastataan, tyyliin 1-3 sanalla🤔 Minä soitan hälle 1x/vkossa ja viesteilen mitä viesteilen.
Onko tämä laitapeliä ja kellään muulla vastaavaa? Itsestäni tämä tuntuu jonkinlaiselta kuolemalta, siitä huolimatta mitä alussa sanoin.
Ikävä on suuri, ei voi mitään ja kelaankin tässä että näinkin se näköjään voi mennä, märise mitä märiset ei väliä.
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmeen laitapeliä? Mitä se tarkoittaa.
Oli miten oli, niin se hänellä on nyt kehitystehtävä kesken. Hän irroittaa itseään sinusta juuri nyt. Anna siihen rauha. Hän opettelee elämään itse ja tämä on todella tärkeä vaihe aikuistumisessa. Ja samalla sinä kasvat myös ihmisenä, kun siirryt uuteen elämän vaiheeseen.
Se nuori aikuinen ”tulee” sitten ”takaisin” kun on valmis. Teillä on sitten uudenlainen suhde.
Tarkoitan laitapelillä sitä, että onko se noin yleisestikin, muillakin ollut tai on vai onko tämä "vain" meillä ja jotakin kenties "vialla" omassa äitiydessäni joka voisi olla siihen "syynä". Sitä kun miettii kaikenlaista ja kaikenlaisia skenaarioita vaikka kuinka yrittäisi olla rationaalinen ja tietäisi kehitysvaiheet yms.
Ap
Laitapeliä? Aika rumasti ajateltu omasta lapsesta.
Siitä huolimatta, itse olin samanlainen. Muutin kauas kotipaikkakunnalta opiskelemaan ja kävin sen kerran pari vuodessa kotona. Muutin ulkomaille vuodeksi kandin ja maisterin välissä ja sieltä suoraan taas toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, toki tällä kertaa vähän lähemmäs vanhempia. Ja kävin useammin kotona. Sitten valmistuin ja muutin kotipaikkakunnalle töihin. Nyt nähdään taas viikottain. Älä pakota, itsenäistyminen on ihan normaalia. Kuitenkin viettänyt teidän kanssa 19 vuotta, joten pieni hajurako on ihan paikallaan.
Kannattaa myös miettiä, onko raha yksi syy. Itse esim en käynyt kotona niin usein, koska 50e junalippu oli pieni omaisuus opiskelijabudjetista. Ei yksinkertaisesti ollut varaa. Samalla tietenkin myös se, että oli tärkeää saada uusia kavereita, eli viikonloput meni bileissä tai muissa opiskelijariennoissa tai uuden poikaystävän kanssa. Siinä on ihan normaalia, ettei nuori ehdi keskittyä vanhempiinsa niin paljon.
Viimeisenä pointtina vielä, älä ole niin dramaattinen! Pieni kuolema?😅 Nyt hei vähän rotia. Mitä enemmän tuollaista nyyhkyä ja marttyyriyttä vedät, sen vähemmän se nuori haluaa tulla kotiin. Tai tulee tylsistyneenä vain velvollisuudentunteesta. Anna aikaa ja tilaa, niin hän luultavasti palaa ihan omasta halusta lähemmäksi tai edes pitää ehkä enemmän yhteyttä.
Kyllä taas Ap saa ilkeilyä aivan turhaan. Kyllä ainakin minä ymmärrän että kaipaa omaa lasta joka on muuttanut pois kotoa. Ei se tarkoita sitä ettei anna lapsen itsenäistyä vaikka haluaisikin tavata useammin kun kaksi kertaa 7 kk aikana. Itse kun muutin pois kotoa, soittelin äidilleni päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä taas Ap saa ilkeilyä aivan turhaan. Kyllä ainakin minä ymmärrän että kaipaa omaa lasta joka on muuttanut pois kotoa. Ei se tarkoita sitä ettei anna lapsen itsenäistyä vaikka haluaisikin tavata useammin kun kaksi kertaa 7 kk aikana. Itse kun muutin pois kotoa, soittelin äidilleni päivittäin.
Ei tuo kyllä kauhean normaalilta kuulosta, että soittelee päivitäin. Että ihan kiva toki, mutta älä vain usko että kaikki ovat samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä taas Ap saa ilkeilyä aivan turhaan. Kyllä ainakin minä ymmärrän että kaipaa omaa lasta joka on muuttanut pois kotoa. Ei se tarkoita sitä ettei anna lapsen itsenäistyä vaikka haluaisikin tavata useammin kun kaksi kertaa 7 kk aikana. Itse kun muutin pois kotoa, soittelin äidilleni päivittäin.
Ei tuo kyllä kauhean normaalilta kuulosta, että soittelee päivitäin. Että ihan kiva toki, mutta älä vain usko että kaikki ovat samanlaisia.
Noh, minulla ja äidilläni on ollut aina niin läheinen suhde ja on edelleen että kyllä se ihan normaalilta tuntuu soitella päivittäin tai muutaman kerran viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä sure Ap, lapsi elää nyt itsenäistymisen aikaa, hänellä on opinnot ja oma elämänsä. Varmasti tuo pitkä välimatkakin osaltaan vaikuttaa. Laittele viestiä ja kysy kuulumisia ym. silloin tällöin jotta yhteys säilyy mutta älä paina päälle äläkä uhriudu.
Ole onnellinen että lähti ja pärjää. Entä ne joita ei saa millään muuttamaan vaikka avustaisi,
Meillä asuu kotona 18v. ja 20v,
Itse muutin vasta kun olin 25v.
Nuori ei osaa ajatella että sä kaipaat häntä.
Hänellä varmasti tekemistä riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laitapeliä? Aika rumasti ajateltu omasta lapsesta.
Siitä huolimatta, itse olin samanlainen. Muutin kauas kotipaikkakunnalta opiskelemaan ja kävin sen kerran pari vuodessa kotona. Muutin ulkomaille vuodeksi kandin ja maisterin välissä ja sieltä suoraan taas toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, toki tällä kertaa vähän lähemmäs vanhempia. Ja kävin useammin kotona. Sitten valmistuin ja muutin kotipaikkakunnalle töihin. Nyt nähdään taas viikottain. Älä pakota, itsenäistyminen on ihan normaalia. Kuitenkin viettänyt teidän kanssa 19 vuotta, joten pieni hajurako on ihan paikallaan.
Kannattaa myös miettiä, onko raha yksi syy. Itse esim en käynyt kotona niin usein, koska 50e junalippu oli pieni omaisuus opiskelijabudjetista. Ei yksinkertaisesti ollut varaa. Samalla tietenkin myös se, että oli tärkeää saada uusia kavereita, eli viikonloput meni bileissä tai muissa opiskelijariennoissa tai uuden poikaystävän kanssa. Siinä on ihan normaalia, ettei nuori ehdi keskittyä vanhempiinsa niin paljon.
Viimeisenä pointtina vielä, älä ole niin dramaattinen! Pieni kuolema?😅 Nyt hei vähän rotia. Mitä enemmän tuollaista nyyhkyä ja marttyyriyttä vedät, sen vähemmän se nuori haluaa tulla kotiin. Tai tulee tylsistyneenä vain velvollisuudentunteesta. Anna aikaa ja tilaa, niin hän luultavasti palaa ihan omasta halusta lähemmäksi tai edes pitää ehkä enemmän yhteyttä.
Kyllä jaksaa naurattaa. Ne bileet ja kaverit. Ne oli mullakin mielessä. En miettinyt kaipaako äiti mua.
Nyt äitini on saattohoidossa.
Älä huolestu, itseäni kun tuossa iässä mietin, ei minua kiinnostanut kovin usein kotipaikkakunnallani käydä. Viikonloppuisin oltiin uusien kaverien, poikaystävän yms kanssa. Oli ihanaa päästä vanhempien nurkista pois ja saada oma elämä! 19v nauttii nyt kaikesta uudesta.
Mutta usko tai älä, tilanne muuttuu kun nuorelle tulee ikää lisää. Muutaman vuoden päästä tilanne voi olla jo Täysin erilainen kun tilanne opiskelupaikkakunnalla tasaantunut. Viimeistään kun lapsesi saa lapsia tilanne muuttuu.
Joku mainitsi rahan, omat vanhempani halusivat aina maksaa junalippuni. Mikäli suinkin pystyt, sano lapsellesi että osallistut matkakuluihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tilanne tulee muuttumaan. Itse en kaivannut äitiä alle 25-vuotiaana, (ikävuodet 18-25) mutta siitä edespäin ollaan oltu tekemisissä jatkuvasti. Veljellä kävi samoin.
Tuo on ikäjuttu, älä murehdi.
Jaksamista sinulle. Pidä yhteyttä sitkeästi, ettei välinne ihan viilenny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen kokee lapsen kotoamuuton juuri siten kuin tuntee, sitä on ulkopuolisten tarpeetonta ihmetellä. Pieni kuolema on juuri se tunne, joka minullakin oli, kun lapset muuttivat omilleen. Ja ihan kuten ap:kin, olin onnellinen, että olin kasvattanut lapseni sellaisiksi aikuisiksi, jotka uskaltavat muuttaa toiseen kaupunkiin ja aloittaa siellä uuden elämän. Mutta ei sille mitään mahda, että koti kumisee hetken aikaa tyhjyyttään, kun yksi huone on tyhjä ja pöydässä on yksi lautanen vähemmän. Jos suhde lapseen on kunnossa, niin se kantaa kyllä. Tärkeintä on, että osoitat hänelle, että sinä et ole häntä hylkäämässä, vaikka hän juuri nyt nauttii huumaavasta vapaudestaan, eikä tunnu muistavan vanhaa äitiään. Kyllä hän muistaa.
Itsellä kokemus, että äiti ei antanut tilaa ja syyllisti kotona käymättömyydestä. Myös kun sain lapsen hän oli liian tunkeva eikä antanut PYYNNÖISTÄ HUOLIMATTA tarpeeksi tilaa. Jotenkin hän ei ole missään välissä hyväksynyt aikuiseksi kasvamistani. Ei kannata langeta siihen ansaan, että korostaa omia tunteitaan lapsen kustannuksella. Nykyisin välit ovat, yllätys yllätys, huonot.
Lasten kuuluu itsenäistyä. Vai oletko tehnyt lapsia siinä toivossa, että viihdyttävät ja hoitavat sinua lopun ikääsi?