Lue keskustelun säännöt.
Kynnysmattoelämä, kuinka opin puolustamaan oikeuksiani?
09.07.2015 |
Kaipaan menestystarinoita ja vinkkejä, kuinka muut kynnysmatot ovat oppineet muuttumaan "normaaliksi".
Kerään lähelleni ihmisiä, jotka ajan mittaan alkavatkin kohtelemaan minua ääretömän huonosti. Ei vika voi enää olla pelkästään muissa, vaan jotenkin omalla käytökselläni sallin kaiken? Tilanne loppuu vasta kun uskallan rikkoa välit heidän kanssaan.
Lapsuudessani oli henkistä väkivaltaa, ja fyysisen väkivallan uhkaa. Selvisin olemalla näkymätön.
Useat ovat kuvailleet minua kiltiksi, jopa liiallisuuksiin asti kiltiksi. En halua haastaa riitaa, ja mietin usein käyttäytymistäni ja olenko tehnyt jotain väärää tai toista loukkaavaa.
Kommentit (21)
Tämä aloitus voisi hyvin olla minunkin. Ihan samaa olen miettinyt.
Otan kuraa niskaani ja sitten lopuksi katkaisen kun en enää jaksa. En osaa puolustaa itseäni - tosin haluan kyllä reiluja ja reippaita ihmisiä ympärilleni. Enkä niitä joiden kanssa elämä yhtä draamaa.
Mietin, että kun mun pitäisi puolustaa itseäni niin tavalllaan paljastaisin itsestäni, että en olekaan kiltti...menettäisin jonkun statuksen yms. Tai sitten ainoa huomio, jonka äidiltäni sain oli, että kun mulla on niin hyvä luonne.
Ahdistus paljastaa kun olen ollut kynnysmatto. Pitää oikein pysähtyä js miettiä, että mistä johtuu.
Viimeks ahdistus tuli siitä, että mun olis pitänyt kieltäytyä suoraan yhdestä työkeikasta. Koska aikaisemmin olin luvannut itselleni, että näitä töitä en ota enää. Menin sitten lupsutumaan töihin...en saanut sanotuksi EI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 21:00"]
Tämä aloitus voisi hyvin olla minunkin. Ihan samaa olen miettinyt. Otan kuraa niskaani ja sitten lopuksi katkaisen kun en enää jaksa. En osaa puolustaa itseäni - tosin haluan kyllä reiluja ja reippaita ihmisiä ympärilleni. Enkä niitä joiden kanssa elämä yhtä draamaa. Mietin, että kun mun pitäisi puolustaa itseäni niin tavalllaan paljastaisin itsestäni, että en olekaan kiltti...menettäisin jonkun statuksen yms. Tai sitten ainoa huomio, jonka äidiltäni sain oli, että kun mulla on niin hyvä luonne. Ahdistus paljastaa kun olen ollut kynnysmatto. Pitää oikein pysähtyä js miettiä, että mistä johtuu. Viimeks ahdistus tuli siitä, että mun olis pitänyt kieltäytyä suoraan yhdestä työkeikasta. Koska aikaisemmin olin luvannut itselleni, että näitä töitä en ota enää. Menin sitten lupsutumaan töihin...en saanut sanotuksi EI.
[/quote]
Ongelma on siinä että tuo ei ole kiltteyttä eikä hyvää luonnetta. Mielenkiintoisen häiriintynyttä kyllä. Vedät siis kynnysmaton roolia, koska itsetuntosi riippuu siitä kuinka kynnysmatto olet. Olet varmasti paljon mielenkiintoisempi ihminen kun selvität mitä oikeasti ajattelet sen sijaan että toteuttaisit vain omia ja äitisi kieroja fantasioita.
Kuin mun näppiksestä! Vastustan ajatusta että kiusaajia pitää kouluttaa asettamalla omat rajat, sillä jokisella piäisi mielestäni olla sen verran järkeä ja tunneälyä, että ymmärtäisi miten kanssaihmisiä kohdellaan. Näinhän ei valitettavasti ole ja se saa oloni surulliseksi.
Itselleni tämä lause muutti sen miten aloin hahmottamaan ihmissuhteita: "we teach others how to treat us". Lisää tietoa löytää googlaamalla.
Jos on paha kynnysmatto-ongelma, voi aloittaa perusteiden lukemisesta: https://www.nyyti.fi/tietoa/jamakkyys/
Samalla täytyy hyväksyä se, että vanhat, aiemmasta kynnysmattoudestasi hyötyneet ystävät tulevat suhtautumaan lannistamalla, väheksymällä tai ihmettelemällä.
Ja joo, itse jään seuraamaan keskustelua jos jollain on vinkkejä, oma muuntautuminen vielä vaiheessa...
2: Hyviä ajatuksia, kiitos! Erityisen hankalaa on tuo muiden suhtautuminen. Olen yrittänyt vähitellen muuttua, mutta tuntuu kuin takertuisin entistä enemmän verkkoon, kun yritän pyristellä pois. Ainoana keinona olen kokoenut koko suhteen katkaisun. :/ Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jonkinlaisesta terapiasta olisi apua? Semmoisen neuvon voin myös antaa, että toisia kohtaan on kohteliasta myös ottaa oma paikkansa maailmasta selkeästi: kertoa, mitä itse haluaa, ettei muiden tarvitse päättää ja antaa myös toisten ihmisten osoittaa huomaavaisuuttaan. Oikeasti ihmisiä saattaa loukata se, että joku tekee heidän yrityksensä osoittaa esim. vieraanvaraisuutta tarpeettomiksi.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 16:04"]
2: Hyviä ajatuksia, kiitos! Erityisen hankalaa on tuo muiden suhtautuminen. Olen yrittänyt vähitellen muuttua, mutta tuntuu kuin takertuisin entistä enemmän verkkoon, kun yritän pyristellä pois. Ainoana keinona olen kokoenut koko suhteen katkaisun. :/ Ap
[/quote]
2 vastaa: Itsehän olen juuri viilentämässä välejä yhteen henkilöön, koska koen tulevani jatkuvasti kritisoiduksi ja aliarvostetuksi. Itse en ole kärsinyt koskaan varsinaisesta hyväksikäytöstä suhteissa, mutta koen muiden jatkuvasti voivan puuttua tekemisiini, mielipiteisiini, ihan kaikkeen, olettaen, että he tietävät paremmin mitä minun kuuluisi tehdä tai ajatella. Enkä näytä osaavan puolustautua vaan annan toisille tilaa puuttua omalle yksityiselle alueelleni. Huokaus.
Että jos joku tietää miten osataan antaa takaisin vähättelylle ottaisin vinkkejä vastaan. Ylipäänsä koen ihmissuhteet rasittaviksi, koska ne tuntuvat olevan ainaista valtataistelua ja koko ajan pitäisi olla hyökkäyskannalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ootko oikeasti kiltti vai pelkäätkö vain konflikteja ja sitä että sinusta ei pidetä? Tai siis kiltti ei ole sama asia kuin kynnysmatto, eli että ei arvosta itseään.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 16:13"]
Että jos joku tietää miten osataan antaa takaisin vähättelylle ottaisin vinkkejä vastaan. Ylipäänsä koen ihmissuhteet rasittaviksi, koska ne tuntuvat olevan ainaista valtataistelua ja koko ajan pitäisi olla hyökkäyskannalla.
[/quote]
Samasta onglemasta kärsivänä ainoa keino on tuntea itsensä niin hyvin, että kun joku itsevarma ja karismaattinen ihminen sanoo sulle mitä sun pitää ajatella, niin et hämäänny siitä vaan tiedät jos olet eri mieltä ja sitten vain ilmaiset sen. Toi jälkimmäinen lause taas ei pidä paikkaansa siinä mielessä että ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse olla hyökkäyskannalla, vaan semmoisten jotka tykkäävät määräillä muita ehkä huomaamattaankin. Sitten taas niitä kivoja ihmissuhteita saa kun on itsekin ns. kiva (siis yleensä edes suht hyvällä itsetunnolla varustettu jolla ei ole hirveitä patoutumia muita ihmisiä kohtaan, ihmiset kyllä vaistoaa jos toinen on täynnä vihaa tai muita komplekseja, vaikka yrittäisikin esittää muuta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 16:18"]
Samasta onglemasta kärsivänä ainoa keino on tuntea itsensä niin hyvin, että kun joku itsevarma ja karismaattinen ihminen sanoo sulle mitä sun pitää ajatella, niin et hämäänny siitä vaan tiedät jos olet eri mieltä ja sitten vain ilmaiset sen. Toi jälkimmäinen lause taas ei pidä paikkaansa siinä mielessä että ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse olla hyökkäyskannalla, vaan semmoisten jotka tykkäävät määräillä muita ehkä huomaamattaankin. Sitten taas niitä kivoja ihmissuhteita saa kun on itsekin ns. kiva (siis yleensä edes suht hyvällä itsetunnolla varustettu jolla ei ole hirveitä patoutumia muita ihmisiä kohtaan, ihmiset kyllä vaistoaa jos toinen on täynnä vihaa tai muita komplekseja, vaikka yrittäisikin esittää muuta).
[/quote]
Tunnen kyllä itseni hyvin ja tiedän mitä teen, miksi ja mistä syistä. Tunnun silti keräävän ympärilleni usein dominointiin taipuvaisia, toisten pompottelusta intoa saavia henkilöitä. Koska alunperinkin olen noissa suhteissa sanonut aluksi suoraan, mutta kun samalta tyypiltä tulee joka asiaan se lyttäys, eriävä mielipide tai muu seikka niin lannistuuhan siinä.
Ja ikävä kyllä en ihmettele miksi tutustun tietyn tyyppisiin ihmisiin, mulle on usein sanottu heti aika alkuvaiheissa miten kiltiltä ja empaattiselta vaikutan henkilönä... Jooh.
Olin entisessä työpaikassani varsinainen kynnysmatto työtoverilleni, jonka kanssa jouduin valitettavasti työskentelemään useita vuosia samassa pikkutoimistossa.
Aluksi hän käytti hyväksi ystävällisyyttäni uutena työntekijänä, jolloin halusin "todistaa" olevani reipas ja hyvä työtoveri. Niin alkoi käskytys, dissaaminen, pilkkaaminen, vittuilu... kun olin jo ottanut kiltin yes-naisen roolin, en voinut enää yhtäkkiä vaan kasvattaa selkärankaa ja sanoa että HAISTA PASKA. Tai jotain muuta vastaavaa :)
En ole enää hänen työkaverinsa, mutta olen hyvin vihainen itselleni, kun annoin sen tylyttäjän kävellä ylitseni. Hän teki minusta suorastaan naurunalaisen kun myötäilin hänen oikkujaan. Se oli henkistä kiusaamista ja mitätöintiä pahimmillaan.
Tästä on niin kauan aikaa, että olen nyt kasvanut.. ja kasvattanut selkärangan. Koska en halua toistaa tuota virhettä, teen tästä lähtien muille selväksi hyvin nopeasti, mikä olen naisiani. En tarkoita että olisin toisille tyly/ylimielinen/päällekäyvä, vaan koitan olla suorasanaisempi ja rohkeampi. Mä EN ole vastuussa toisten ihmisten tunteista mua kohtaan. He päättävät itse, pitävätkö musta vai eivät. Jos he pitävät musta kynnysmattona, he pitävät minusta vääristä syistä. Tämä ei käy enää!
Eihän muutkaan kumartele minua tässä maailmassa, joten miksi minä heitä? Olisi tosi vaivaannuttavaa, että kaverini matelisivat edessäni eivätkä uskaltaisi sanoa suoraan mielipiteitään. Meillä kaikilla kuitenkin ON mielipiteet, miksi pelätä niiden sanomista? Lisäksi minulla on lapsia, jotka ottavat musta mallia.. millaisen esimerkin heille annan ihmissuhteissa? Toivottavasti ihan terveen, ainakin nykyään!
t. ei enää kynnysmatoksi
ps. todella tärkeä aihe, hyvä aloitus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
#9 viestistä tuli mieleen, että mulla samaa oli jo peruskoulussa niin sanotuissa "kaveruussuhteissa".
Lisäksi sanoisin, että kynnysmattoilu lienee yleisempää naisille? Omassa kasvatuksessa on ainakin selvää, että mut kasvatettiin sellaiseen tytön/naisen rooliin, jossa tulee olla kiltti, miellyttävä, suorittava ja aina totteleva. Koskaan ei saa suuttua tai sanoa pahasti muille. Jostain syystä sitten itse olen sallinut sen, että mulle on saanut sanoa mitä tahansa ilman rangaistusta.
4: terapiasta olisi varmasti apua. En ole vain uskaltanut mennä. Tarvitsen sellaista jämäkkyyttä, jotta uskaltaisin rohkeasti olla oma itseni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10: Tämä on myös mun "kiroukseni", ollut aina. Opettelen siitä edelleen pois, ja olenkin jo tyytyväisempi itseeni. Enää en pelkää niin paljon esim. sanoa 'ei'.
Minut on kasvatettu autoritäärisessä ja kenties tiukkakurisessa perheessä, ja meillä tärkeää oli hyvät käytöstavat ym. Omat tunteet piti peittää, kunhan ulkokuori oli siloinen ja hyvä. Piti olla aina "kiltti tyttö" ja miellyttää toisia.. Minusta se ei ole hirveän tervettä. Meille ei opetettu esimerkiksi, kuinka käyttäytyä jos vaikka koulukaveri kiusaa. Minua ei opetettu puolustamaan itseäni, jos joku tuli kiusaamaan tms.
Minulle oli koulussa tosi hämmentävää, kun joskus isot tytöt ottivat mut silmätikukseen, ja minä vain seistä toljotin. Sellainen minä olin :(. Sama selkeästi jatkui aikuisena. Yritin aina miellyttää muita, etten vain olisi häiriöksi tai joutuisi silmätikuksi tms... ja samalla tulin kieltäneeni omat tunteeni. Tuossa ex-työpaikassani käyttäydyin kuin robotti. Tein vain mieliksi sille työkaverilleni, ja työpäivän jälkeen olin uupunut siitä teeskentelystä... Ja tietty itselleni raivoissani, kun en TAASKAAN noussut puolustamaan omia mielipiteitäni!
Loppujen lopuksi luulen että osittain kasvatus ja temperamentti on tämä ylikiltteyden syynä, mutta kyllä sitä aikuisena itse on myös vastuussa itsestään. -nro 9
Minä en enää herranjestas ala olemaan ITSELLENI vihainen kun annoin kiusaajien kiusata 30 vuotta.
En todellakaan. Ihan suoraan ajattelen kostoajatuksia niitä kiusaajia kohtaan. En todellakaan ole mitään konkreettista kostoa tekemässä. Minua helpottaa kun visioin miten kiusaaja joutuu kärsimään.
Enkä pidä tätä ajatteluani mitenkään sairaana. Se on paska puhetta ettei tyttö tai nainen saa tuntea vihaa.
Lohduttaudun myös sillä ajatuksella että elämä on ihmeellinen ja koskaan ei tiedä miten asiat heittelee. Voi tulla sellainenkin päivä, että kiusaaja on alisteisessa asemassa minuun nähden ja voin joko olla auttamatta häntä tai auttaa.
Varmaan nuo kiusaajat ovat sitten vuorostaan itse kynnysmattoina isommille ja ilkeämmille. Tämä on heidän mielestään varmaan jokin evoluutioon perustuva luonnonlaki. Pitää vain etsiä jotain arempaa kiusattavaa, että voisi saada voimantunnetta takaisin. Mutta siis ystäväainesta tällaiset eivät mielestäni ole, vaan jätetään heidät kasvamaan kaltaisensa kanssa. Kyllä sen pitäisi olla luonnostaan selvää, että ystävällisyyteen vastataan ystävällisyydellä, muuten on jotain pielessä.
Ongelma voi olla myös se, että on liian hyväntahtoinen että unohtaa ajatella asiaa oman joustamisen kannalta ja ajattelee vain sitä toista. Ja sitten jossain vaiheessa havahtuu, ettei tämä taida nyt mennä ihan oikein. Ettei osaa hahmottaa sitä kunnolla.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 21:20"]
Kuulostaisit hyvältä vaimolta.
[/quote]
Olen itse tullut siihen tulokseen, että kynnysmattoiluni on saanut miehet vain menettämään kunnioituksen kohtaani. Ei kukaan normaali mies halua naista, joka ei osaa puolustautua, sanoo aina joo eikä uskalla sanoa omia mielipiteitään.