Täytyykö tutuksi tulleita kasvoja tervehtiä, kun kävelee naapurustossa?

Tervehdin tutun näköisiä vastaantulijoita. Toisten tervehtiminen rakentaa yhteisöllisyyttä eikä siitä ole ainakaan mitään haittaa. Vastaantulija voi vastata tai olla vastaamatta, mutta itse tervehdin silti seuraavallakin kerralla. Näin ainakin tällä pienellä paikkakunnalla.

Jos vastaantulija katsoo silmiin, tervehdin. Jos vastaantulija välttelee katsetta, kävelen ohi ajattelematta asiaa enempää. Ajan kanssa muistaa, että keiden kanssa tulee tervehdittyä.

Tervehtisin lyhyesti ja ystävällisesti mutta en jäisi seurustelemaan. Innokkaimmat juttuseuraa vailla olevat ovat useimmiten pahimpia juoruajia ja naapurikyyliä.

Vierailija kirjoitti:

Tervehtisin lyhyesti ja ystävällisesti mutta en jäisi seurustelemaan. Innokkaimmat juttuseuraa vailla olevat ovat useimmiten pahimpia juoruajia ja naapurikyyliä.

Juu, juttelun raja menee ehdottomasti omissa kerrostalolaisissa. ap

Sekalainen tyyli. Talossa ja alaovella tulee pakkotervehdittyä. Kantaessa jotain ulkona pää alas tai outo hymy. Ei ole pakko tervehtiä ja katsoa ulkona. Tervehtijälle tulee sanottua moi takaisin useimmiten.

Tervehdin niitä, jotka tervehtii minua. Ihmisistä yleensä näkee, haluaako ne edes tätä kontaktia.

En ymmärrä miksi tervehtimistä pitää pihdata. Se ei maksa mitään ja parhaassa tapauksessa tulee molemmille hyvä mieli. Lenkkipolulla tervehditään tuntemattomiakin, miksei siis tuttuja naamoja pihassa.

Jos tervehtisin vain tutun näköisiä, en tervehtisi koskaan ketään, koska en tunnista kasvoja. Tervehdin silti meidän rivitaloyhtiön pihalla kaikkia, kun en voi tietää, keitä he ovat. Olen siis tervehtinyt jakeluauton kuljettajia ja naapureitten sukulaisia ym., kun olen ajatellut heidän asuvan jossain yhtiömme asunnoista. Mutta ehkä mieluummin niin kuin että en tervehtisi ketään.

Osaa tutuista kasvoista tervehdin ja osaa en. Tervehdin kuitenkin suurinta osaa tällä kadulla asuvista. Yksi perhe ei halua olla missään tekemisissä kenenkään kanssa eivätkä edes katso kohti kun heidät ohittaa.

Itse teen sellaisen ratkaisun jos olen epätietoinen pitäisikö tervehtiä vai ei niin katson kohti ja nyökkään.

Silloin toinen ei pelästy, että pitää jäädä juttelemaan eikä tarvitse myös kuin nyökätä takaisin. Pieni hymy tai ystävällinen ilme lisäksi jos haluaa.

Asun pienellä omatialuella ja ulkoillessa tulee samoja naamoja vastaa joiden kanssa on alettu tervehtiä.

Joidenkin kanssa juttelen joskus, joidenkin kanssa jää tervehtimisen tasolle.

Ei siinä mitään haittaa ole jos itse tervehtii ja toinen ei. Ei kannata liikaa miettiä, on ainakin itse ollut kohtelias. Jättää sitten jatkossa tervehtimättä jos huomaa, että toinen esimerkiksi välttelee kohti katsomista.

Minusta tervehtiminen on todella tervetullutta, mutta huomaan, että ainakin yhdessä tapauksessa se herättää minussa pieniä epäilyksiä tervehtijästä. Jossain tässä kilometrin säteellä asuu täysin tuntematon mies, joka sanoo aina "moi". Jostain syystä minulle on tästä henkilöstä noussut sellainen mielikuva, että onko hän hiukan jälkeenjäänyt tms. Kenestäkään muusta tervehtijästä en niin kyllä ajattele.

Mutta joissain kulttuureissahan vieraille hymyilijöitä pidetään hiukan hoopoina. Ja toisaalta joissain kulttuureissa jutellaan kaikkien kanssa.

Minä tervehdin. Kunnolla tuttuja silleen reippaammin ihan ääneen, mutta niitäkin, joiden nimeä en tiedä, mutta jotka asuvat naapurustossa, moikkaan vähintään hymyilemällä ja nyökkäämällä. Kaipa se on peruja lapsuudesta, kun koko kadun väki laskettiin naapureiksi. Nykyisestä naapurustosta osa vastaa tervehdykseen ja osa katsoo takaisin kuin pöljää. Minusta se, että edes toisen tervehdykseen ei vastata, on niin junttia, että lähinnä naurattaa. Aion jatkaa samalla tavalla, vaikka tiedän tasan, ketkä eivät moikkaa takaisin.