Onko kumppanin uskonto/ arvomaailma sulle tärkeää?
Mietin, kun mun deitillä oli erääseen "harvinaisempaan" uskontoon liittyvää materiaalia aika paljon kirjahyllyssä ja bongasin myös rukoushelmet makuuhuoneen yöpöydältä .
Tyyppi vaikutti kyllä ihan täysijärkiseltä muuten, mutta olen itse peruskristitty ja minusta tuntuisi hieman oudolta kuvitella aloittavani parisuhdetta jonkun sellaisen kanssa jonka elämänkäsitykset ja -arvot poikkeavat niin rajusti omistani.
Mitä mieltä te ootte, onko kumppaniehdokkaan uskonto tai arvomaailma tärkeä juttu?
Kommentit (29)
Jotkut helmet ei tarkoita mitään. Nuo on maallista. Kristityn tulee uskoa hengessä Jeesukseen eikä rituaaleissa kuten helmien pyörittely, ikonien suutelu, patsaiden jalkojen suutelu tai polvistuminen ja leivän syönti. Hengessä nöyränä ja aikanaan Pyhällä Hengellä täytetään.
Onhan niillä vaikutusta. En voi kuvitella elämäni ihmisen kanssa, jonka koko elämää ja aikatauluja rytmittäisi ensisijaisesti uskonto. Saa toki uskoa, mutta niin ettei se hankaloittaisi suuremmin minun arkeani. Lasten kasvatus sitten vielä oma lukunsa, haluan että lapset saavat itse pohtia uskonasiansa, en halua syöttää heille tässä asiassa yhtä totuutta.
On tärkeää että ei ole mikään himokristitty tai vaikka muslimi. Joku buddhalaisuus, hindulaisuus tai luonnonuskonto ei haittaisi.
Arvomaailman on ehdottomasti kohdattava. En usko että vaikka intohimoisella perS Ulla tai kokkarilla olisi minun kanssa mitään yhteistä. Keskustelut ovat minulle tärkeitä kaikissa ihmissuhteissa ja monesti arki rakentuu arvomaailman kautta.
On. Meinasi olla kynnyskysymys, että kuuluu ev.lut kirkkoon ja antoi lapsensa mennä rippikouluun. Mikään krishnahomma tms. ei haittaisi, koska ne liittyy henkisyyteen, terveisiin elämäntapoihin ym, mutta kristitty, muslimi ym. sortouskonnon sokea harjoittaja tai hiljaa hyväksyjä ei saa mun hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Onhan niillä vaikutusta. En voi kuvitella elämäni ihmisen kanssa, jonka koko elämää ja aikatauluja rytmittäisi ensisijaisesti uskonto. Saa toki uskoa, mutta niin ettei se hankaloittaisi suuremmin minun arkeani. Lasten kasvatus sitten vielä oma lukunsa, haluan että lapset saavat itse pohtia uskonasiansa, en halua syöttää heille tässä asiassa yhtä totuutta.
Senpä takia raamatussakin lukee että Kristityn tulisi pariutua Kristityn kanssa. Kielletään pariutumasta niiden kanssa ketkä ei usko, koska mitä tekemistä valolla on pimeyden kanssa?
No jos uskoo johonkin mielikuvitusolentoihin, niin onhan se ehdoton este minkäänlaiselle parisuhteelle. Puhumattakaan jostain äärioikeistolaisesta rokotevastaisesta sekopäästä.
Itämaisia uskontoja voi toki tutkia.
Itselleni ainakin arvomaailma (ei pelkästään uskontoon liittyen) on erittäin keskeinen asia. Paljon keskeisempi kuin esim. ulkonäkö, varallisuus tai yhteiskunnallinen asema. Uskontokin kohtuullisen keskeinen tekijä sen suhteen, että uskonnon liian keskeiseen rooliin elämässään nostaminen tai uskonnon aivopesuun alistuminen on pitkä miinus. Ateistit ja agnostikot yleensä ajatusmaailmaltaan rationaalisempia.
Persut ja hihhulit kierrän niin kaukaa kuin mahdollista. Noiden vatipäiden kanssa minkäänlainen suhde on täysi mahdottomuus.
Eivät teidän maailmankatsomuksenne eroa toisistaan rajusti, kun te kumpikin kerran uskotte jumalien tai vastaavien olentojen olemassaoloon.
En voisi olla parisuhteessa syvästi uskovaisen kanssa.
Onhan se hankalaa jos on ihan erilainen arvomaailma. Meillä menee ihan hyvin kun itse olen kirkosta eronnut luterilaiseksi kasvatettu, kastettu ja rippikoulun käynyt kun taas mieheni on kirkkoon kuuluva luterilainen, mutta lestadiolaiseksi kasvatettu.
Käytännön esimerkki elämästämme: Miehelleni kelpasi maistraattivihkiminen ja minä olisin suostunut kirkolliseen avioliiton siunaukseen, mutta hän ei nähnyt sitä tärkeänä.
Siitä ei ole puhuttu, minne maalliset jäännöksemme päätyvät. Itse olen sanonut, että hän saa päättää jos minä kuolen ensin, mutta minun puolestani voi vaikka sirotella tuhkani mereen. En tarvitse paikkaa kirkkomaasta.
Tietysti asialla on merkitystä , ainakin siihen saakka kun putoaa sieltä pumpulipilven reunalta ja rikkoo ruusunpunaiset lasinsa todetessaan yllättäen kumppaninsa ajattelevan esimerkiksi uskollisuudesta ihan eri tavalla kuin itse.
Miksi alapeukut? Kai jokainen saa valita mitä kumppaniltaan haluaa ja millaista elämää haluaa viettää? 🤨
Eipä juuri. Olen itse ateisti ja jos kumppani olisi tosi hengellinen ja uskonnollinen niin sitten voisi tulla ongelmaa. Minä en ala ramppaamaan missään vapaakirkon hihhulitilaisuuksissa ja olisi kiva jos voitaisiin viettää vapaa-aikaa keskenämme uskonnollisten tilaisuuksien sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se hankalaa jos on ihan erilainen arvomaailma. Meillä menee ihan hyvin kun itse olen kirkosta eronnut luterilaiseksi kasvatettu, kastettu ja rippikoulun käynyt kun taas mieheni on kirkkoon kuuluva luterilainen, mutta lestadiolaiseksi kasvatettu.
Käytännön esimerkki elämästämme: Miehelleni kelpasi maistraattivihkiminen ja minä olisin suostunut kirkolliseen avioliiton siunaukseen, mutta hän ei nähnyt sitä tärkeänä.
Siitä ei ole puhuttu, minne maalliset jäännöksemme päätyvät. Itse olen sanonut, että hän saa päättää jos minä kuolen ensin, mutta minun puolestani voi vaikka sirotella tuhkani mereen. En tarvitse paikkaa kirkkomaasta.
Mitä tarkoittaa kohdallasi luterilaiseksi kasvatettu? Minä olen myös kastettu ja riparin käynyt ja sen lisäksi vielä seurakuntakerhosssa seurakunnan leireillä ja vähän pyhäkoulussaki pyörinyt, mutta silti en ole kokenut saavani luterilaista kasvatusta, sillä kotona ei uskonnosta puhuttu lainkaan, tai no isä ehkä saattoi joskus pappeja kritisoida.
Omassa lapsuudessani seurakunnan poiikakerho ja sen järjestämä leirit nyt vaan kuului kaikkien pentujen ohjelmaan, siellä kuin pääsi pelaamaan erilaisia pelejä. Uskovaisia seurakunnan kerhossa ei näkynyt, vaan siellä kävi ihan tavisjampat ja myös kylän koviksetkin. Olen siis tietenkin myös kirkossa eronnut.
Lestadiolainen kasvatus on hieman eri asia, koska lahkolaispiireissä taas uskonto näkyy myös kotona ja aivopesu alkaa jo lapsena. Jos ihminen on sen aivopesun läpi kestänyt täyspäisenä ja myöhemmin tullut järkiinsä ja lahkosta eronnut, niin eihän se tausta silloin enää rasite ole.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti asialla on merkitystä , ainakin siihen saakka kun putoaa sieltä pumpulipilven reunalta ja rikkoo ruusunpunaiset lasinsa todetessaan yllättäen kumppaninsa ajattelevan esimerkiksi uskollisuudesta ihan eri tavalla kuin itse.
Uskollisuudella ei ole mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa. Toki hihhulikin voi olla uskollinen, mutta yhtä hyvin voi olla olemattakin. Sama koskee myös täyspäisiä ihmisiä. Uskottomuutta löytyy ihan kaikkien arvomaailmojen kannattajista.
Olen spirituaalinen ja haluan kumppanin, joka ajattelee myös samoin. Muutenkin arvomaailmojen ja tulevaisuuden tavoitteiden on mentävä yksiin.
Tietenkin on. Mikä nyt olisi tärkeämpää kuin juurikin se mitä pään sisällä liikkuu?
En halua minkäänlaista uskonnollista hihhulia, koska arvostan ihmisessä älyllistä ja rationaalista otetta elämään. Itse olen agnostikko.
Esim. Buddhalaiset käyttävät noita rukoushelmiä. En ole itse buddhalainen, mutta kunnioitan paljon buddhalaista filosofiaa. (Muutamaa ääritapausta lukuunottamatta) hyvin rauhaa rakastava uskonto. Hyvin voisin kuvitella seurustelevani buddhalaisen kanssa.
Todellakin on. Vain luterilainen kelpaa. Mieluiten ateisti. Ehdoton nou olisi Mu s li mi.