Tällaisen miestyypin on huomattavan vaikea löytää naista
Kahta vastakkaista stereotypiaa ilmentävän miehen on vaikeaa löytää naista, koska toiselle leirille hän on liikaa ja toiselle liian vähän. Esimerkiksi luonnontieteitä yliopistoa myöten opiskellut ja sieltä valmistunut mies, joka kaiken päälle vielä pitää omaehtoisesta historian opiskelusta muinaisia kieliä myöten (muinaiskreikka, latina, muinaisarabia, kiina, japani jne.). Pisteenä iin päällä aktiivinen kiinnostus vaikka elokuviin ja videopeleihin. MUTTA samanaikaisesti viettää 5-6 kertaa viikossa kuntosalilla voimaillen ja noudattaen terveellisiä elämäntapoja. Painoindeksi normaali erottuvine lihaksineen ja alhaisine rasvaprosentteineen.
=> Nörttinaisille hän on itserakas juntti ja liian hyvässä kunnossa. Ei jatkoon
=> Kuntosalikissoille hän ei ole riittävän kovassa kunnossa oleva bodaaja. Ei jatkoon
Miehen siis pitäisi selvästi erikoistua johonkin sen sijaan, että olisi monialaisesti kiinnostunut asioista. Tai ainakin se toinen puoli itsestä pitäisi salata tutustumisvaiheessa. Tosin fyysistä kokoaan voi olla hankala peittää.
Kommentit (50)
Tollainen mies nimenomaan olisi monen naisen mieleen, ellei persoonassa ole mitään pahempaa vikaa.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 21:34"]Jaa. Minusta mies, joka ei minua kiinnosta on:
1) mitättömännäköinen
2) itsekäs
3) huumorintajuton
4) epävarma hissukka
5) epävakaa persoona
6) riippuvainen päihteistä
7) epähygieninen
ja sitten jos on vielä laiska, tyylitajuton, negatiivinen, ei omista luovuutta tai tavoitteita, niin... no thanks.
Ei ap minusta vaikuta mahdottomalta tapaukselta, olet vain ehkä tavannut vääriä ihmisiä.
[/quote] kuvasitko juuri itsesi?
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 22:43"]
Tollainen mies nimenomaan olisi monen naisen mieleen, ellei persoonassa ole mitään pahempaa vikaa.
[/quote]
Niinhän sitä luulisi, mutta ei
Ehkä kannattaisi etsiä naista kolmannesta leiristä?
Mun mielestä taas miehistä ei ota pirukaan selvää. Mulla on aika suoraviivaiset periaatteet; jos treffeillä tyyppi ei kiinnosta (ja se ei tarkoita etteikö toinen osapuoli voisi olla mukava ja kivannäköinen) niin sanon sen kyllä kauniisti. Yleensä tunne on silloin molemminpuolinen ja tunnistettavissa. Sitten tulee heppu jonka ei uskois kiinnostavan ja jokin iskeeki suhun ku metrinen halko ja sitte se on menoa. Lähes aina oon ihastunu tyyppiin joka ei vastaakkaan mun ns ihannemiestä ulkoisesti.. Se on perseestä. Kun voiski valita keneen ihastuu :(
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 22:33"]
Maailmankaikkeuden synty on selvitetty aukottomasti ennen kuin naisen mieli.
Johan se tiedetään, että naisilla hormonivaihtelut vaikuttavat aivoihin. Ei ole siis olemassa mitään yleistä 'naisen teoriaa'. Se on mahdotonta, koska mieli vanhan sanonnan mukaisesti vaihtuu jatkuvasti (johtuen niistä hormoniheilahteluista).
[/quote]
Mieli vaihtuu jatkuvasti sen vuoksi, että se on persoonakohtainen. Usko tai älä, tänään tapaamasi naisen mieli saattaa hyvinkin olla erilainen kuin viime viikolla tapaamasi, eikä se johdu hormonivaihteluista. Vähän samaan tapaan kuin sinun ja naapurinukon mielistä ei saa yhteistä teoriaa, ei saa naistenkaan.
Välillä ihmetyttää, eikö näillä palstan miehillä ole siskoja kellään. Senhän luulisi olevan opettavaista.
Ja 33:seen jatkoa että miehet ihastuvat enemmän ulkonäköön ja sitten toteavatkin ettei nainen vastannutkaan henkisiä odotuksia. Luulen eträ naisella on paremmat vaistot.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 21:50"][quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 21:47"]
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 21:45"][quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 21:39"] Miestyyppi, jonka on vaikea löytää (normaali) nainen: Alkoholisti tai muuten päihderiippuvainen [/quote] Kyllä alkoholisteilla, muista päihderiippuvaisista puhumattakaan, naisia on. Fakta on, että keskiluokkainen mies on väliinputoaja. Totaaliset luuserimiehet rypevät pillussa (etenkin jos on vielä joku pahoinpitelytausta), samoin huippumenestyneet tietysti (lukuunottamatta kovan luokan businessmiehet, jotka monesti ovat liian keskittyneitä tekemään rahaa naisten vikittelyn sijaan ja pitävät vain yhtä, yleensä nuorena hankittua vaimoa). [/quote] Ei helvetti. Pullossa asuu. Eli vain luuserit ja jotkut Alex Stubbit lisääntyy, ok.
[/quote]
En nyt meinannut mitään Stubbia.... se on liian neiti playboyksi.
Tokihan keskiluokkainen mies asuntolainan maksajaksi kelpaa, mutta ei hän koskaan saa kokea olevansa oikeasti haluttu ja ihailtu. Kyllä narkkien perään muijat kiljuu parvekkeelta "Nico mää rakastan sua älä mee"... Nico käy vähän nusuttelemassa ja palaa viikon päästä takaisin muijan maksamaan kämppään ja muija kehrää.
[/quote]
Juu. No nämä "muijat" ovat itse niitä narkkeja ja laitapuolenkulkijoita. Ei niiden narkkien perään kukaan normaali kiva nainen huutele. Ja sitäpaitsi, onhan ihan mahdollista että narkkarien keskuudessakin on halutumpia ja vähemmän haluttuja miehiä. Tuskin olet tehnyt mitään osallistuvaa havainnointia heidän kulttuuristaan.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 23:30"]
Juu. No nämä "muijat" ovat itse niitä narkkeja ja laitapuolenkulkijoita. Ei niiden narkkien perään kukaan normaali kiva nainen huutele. Ja sitäpaitsi, onhan ihan mahdollista että narkkarien keskuudessakin on halutumpia ja vähemmän haluttuja miehiä. Tuskin olet tehnyt mitään osallistuvaa havainnointia heidän kulttuuristaan.
[/quote]
Narkki ja laitapuolen kulkija nainen kelpaisi useimmille miehille ihan hyvin. Mutta keskiluokkainen miespä ei kelpaa narkille ja laitapuolen kulkija -naiselle...
Missäs tällainen mies olisi tarjolla? Kiinnostuksen kohteiden suhteen täysi kymppi (hyvin pitkälle ja yksityiskohtaisesti samat, kuin minulla), mutta vielä hyvässä kunnossa (antaa toivoa, että fyysinenkin puoli toimisi, enkä jäisi kakkoseksi läppärille, tärkeää). Oma liitto niin heikossa hapessa, että kiinnostaisi todella, mutta eri asia, huolisiko tuo minut.