Sanokoo puoliso, että tekemäsi ruoka on hyvää?

Jotenkin tuo on vielä ymmärtäisi jos hän ottaisi ruuan vain aina että tulee kylläiseksi eikö sen kummempia. Mutta juuri tuo että haluaa valtavasti kehuja omasta ruuasta ja sitten on täysin suu mykkänä jos toinen on ruuan tehnyt. Outoa!

Eli varmasti tietää pahoittaa kanssa toisen mielen! Mutta kysymys onkin, miksi tekee niin?

Kyllä meillä kehutaan puolin ja toisin vaikka tiedämmekin tekevämme todella hyvää ruokaa. 

Mekin kehumme toistemme tekemiä ruokia aina. Mies usein sanoo todella innostuneesti, että näyttääpä hyvältä kun olen kattanut pöydän.

Tietysti rehellisesti sanoo, jos jossain tekemässäni ruuassa ei ole tarpeeksi mausteita tai jos kala on jäänyt jostain kohtaa vähän raa'aksi, mutta en pahoita siitä mieltäni.

Yleensä mies sanoo ruokailun aikana useaan otteeseen että onpa hyvää ja kiittää ruuasta.

Ei sano, mutta, noh, olen surkea kokki enkä kehuisi itsekään :)

Vierailija kirjoitti:

Onko muita narsistisia piirteitä?

Ei ketjua ilman tätä. Menisit välillä lomalle.

Mummuni oli erinomainen kokki ja leipuri, ruoka ja leivonnaiset plus leivät olivat todella hyviä. Pappa sanoi usein "kyllähän tätä syö".. ja sitten he nauroivat iloisesti molemmat. Mummu sanoi minulle, että tuo on suuri kehu pappalta. He ehtivät olla yli 60 v. yhdessä ja naurua ja iloa riitti heillä, lapsenlapsena oli hauskaa aina mummolassa. 

Narsisti on juuti sellainen, joka ri kehu lähimmäistä koskaan hyvässä mielessä.

Sanoo aina välillä, ei toki aina. Joskus on myös sanonut ihan sillonkin kun on muuten vaan ollut ruoasta puhe että sun tekemät ruoat on aina tosi hyviä ja kehuu taitavaksi kokiksi myös julkisesti. En siis todellakaan ole mikään kokki, mutta kyllä mun tekemät ruoat yleensä on ihan hyviä ja haluan tehdä miehelle hyvää ruokaa kun hän ei sitä lapsuudessaan koskaan saanut. (Heillä oli lapsuudenkotona aika erilainen ruokakulttuuri kun meillä) 

Kehuu joka päivä ja myös syö reilusti/santsaa. On oppinut rakastamaan salaatteja ja juureksia jne.

Lekurilla kävi jotain arvojaan mittauttamassa, ja oli lääkäri sanonut, että ruokavalio sulla ainakin on todella onnistunut. Ja oli jopa sanonut, että terveiset kotiin. Ihan totta!

Olen kyllä petrannutkin, muuttanut entistä tervellisemmäksi syömisiämme  ja laihduttanut, ja samalla on mieskin hoikistunut.

Mies ei kokkaa, mutta tekee muita kotihommia.

Kyllä! Ruokia kyllä kehuu. Muuten juuri ei 🥴

Kyllä se aina vähintään kiittää. Yleensä sanoo jotain tyyliin "kiitos, olipa hyvää". Toki itse teen samoin aina hänen laittaessaan ruokaa. Musta se kuuluu ihan hyviin tapoihin ja kunnioittavaan parisuhteeseen. Ei ruuasta ole pakko pitää, eikä sitä tarvitse erikseen kehua, jos ei se hyvää omasta mielestä ollut, mutta kiittää voi kyllä aina, kun toinen on kuitenkin vaivaa nähnyt ja aikaansa siihen ruuanlaittoon käyttänyt.

Ei puolison tarvitse koko ajan olla kiittelemässä ja ylistämässä, mutta kyllä silloin jos itse pääsee helpommalla kun toinen tekee, se kiitos on ihan paikallaan.

Pitipä oikein miettiä.. kun jatkuvasti saan rakentavaa kritiikkiä. Tää on hyvää, mutta ens kerralla vois kokeilla sitä ja tätä.

Kyllähän tuossa kehu on, mutta tuo jälkiosuus nappaa sen kuitenkin takas. Tätä on nyt vuosikymmeniä kuultu, että joskus pelkkä kiitos olisi isompi kehu kuin kehu itsessään.

Olen kyllästynyt jatkuvaan kritiikkiin.

Hän tekee myös erinomaista ruokaa. Se on yhteinen harrastuskin.

Nykyään kiitän kauniisti ja kun erityisen hyvää kerron sen. Itse olen lopettanut kritiikin annon, koska se ruoka oli sellaisenaan oikein herkullista. Ensi kerralla sitten jotain muuta.

Kiittää ja kehuu että hyvää on monta kertaa syömisen aikana. Samoin teen minä kun mies tekee ruokaa. Kehutaan toisiamme muutenkin arjessa joka päivä.

Ei kehu. Olen alkanut viime vuosina pyytämään sen jonkun kommentin edes ruuasta, kun tuntui, että itse puuhasin keittiössä ruokaa tuntitolkulla ja mies piipahti vain syömässä 5 min ja siirtyi taas omiin puuhiin.

Keljuttaahan se, kun itse jään maistelemaan ja tuumailemaan itsekseni, että olikohan tämä sen vaivan arvoista ja maistuiko edes miellyttävälle sille toiselle.

Juuri äskettäin rupesin ihan ajatuksella miettimään tätä: olen myöskin se parisuhteen ruuanlaittaja, ja käydään molemmat päivätyössä, vaativaa roolia täytetään molemmat ja työaika ei aina välttämättä lopu siihen klo 17:ään. Olen jostain syystä tuntenut velvollisuutta laittaa ruuan valmiiksi, kun mies tulee töistä kotiin. Näiden lukuisten vuosien aikana en muista yhtäkään kertaa, että hän olisi sanonut, kuinka kiva on tulla valmiiseen pöytään. Sen sijaan hän on kyllä muistanut rivien välistä piikitellä, mikäli en ole ehtinyt omilta töiltäni valmistaa ruokaa hänelle valmiiksi.

Ihan samanlainen mies täällä. Miehen koko suku on samanlaisia, joten on opittu tapa. Aikani yritin, mutta kun mitään vastavuoroisuutta ei tule vaikka sukulaisia kehuu niiden ruuasta ja jos et kehu niin tulee just tuo kysymys että eikö ollutkin hyvää. Niin en sitten itsekään jaksa enää oma-aloitteisesti kehua.

Se mikä on ärsyttävää niin mies sitten kehuu MUiLLE jotain minun tekemään kastiketta tai dippiä tai ruokaa ja kuuntelen suu auki siinä vieressä että et sitten minulle voinut sanoa tätä suoraan. Ja tietysti puhuu niin että TEHTIIN mikä ei kerro että yksin minä sen tein. 

Vuosikymmenten jälkeen muissa asioissa on oppinut joskus jonkun kehun tai kiitoksen sanomaan. Ja onneksi oma aikuinen poika osaa kiittää ja kehua hyviä ruokia. Paras kiitos on se kun teen jotain ensimmäistä kertaa ja tulee pojalta lause teethän tätä joskus uudestaan.