Ihmiset ei pidä musta :(
Todella harva tai ehkä 30% sadasta tykkää musta. Olen tajunnut, että ei se voi olla heistä kiinni, että kyllä se on mussa se "vika" jonka takia mua syrjitään ja katsotaan pahasti.
Mikä se voisi olla? Kyselkää piirteitäni niin vastailen, jospa sitten tajuaisin mikä mussa ärsyttää :(
Eilen oli taas todella harmillinen päivä, sain kuulla äidiltäni, että sukulaisiamme oli tulossa kylään ja hän pyysi minutkin paikalle. Noh, kukaan ei oikein taas puhunut kanssani mitään, eikä pyydetty mukaan juttuihin. Esimerkiksi nämä kaikki serkut/sukulaiset ovat keskenään kavereita Facebookissa ja he kaikki loputkin laittoivat eilen siskolleni kaveripyynnöt menemään, mutta mulle ei tullut pyyntöjä vaikka profiilini on ihan yhtä näkyvillä kun muidenkin.
Olin myös eräällä kurssilla jossa suurin osa ei halunnut jutella kanssani/ keskeyttivät minut aina tai puhuivat päälle, eivät tervehdi ja katsovat pitkin nenänvarttaan, mutta miksi? :(
Sitten on se 30% ketkä minusta pitävät ja he sitten todellakin pitävät ja sanovat, että olen ihana ja sydämellinen ja kiltti jne, mutta miksi silti suurinosa minua inhoaa?
Olen kaikille yhtä kiltti ja hymyilen aina, en ikinä hauku ketään, enkä riitele, joten mikähän minussa ärsyttää? Ehdotuksia?
Kommentit (63)
Onko sinulla itselläsi jotain arviota asiasta?
Yritätkö itse jutella muille ihmisille vai odotatko aina että joku tulee juttelemaan sinulle? Ja oletko varma, että serkut/sukulaiset nimenomaan kaikki pyysivät siskoasi kaverikseen Fabossa eikä toisinpäin?
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:23"]
Saatat olla liian nätti ja näyttävä ja sen takia yrittävät vähätellä hylkimällä sinua.
[/quote]
Yhdyn tähän mielipiteeseen. Olen aika paljon vanhempi kuin sinä ilmeisesti. Minulla oli nuoruudessa aivan samoja ajatuksia ja ihmetyksiä. Luojani on antanut minulle ns kurveja ja ulkonäköä ja olen tullut juuri tuohon johtopäätökseen. Mietin usein, että pelkäävätkö ihmiset hyvännäköisiä itsestään huolehtivia ihmisiä? Voimia sinulle ja yritä vain mennä/työntyä reilusti juttelemaan, että huomaavat että sinähän olet oikein oiva tyyppi. Älä siis arastele vaan mukaan vaan, vaikka pettymysten uhallakin.Ethän näin mitään menetä, jos joku on niin kademielinen ettei hyväksy sinua se on hänen häpeänsä eikä sinun.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:31"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:27"]
30 prossaa sadasta :D
Ehkä tyhmyys on se syy, jos ei pidetä. En minä ainakaan jaksaisi kauan jutella ihmisen kanssa, joka kertoo osuuksista "prossaa sadasta".
[/quote]
Kuka onkaan tyhmä? Kyllä noin voi ihan hyvin sanoa, se kertoo että otoskoko on riittävän suuri. Esim. 30 % 15:sta ei olisi niin luotettava.
[/quote]
No joo... ja 30 prosenttia kahdesta henkilöstä erittäin epäluotettavaa.
Oli se nyt tyhmästi sanottu ja se siitä. Todennäköisesti tämä ihminen on yksinkertaisesti näkymätön. Ei tarkoita, että häntä mitenkään inhottaisiin. Ei vain kiinnosta tämä aloittaja.
Sitten ehkä vielä yliherkkkä reagoimaan kaikkiin tilanteisiin siten, että kokee jäävänsä ulkopuolelle.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:23"]
Saatat olla liian nätti ja näyttävä ja sen takia yrittävät vähätellä hylkimällä sinua.
[/quote]
Tämä on aina niin kummallinen teoria. Kivat ihmiset saavat aina seuraa ja mitä vielä kauniimpi sen paremmin.
Heikot sosiaaliset taidot. Ylipäänsä jo se, että annat jonkun puhua päällesi kertoo sinun olevan vain ovimatto ja ihminen vailla mitään karsimaa.
Et ole tarpeeksi oma-aloitteinen.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:36"]
Yritätkö itse jutella muille ihmisille vai odotatko aina että joku tulee juttelemaan sinulle? Ja oletko varma, että serkut/sukulaiset nimenomaan kaikki pyysivät siskoasi kaverikseen Fabossa eikä toisinpäin?
[/quote]
Yritän kyllä juu ja avaan keskusteluja/kommentoin muiden keskusteluihin. :/ Ja olen varma kun sisko sanoi, että ihanaa on tullut siltä ja siltä kaveripyynnöt. Kävin sitten katsomassa oman sivuni kun ajattelin, että laittoivat varmaan mullekkin, mutta eipä tietenkään :( Ap
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:46"]
Onko AP Kymenlaaksosta?
[/quote]
En :) Ap
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:51"]
Millainen siskosi on?
[/quote]
Hmm, noh ainakin meistä on sanottu monesti, että olemme kuin yö ja päivä :) Ap
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:25"][quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:23"]
Saatat olla liian nätti ja näyttävä ja sen takia yrittävät vähätellä hylkimällä sinua.
[/quote]
En kyllä usko, koska en mielestäni ole ja tuskin muidenkaan mielestä :) Ap
[/quote]
Sun itsetunto on vaan saattanut laskea. Joillekin oikein näteille voi valitettavasti käydä niin. Joutuvat ikävään kierteeseen kun kateelliset syrjivät. Tämä syrjitty tulee varovaiseksi ja alkaa pelätä. Ujona voi vaikuttaa leuhkalta ja toiset syrjivät. Ikävä kierre, mutta on hyvä tiedostaa ja myöntää itselleen tämä. Varmaan tärkeintä on päästä ihmispelosta. Siinäpä se, mutta se on mahdollista!
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:56"][quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:51"]
Millainen siskosi on?
[/quote]
Hmm, noh ainakin meistä on sanottu monesti, että olemme kuin yö ja päivä :) Ap
[/quote]
Tämä. Haiskahtaa provolta. Ap kaunotar ja sisko tämän vastakohta?
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:56"][quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:51"]
Millainen siskosi on?
[/quote]
Hmm, noh ainakin meistä on sanottu monesti, että olemme kuin yö ja päivä :) Ap
[/quote]No ainakin sukulaisesi ovat ajattelemattomia,kun lähettivät kaveripynnöt vain siskollesi
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:51"]
Millainen siskosi on?
[/quote]
Hmm, noh ainakin meistä on sanottu monesti, että olemme kuin yö ja päivä :) Ap
[/quote]Siis siskosi luonne ja ulkonäkö?
Tylsyys voi olla seurausta huonosta itsetunnosta. Jostain luin että tosin pidetään ihmistä joka ei ilmaise aitoja tunteita, mikä voi johtua siitä että ei joko koe sellaisia tai ei uskalla ilmaista niitä. Onko mahdollista että pidät jollain tasolla itseäsi parempana kuin muut (puolustuskeino huonoon itsetuntoon)? Ootko esim ajatellut että olet liian "pitkä ja kaunis" tms? Nimittäin vaikka olisit kylän kaunein niin kyllä toiset kauniit viihtyisi kanssasi vaikka muut kadehtisikin
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 18:05"]Tylsyys voi olla seurausta huonosta itsetunnosta. Jostain luin että tosin pidetään ihmistä joka ei ilmaise aitoja tunteita, mikä voi johtua siitä että ei joko koe sellaisia tai ei uskalla ilmaista niitä. Onko mahdollista että pidät jollain tasolla itseäsi parempana kuin muut (puolustuskeino huonoon itsetuntoon)? Ootko esim ajatellut että olet liian "pitkä ja kaunis" tms? Nimittäin vaikka olisit kylän kaunein niin kyllä toiset kauniit viihtyisi kanssasi vaikka muut kadehtisikin
[/quote]
Siis tylsänä pidetään jne
Hei. Minustakaan ei yleensä pidetä aluksi. Olen ajatellut että se johtuu ulkonäöstäni. Olen jotenkin ylimielisen näköinen, siis ihan kasvonpiirteiltäni:/ Todellisuudessa olen kyllä mukava ja ystävällinen ja hauskakin. Kyllä ne ihmiset siitä sulaa kun vähän aikaa ovat seurassani, mutta aluksi tosiaan ollaan kylmiä. Mulle on joskus nuorempana sanottukin että olen ylimielisen näköinen. Surullista että ulkonäkö vaikuttaa noin, mutta kai se on ihan vaistomainen se reaktio, jos toinen näyttää v-mäiseltä niin ihmiset on sitten valmiita puolustamaan itseään.