Isä joka ylpeilee rahoillaan. Tosipaikan tullen ei kuitenkaan auta. Mitä mieltä?

Säälin häntä hiljaa sisälläni.
On juoppo mutta töissäkäyvä. Tosi huono ottamaan vastuuta oikein vapaa-ajan elämästään saatika lapsiensa auttamisesta.
Hyvin vähän on jaksanut olla läsnä loppupeleissä meidän lapsuudessa ja viina vienyt. On siitä huolimatta suht hyvä ihminen ja kertonut usein rakastavansa, tukee sanoillaan kuten minäkin häntä.

Olemme auttaneet häntä aina virallisissa jutuissa (papereiden täytössä, netin lomakkeissa jne) ja vaikeina aikoina joskus raha-tilanteessaan.

Nyt on kuitenkin vuosia tienannut hyvin ja siitä ollut itsekin kiitollinen. Kertonut kuluvan vuoden aikana esimerkiksi säästäneensä paljon rahaa ja on tyytyväinen tilanteeseen. Kertonut myös, että voi auttaa minua jos paha paikka tulee (en tee sitä mielellään, sillä kuittailee siitä usein jos suostuu A
auttamaan ja minua hävettää).

Nyt olen kuitenkin siinä tilanteessa, että olisin mielelläni vaikka satasen pyytänyt lainaan, että saisin tärkeät laskut maksettua ja elän itsekin. Elämäntilanne on nyt itselläni hieman erilainen kuin ennen. Kaikki tulot ja menot
ovat tiukassa.

Vastasi vain, että hänellä on nyt tiukkaa eikä voi. Pyysi kuitenkin, jos itse voisin häntä auttaa eräiden paperiasioiden selvittämisessä.
No lupasin auttaa ja nielin tuon pyytämäni avun. Hävettää, että edes pyysin ja samalla on vähän epämiellyttävä fiilis.
Tiedän, että hän joko valehtelee säästöistään tai ei vain halua auttaa.
En kumpaakaan toimintaa tajua.

Olen toki aikuinen ja pitää huolehtia omista asioistaan mutta siltikin jokin sisäinen lapseni häpeää tätä hommaa ja pitää outona tuota kielteistä vastausta, samalla kuitenkin pyytää itse apua.

Mitä itse ajattelisit?